Mitä tehdä bipon kanssa?

Ja lisäksi vielä, että tosiaan välillä olen maailman ihanin nainen, mutta suurimman osan ajasta hänen mielestään hänelle täysin väärä puoliso. Olen moneen otteeseen pyytänyt että hän itse lähtisi omaan elämään, mutta sekään ei käy.

Sellasia ne huumeet on.

Moni bipolaarihäiriöinen tekeekin itsemurhan. Sinä et silti ole vastuussa hänestä. pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi.

Keksitty juttu!

Itsemurhalla uhkaaminen on heti pakkohoidon kriteeri. Asutko jossain peräkylässä, ettei häntä saa hoitoon? Pakkohoidon kriteerit on: vaarallinen itselle tai muille. Ketipinor annos vielä tosi pieni.

Toisaalta haluaa eroon mutta "lupaa tehdä elämästäsi helvetin".
Tuohon on tultu vähitellen.

Aluksi epäilee omaa järkeä, käsitänkö jotain väärin, ei, temppuilu pahenee progressiivisesti, jossain vaiheessa oma järki vielä sanoo että ei minun tarvitse sietää tuollaista, mutta kun päivät kuluu niin sietää aina vaan enemmän ja pahempaa. Ja vähättelee että jos tämä nyt tästä jotenkin..

No ei valitettavasti mitenkään. Bipo on vakava sairaus. Järkevintä olisi ero, mutta kuitenkin hyvissä väleissä. Lasten kannalta, jos sairaus on periytynyt heille, on sairauden myöntäminen ja hyväksyntä tavoite.
Jos joku lupaa tehdä elämästäsi helvetin, voit sääliä häntä vähän, mutta joku raja siinäkin.

Itsemurhalla uhkailu on riittävä peruste sairaalahoitoon. Ei ole mitään syytä olla menemättä. Siinä vaihtelua vapaa-aikaan ja saa lääkityksen kohdalleen.

Valitettavasti se ei ole pakkohoidon peruste että uhkaa tehdä itselleen jotain, se on nähty nyt monta kertaa. Yritetty on. Tyypin pitää oikeasti satuttaa itseään tai muita, että hoitoon saadaan. Olen yrittänyt vaikka mitä, mutta ei tulosta. Poliisit on pariin otteeseen käyneet mutta todenneet että tyyppi ok, ei huolta.
Seuraava etappi on lastensuojelu, pyysin itse ilmoitusta sinne jotta päästään juttelemaan mikä olisi lapsille parasta. tällaisessa ahdistavassa ilmapiirissä ei voi olla. Jospa saisin sieltä tukea ja turvaa. Hitto kun on itselle voimat niin loppu, että kaikki tuntuu ihan ylitse pääsemättömiltä. Käytännön asiat erossa, tuntuu ettei minusta vain ole siihen.

Tiedän tapauksia joissa itsemurhaa yrittänyt kotiutetaan sairaalasta jo muutaman päivän päästä. Ihan yhtä tyhjän kanssa.

Miehen lääkitys ei ole kohdallaan.
Onko miehellä sairauden tuntu? Se usein puuttuu bipossa, varsinkin alkuvaiheessa.
Lapsille on puhuttava vanhemman sairaudesta.
Lastensuojelun pitää tukea sinua.
Ero voi olla lasten kannalta hyvä ratkaisu.

Välillä hän ymmärtää sairautensa, mutta suurimman osan aikaa syyttää huonoa suhdettamme ongelmistaan. Toisin sanoen minua siis. Sain vasta hiljattain tietää että hän on oireillut jo lapsena, mutta minulle sitä ei koskaan ole aiemmin kerrottu. Eivät hakeneet apua hänelle lapsena/nuorena, ja muutimme nuorina yhteen, joten vastuu torpattiin meille. Hän syyttää minua ja arvostelee ihan älyttömistä asioista, minun pitäisi olla milloin mitäkin että olisi tyytyväinen. Mutta tosiaan aina kun alan olla myöntyväinen eroon, (oikeasti todellakin haluaisin jo erota, mutta en uskalla sanoa sitä ääneen koska en tiedä millainen show siitä syntyy!!!) kelkka kääntyy ja hän ei voikkaan elää ilman minua. Tiedän kyllä että manipuloi minua ehkä enää usko hänen sanojaan. Mutta irrottautuminen on vain niin äärettömän vaikeaa, erityisesti siksi että haluan suojella lapsia kaikelta pahalta. Lasten kanssa on juteltu paljon isän sairaudesta, mutta huomaan heissä ajoittain kovaa ahdistusta tämän tilanteemme takia. Hirveän vaikea miettiä, mikä olisi kaikille parasta. en tahtoisi alkaa pelossa elämään jos otan eron, että pimahtaako hän lopullisesti ja kostaako jollain. koska eihän esim. lähestymiskielto auta mitään käytännössä jos oikeasti haluaa tehdä pahaa. tämä on kyllä todella hankala tilanne, toivon nyt vain tukea viranomaisilta koska itse alan olla ihan loppu ja seinä on edessä.

Olen saman vaiheen läpikäynyt ja siitä selviytynyt. Mutta eron kautta. Yritin ymmärtää puolisoa ja sairauttaan liian pitkään ja samalla sairastutin lapseni. Perhe-elämä oli niin ahdistava ympäristö lasten kasvaa. Nyt aikuiset lapset kärsivät mielenterveysongelmista ja käyvät kalliissa terapiassa vielä vuosia. Hinta puolisosta irtautumisesta on liian kallis kun muut sairastuvat yrittäessään ymmärtää bipoa.
Meilläkin bipo uhkasi itsemurhalla useasti, mutta ei toteuttanut ja viranomaisilta ei saanut kuin ymmärrystä.
Eron jälkeen entinen puoliso sekosi ja oikein kunnolla ja teki elämästämme edelleen helvettiä. Tästä oli kuitenkin se hyöty, että nyt bipo sai oikeesti ammattiapua itselleen ja oli pakotettu ottamaan se myös vastaan. Kotona aiemmin oli pitänyt kulissia yllä, joten olin itse osin syypää bipon kotisekoiluun.
Hain lähestymiskiellon ja sain ja se myös selkeytti tilannetta. Sain soittaa suoraan poliisille ja poliisi piti bipolle kunnon puhutteluja.
Tärkeysjärjestyksessä ensin olette sinä ja lapset vasta sitten bipo ja sairaus. Pelasta tärkeimmät niin saatat pelastaa myös lasten toisen vanhemman. Älä suojele bipoa liikaa.

Ihmettelen ettei perhetyön ja lastensuojelun puolelta anneta neuvoja tilanteeseen? Miehesi lääkitys ei ole kohdallaan, ei todellakaan! Lisäksi miehelläsi on vakava persoonallisuus häiriö. Siinä on monelle lääkärillekin työsarkaa pitkäksi aikaa. Sinun voimavarasi ei tule siihen riittämään. Jos pääsisit yhdessä miehesi kanssa pätevän psykiatrian erikoislääkäri asiakkaaksi, ja sitäkautta aukomaan "solmuja".Miehesi ymmärtäisi ettei hän ole ainut joka perheessä kärsii, asia jota narsistinen luonne ei tajua. Riippuu tietysti myös siitä miten paljon vahinkoa on päässyt jo tapahtumaan? Onko aviopuolisoiden välillä enää rakkautta? Haluaako, tässä tapauksessa sinä, enää jatkaa yhteiselämää? Tuntuu vähintäänkin oudolta, jos itsemurhaa uhkaava puoliso pitää liittoaan tällä uhalla pystyssä. Avioero on aina vaikea, etenkin jos liitto on ollut pitkä, ja lapsia siunaantunut. Ei ole helppoa lähteä ja päättää entinen, mutta joskus joutuu päätöksen eteen ja panemaan asiat tärkeysjärjestykseen,miettiä jaksanko enää,vai onko huominen jo parempi? Toivon sydämestäni sinulle parempia aikoja, ja että pääset yli vaikeista asioista, joita kohdallesi on kasaantunut.

Meillä on siis ensi viikolla vasta tulossa ensimmäiset tapaamiset perheneuvolaan ja lastensuojeluun, jos nyt mies mukaan lähtee. nyt hänellä kokoajan vaihtelee ajatus, ollaanko yhdessä vai ei. toivon niin että viranomaiset ottavat tilanteen heti tosissaan. kävin juuri itse psykologilla ja helpotti kummasti, vaikka tiedän ettei stressi helpota ennenkuin jotain isoa muutosta tapahtuu. olen vain niin kamalan yksinäinen tämän asian kanssa, omat läheiset asuu kaukana ja läheisiä ystäviä ei juuri ole. sukulaiset ei halua puuttua asiaan, ovat yrittäneet miestä hoitoon tuloksetta. meidät on käytännössä jätetty oman onnemme nojaan. sain juuri mietittäväksi asian, että mitä lapsille tapahtuu jos itse sairastun; niin kuulemma käy vääjäämättä jos en pääse näistä stressioireista eroon.

Stressi sanaa psyykkisessä sairaudenhoidossa ei pitäisi käyttää. Se on vain yleisnimi, mutta valitettavasti esim.terveyskeskuksessa potilaasta päästään pikaisesti eroon, stressi diagnoosilla.

Joo ei tässä tapauksessa stressistä ole miehellä kyse, tottakai stressaavat kaudet pahentaa oireita. Mutta ei ole mitään selkeää rytmiä milloin oireet pahemmat. Ahdistus tuntuu pahenevan vain kokoajan, ja kun sekamuotoinen niin vuoristorataa mennään edestakaisin ihan kokoajan.

Tiedän tyypin, joka voi auttaa. En tosin tietää miten. burana.info tai lastensuojelu.net, rikosilmoitus.eu, kantelu.net. Eiköhän tolla irtoo??

Onko aloittajalla tilanne helpottanut yhtään?

Heippa,

ei ole juurikaan muutosta tapahtunut. Hieman rauhallisempi jakso miehellä ollut mutta kohta varmaan mennään taas lujaa. Huomenna alkaa tapaamiset lastensuojelun kanssa, jospa sieltä saisi tukea edes itselle. Mies kävi viime vkolla psyk polilla taas juttelemassa, mutta ei mitään uutta. Ei varmaan osaa vaatia apua, ja vähättelee asioita. Ite oon koittanut elää päivän kerrallaan, katsotaan kuinka kauan taas mennään näin.

Mielestäni miehesi on käyttäytynyt erittäin ikävästi sinua kohtaan, ja varmasti ero on paras ratkaisu, jos hänellä ei ole aitoa halua muuttaa käytöstään. Toivottavasti prosessi sujuu hyvin.

Jos (ex?)miehesi on kuitenkin valmis muuttamaan käytöstään ja tekee kaikkensa sen saavuttamiseksi ja välillänne on rakkautta, on surullista että hänet halutaan savustaa ulos 'omasta elämästään'. Mielestäni itsemurhalla uhkaileminen on ihan normaalia, jos 'elämän kivijalka' ollaan viemässä, mutta hyväksyttävää se ei ole.

Kuulostaa kuitenkin, että ero on kaikkien kannalta paras ratkaisu ja että miehellesi olisi syytä hankkia jonkinlaista apua erosta selviytymiseen.

Vieläkö elät saman katon alla ko henkilön kanssa? Pois pois,...kaksisuuntainen ei muutu, vaikka lääkkeitäkin käyttävät. Sama hulluus jatkuu lopun ikää.

Paskinta on se kun bipo saa sulle tunteen, että olet tylsä kun et järjestä ohjelmaa. Arki ja yhdessäolo ei ole mitään. Siinä vaiheessa tarvitaan ihmettä, ettei itse masennu. Jos sen kanssa oppii elämään, voi olla jatkoaikaa. Jos kuvaan tulee pettämiset, alkoholin kanssa läträys, rahajuttujen sössiminen joita seuraa masennusjaksot, itsemurhauhkailut ja kotona makaaminen ja kenties väkivalta, ollaan suhteen lopussa.
Lapsille on parasta, että eroat nätisti, etkä kerro kaikkea draamaa. Aikanaan lapset pärjäävät paremmin, kun voit järjestää heille turvallisen ja tasapainoisen elämän. Vaikka isä ei voisi tavata lapsiaan sairauden takia kovin usein, tähtää siihen että tapaavat kun tilanne on rauhallisempi.
Terv bipon kanssa aviossa ollut, 28 vuotiaan terveen lapsen äiti. Isä on on menehtynyt
10v sitten.

Tuohon on vaikeata antaa selkeää vastausta. Mielestäni ero ei ole mikään paras ja ehdoton ratkaisu, se voi myös pahentaa asioita kaikkien kohdalla. Rakastatteko ja kunnioitatteko toisianne, onko teillä vielä jotain yhteistä vai kulkeeko kumpikin omia polkujaan? Onko miehesi valmis ottaan kaiken avun vastaan ja yrittämään? Onko miehelläsi varmasti oikia lääkitys? Oletko puhunut miehesi kanssa? Ymmärrän ongelmanne. Olin perheellinen mies, jolle ongelmat tulivat kolmekymppisenä ja nyt olen elänyt sairauteni kanssa 20v. Jätin rakkaan perheeni, hyvän vaimoni ja 3 pientä lastani, kun en ja emme perheenä saaneet apua. En halunnut rakkaitteni enää kärsivän. Siitä lähtien elämäni muuttui helvetiksi, syyllisyyden ja itsetuhoisuuden lisääntyessä. Kesti 6 pitkää vuotta kun sain diagnoosin, siihen sisältyi useita itsarilla uhkauksia ja monia yrityksiä, maniaa ja depistä. Sopiva lääkitys löydettiin lukemattomien lääkkeiden ja lääkärien myötä vuosien jälkeen. Nyt olen saanut jotensakin elämäni balanssiin, mutta elämäni on tylsää yksineloa. En uskalla rakentaa enää parisuhteita ja moni hyvä pitkäaikainen ystäväkin on jäänyt sairauteni vuoksi. Toivon, että löydätte oikean ratkaisun. Ehdottaisin, että yrittäisit asua yhteisessä talossa, mutta miehesi omassa puoliskossaan, jonne voisi paeta kun kohtaukset alkavat. Jaksamista..

Hei,

kirjoitan pitkästä aikaa kuulumisia tänne.
Olen hirvittävän väsynyt tällä hetkellä tähän elämään ja pettynyt ihan kaikkeen. Sosiaalipuolelta emme saaneet minkäänlaista kiireellistä apua, koska mies ei ole itsetuhoinen vaikka uhkailee paljon. Lastensuojelu sulki selvityksen, koska näkivät että minä huolehdin lapsista ja haen apua. Perheneuvolasta on tulossa keskusteluaikoja lapsille JOSSAIN VAIHEESSA. Itse käyn työpsykologilla.
Olen kurkkua myöten täynnä tätä tilannetta. Ahdistaa kokoajan, ja pelkään sekoavani. Samalla on hirveä pelko mitä lapsille tapahtuu jos minä sekoan tai väsähdän.
Mies painostaa minua nyt ihan jatkuvasti milloin milläkin asialla. Saa raivareita mutta ei suoranaisesti uhkaile väkivallalla, vaikka toki on todella pelottava välillä. Lähden turvakotiin heti jos yksikin uhkaus tulee. Kaikista väsyttävintä on kuunnella hänen juttujaan ongelmista tms. Lisäksi puhuu lapsille kokoajan sitä kuinka "äiti haluaa hajottaa meidän perheen". On luvannut muuttaa muualle mutta ei hän sitä tee. Eroa ei halua, vaan se on painostuskeino hänellä. Painostaa MINUA kokoajan tekemään päätöksen yhdessäolosta. Jos sanon että erotaan, alkaa hirveä uhkailu ja helv. Miten tuommoinen ihminen voi kuvitella että vielä hänestä välitän??? On lisäksi katkonut välit kummankin sukulaisiin. Eikä edes häpeä millään tavalla.
Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu ettei mulla ole enää mitään muuta kuin vihan tunteita tuota ihmishirviötä kohtaan. Pilaa kaikkien meidän elämän. Pelkään kuitenkin eroa niin paljon, tai sitä tilannetta jos hän kokee että hänet jätetään. Pelkään ihan järkyttävän paljon sitä että kostaa, tekee jotain kauheaa. Miehellä tulossa psykiatrin käynti parin viikon päästä mutta menossa yksin sinne. En usko että ymmärtävät tilannetta siellä. Sosiaalipuolelta kuulemma kukaan ei voi puuttua miehen hoitosuhteeseen. Ihan yhtä hel-vettiä kaikki. Ilmesesti odotetaan nyt että minä pimahdan, ja sitten lastensuojelu ottaa lapset huostaan. Niin epäreilua tämä elämä ettei edes pysty sanomaan.

Parrisuhdepalsta olisi oikeampi tälle.

Nyt kiireen vilkkaa pois lasten kanssa, vielä kun sulla on voimia. Vaikka turvakotiin asumaan. Paikkaan missä tiedät olevasi turvassa.
Enää ei ole sinun tehtävä olla sairaan-hoitaja!
Olen kaiken tuon läpikäynyt ja selviytynyt, mutta päätös pitää tosiaan sun tehtävä. Pelasta lastesi ja oma elämä. Kukaan muu sitä ei tee puolestasi.

Mulla ollut 4 vuotta panosuhde bipo miehen kans hän on bipo,narsku, alkoholisti,peliongelmainen,porno riippuvainen. En pysty ajattelemaan vakavasti. Panossa on hyvä ,kova kulli jne nuolee. Välillä hän menee lujaa,silloin litiumit kehiin.

Minulla oli bipomieheen sexisuhde. Nyt vuoden mies jaksanut pommittaa viesteillä ja ruikuttaa miks jätin. Ärsyttävä kovaan ääneen kailottava ukko.