Noloa katella naapureita ja muita ikkunasta

virkamiesss-

siksikö verhot heilahtaa et tsiikaillaan verhojen välistä ihmisiä. Mutta on mukavaa heit tsiigailla tuvastaan kun he siellä liikkuu, mutta se ei ole oikein sopivaa tahi sallittua, mutta silti ihmiselle mieleistä.ihminen on utelias, mutta ei ilm. saisi olla, koska tsiigailu jollain tavall tuomitaan..pitää olla niinkuten ei näkisikään, vaikk sit kuinka kiinnostavaa ulkon tapahtuisi. .

30

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meidän ikkunoista ei näy yhteenkään naapuriin, parista ikkunasta näkee kylätielle. Tuvan ikkunoista ei ollenkaan.
      Jos nyt joku naapuri tai muu kulkija sattuu tiellä liikkumaan, niin en heitä varten ikkunassa päivystä.
      Tänään näin muutaman Kymenlaakson Sähkön työntekijän, vaihtoivat uusia sähköpylväitä ja heidätkin huomasin kävelyllä ollessani.

    • kaupukilaisetuteliaita

      Maalaisasukkina olen kiinnittänyt huomiota kaupunkilaisvieraiden uteliaisuuteen. Aina kun auto surruttelee tuosta tuvan ikkunoista näkyvällä tiellä niin jo kohottautuvat salusiinin yli kurkkimaan kuka siellä menee, vaikka eivät edes tunne paikallisia. Kyselevät sitten mitä ovat miehiään tai naisiaan, tosi omituista.

      • ainaainaaina

        "Maalaisasukkina olen kiinnittänyt huomiota kaupunkilaisvieraiden uteliaisuuteen. Aina kun auto surruttelee tuosta tuvan ikkunoista näkyvällä tiellä niin jo kohottautuvat salusiinin yli kurkkimaan kuka siellä menee, vaikka eivät edes tunne paikallisia. Kyselevät sitten mitä ovat miehiään tai naisiaan, tosi omituista. "

        onko se siis sopimatonta mielestänne?


      • Lorenaa

        Omasta ikkunastaan voi katsella ulos vaikka koko valoisan päivä, vielä illallla kenen kaara tiellä rykii. On jopa suositeltavaa seurata omasta ikkunasta ulkona olevia tapahtumia, se nimittäin ehkäisee herra ALS`in tuloa kuvioihin.
        Ei niitä oman seinän tapetteja koko päivää halua katsella, sitäpaitsi se ei ole uteliaisuutta vaan osoitus asukas on kiinnostunut ympäristöstön tapahtumista.

        On monia ikääntyneitä joiden liikkuminen on hyvin vähäistä, ikkunasta katselu on jopa virkistävää ja tervehdyttävää.
        Uteliaisuus kaikkien kohdalla on sisäsyntyinen ominaisuus ,hyvä kunhan se pysyy kohtuuden rajoissa.

        Aamukahvilla minäkin katselen kaiken aikaa ikkunasta mitä lintuja on aterioimassa lintulaudalla, milloin Kurre Oravaiset kiirehtivät Auringonkukka siemen apajille, Aika siinäkin kuluu kahvia hörppiessä, päivän aviisia koneelta lukiessa. Samalla katsastan mikä sää on ulkona, onko maantie jäinen, liukas, sorainen hiekotettu. Paljon tietoa päivän liikkumis tilanteisiin saa juuri ikkunasta havainnoimalla.

        Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin.


      • kaupukilaisetuteliaita
        ainaainaaina kirjoitti:

        "Maalaisasukkina olen kiinnittänyt huomiota kaupunkilaisvieraiden uteliaisuuteen. Aina kun auto surruttelee tuosta tuvan ikkunoista näkyvällä tiellä niin jo kohottautuvat salusiinin yli kurkkimaan kuka siellä menee, vaikka eivät edes tunne paikallisia. Kyselevät sitten mitä ovat miehiään tai naisiaan, tosi omituista. "

        onko se siis sopimatonta mielestänne?

        En puhunut sopimattomuudesta sanaakaan, mainitsin sen olevan omituista. Miksi kaupunkilaista kiinnostaa täysin tutemattomien maalaisten asiat, omituista uteliaisuutta. Ei minua kiinnosta kertoa heille naapurustoni asioista.


      • Asko751t
        kaupukilaisetuteliaita kirjoitti:

        En puhunut sopimattomuudesta sanaakaan, mainitsin sen olevan omituista. Miksi kaupunkilaista kiinnostaa täysin tutemattomien maalaisten asiat, omituista uteliaisuutta. Ei minua kiinnosta kertoa heille naapurustoni asioista.

        ihminen on luonnostaan utelias, tykkää virikkeistä ympäristössään


      • kaupukilaisetuteliaita
        Asko751t kirjoitti:

        ihminen on luonnostaan utelias, tykkää virikkeistä ympäristössään

        Eihän minun naapurini ole mitään sen kaupunkilaisvieraan ympäristövirikkeitä. Luulisi nyt yhden kahvittelun ajan viihtyvän ilman uteluita naapureistani, varsinkin jos ovat pyytämäti tulleet. Kerrotko itse tuttaviesi asioista ihmisille jotka eivät heitä tunne?


      • voi.jesssus
        kaupukilaisetuteliaita kirjoitti:

        Eihän minun naapurini ole mitään sen kaupunkilaisvieraan ympäristövirikkeitä. Luulisi nyt yhden kahvittelun ajan viihtyvän ilman uteluita naapureistani, varsinkin jos ovat pyytämäti tulleet. Kerrotko itse tuttaviesi asioista ihmisille jotka eivät heitä tunne?

        No sano se niille "kamalille" kaupunkilaisvieraille, äläkä täällä jankuta koko päivää.


      • kaupukilaisetuteliaita
        voi.jesssus kirjoitti:

        No sano se niille "kamalille" kaupunkilaisvieraille, äläkä täällä jankuta koko päivää.

        Juu, sanottu on. Montako kertaa päivässä tänne saa kirjoittaa? Oletko joku tarkkailija, jolla on oikeus rajoittaa muiden kirjoittamista? Eikö tämä olekkaan keskustelupalsta?
        Tällaisia juntteja me maalaiset ollaan, ei tiedetä milloin saa kirjoittaa :(
        Oliko sinulla mitään mielipidettä avauksen aiheeseen vai pelkästäänkö ilkeilemään tulit?


      • ent.siivoojaparka
        kaupukilaisetuteliaita kirjoitti:

        Juu, sanottu on. Montako kertaa päivässä tänne saa kirjoittaa? Oletko joku tarkkailija, jolla on oikeus rajoittaa muiden kirjoittamista? Eikö tämä olekkaan keskustelupalsta?
        Tällaisia juntteja me maalaiset ollaan, ei tiedetä milloin saa kirjoittaa :(
        Oliko sinulla mitään mielipidettä avauksen aiheeseen vai pelkästäänkö ilkeilemään tulit?

        Se nyt on yhdenlaista yksinäisen ja uteliaan verhojen heiluttelua sekin, että seuraa kuka täällä kirjoittelee koko päivän.


    • ei.haittaa

      Saa heilua verhot ja myös peitto saa heilua. Ei haittaa.

    • Virsut

      Koittakaas miettiä, mitä varten ikkunoita on. Jotta niistä näkisi ulos. Ei ole uloskatselu synti eikä häpeä, olipa syy mikä tahansa. Sisäänkillityksen kohdalla onkin vähän eri juttu. Silloinkin kannattaa katsoa omista ikkunoista. Avarakatseisempaa uutta vuotta vaan kaikille.

      • eppu2

        Eikös ne klasit ole sitä varten, että saatais valoa tupaan ja se uloskatselu on vaan extraa.
        Katselusta puheen ollen, kyllä se olisi omituista, jos ei ikkunasta ulos katselisi.


      • eppu2 kirjoitti:

        Eikös ne klasit ole sitä varten, että saatais valoa tupaan ja se uloskatselu on vaan extraa.
        Katselusta puheen ollen, kyllä se olisi omituista, jos ei ikkunasta ulos katselisi.

        Katupeilin takaa ystäväni vain katupeilin takaa.


      • eppu2
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Katupeilin takaa ystäväni vain katupeilin takaa.

        Eikös senniminen kotimainen vanha elokuva ole, kun ´´katupeilin takana, ´´muistelin sellaisen nähneeni.


    • vhimsf

      Useimmat ihmset haluavat säilyttää etäisyyttä - vain harvat ihmset enää edes tervehtivät - jos silmälääkäri on suositellut kauas katsomista silmien lepuutuskeinona jonkun lähityön lomassa -puitten latvoja, taivaan pilviä ja värejät, tms
      - nuorilla ja lapsilla omat menonsa ja elämäntapansa
      - erilaiset kuin vanhuksilla - railakkaammat välillä kuin avant gardessa tietty räväkkyys
      - sekiin lie sallittua - eivät ole niin kompurakinttuja kui vanhat.
      Useinmiten pidän verhot suljettuina kun on huomautettu " jonkinsortin kyyläämisestä" ja vanhojen akkojen haisemisesta niin monta kertaa ennestäänkin.

    • Niitä on semmosia ihmisiä jotka ei ymmärrä ikkunan päälle mitään. Minä neuvon tietämättömälle että ikkunat on valoa, maiseman katsomista ja tuuletusta varten. Jos on ikänsä tynnyrissä asunut kaipaa opastusta. Kannattaa kertoa myös että ovi on ulosmenoa varten.

      • kaikkitietää

        Moniko sulta on kysynyt miksi taloissa on ikkunoita?


    • Onnellistavaan

      Meillä on aina kaupunkirivarissa ja maalla omakotitalossa säleverhot ylhäällä,paitsi silloin kun paistaa liian kuumasti juuri jostakin ikkunasta.
      Sanon kyllä kaikille,että jos jollakin ei ole muuta elämää ,kuin katsoa naapureiden ikkunoita ja elämää meidän kodissamme,suotakoon se heille.Jos päivästä toiseen jaksaa katsella ei todellakaan ole heillä silloin ns."kaikki muumit laaksossa"
      En ole koskaan ,kyllä vielä havainnut ,että joku liikaa katselisi.

    • alottaja-näkee-harhoja

      Alotuksen tekijä taitaa olla sekasi,
      luulee että häntä tarkkaillaan vaikka ihmiset asuu ja tekee aivan omia asiotitaan kotonaan,
      ikkunasta asukas saattaa katsoa minkälainen ilma siellä nyt on
      ja mitä pistää päälle
      ettei vesisateella pistä turkkia ja päinvastoin, vai onko kova pyry,
      kuinka sinua ihmisten kotihommat noin kiinostaa
      että ehdit tuijottaa jos verhot liikahtaa sattumalta just ku sinä kuljet siitä ohi,
      voit rauhottua, ei ne sinua vakoile eikä tuijota, niillä on aivan omat tarpeet miksi katsovat joskus ikkunasta ulos,
      eikä ikkunasta katominen ole mikään rikos eikä kielletty asia,
      oletko aivan höperö,

      muuten tiedoksi:
      vainohullun ensimmäinen oire on kun luulee että häntä vakoillaan tai katsotaan ja seurataan hah hah sanon mä,
      vaikka todellisuudessa ihmisillä on aivan omat tarpeet katella ympäristöään .

    • Mitäpä se kellekkään kuuluu jos omasta ikkunastani kattelen ,näin pimeenä aikana on toi sisävalon heijastus ruutuun haittana.
      Olen ratkassut asian heittämällä salusiinit niskantaakse niin silloin ei taskulampun valo häiritse vaimon telkkarin katteluu, sen valo ei sillai välhyä pitkin seiniä.

    • Keskustassa on pyörätie aika lähellä makuuhuoneeni ikkunaa. Asun maan tasalla joten on hyvä näkyvyys sisälle. Vietän muutenkin enimmän aikani siinä, kun on netti ja telkkarikin samassa huoneessa. Pidän sälekaihtimet kiinni melkein aina jos joutuu pitämään valoja.
      En juuri seuraa mitä ulkona tapahtuu, paitsi mökillä on mukava seurata lintuja.
      Olen asunut tässä yli 8v, silti en tiedä kaikkien naapureiden nimeä, enkä oikein tunnistakaan heistä kuin osan.
      Varmaan katselisin enemmän ikkunasta jos olisi mielenkiitoiset näkymät.

    • iteootutelias

      Iänikuinen aihe. Antakaa ihmisten katsella omista ikkunoistaan jos haluavat. Ei se uteliaisuutta ole välttämättä. Noloa nyt ei ainakaan vaan ihan normaalia elämää.
      Paitsi aloittaja-tyypillä, joka varmaan katsoo ulos ikkunasta pelkkää uteliaisuuttaan.

    • Kyl-on-varmistettava

      Mä katselen ikkunoistani ( 5 kpl) ulos ja naapuritaloihin, pompin ikkunasta ikkunaan aivan vaan sen vuoksi, että näkisin, katseleeko kukaan meikän ikkunoihin? Ja ainahan niitä päitä ja olkapäitä vilahtelee. Saattaapi joku istuakin.
      Mutta vaikea sanoa, tuijottavatko juuri sillä hetkellä? Edes parveketupakoitsijoista ei voi sanoa, että heidän katseensa harhailee juuri minun suuntaan. Saattaahan ne tuijotella sinihometiaisiakin.

      • ent.siivoojaparka

        Onpa sinulla uteliaita naapureita


    • suvenelli1

      Mä katson aina ikkunasta, kun istun keittiön pöydän ääressä. Kolme-neljä kertaa päivässä, kulutetta aika vaihtelee.
      Tänään bongasin parven harakoita, yhden heijastavissa vaatteissa kävelevän miehen.
      Verhot laitan ikkunan eteen silloin, kun napsautan valot ja ulkona pimenee.

    • Olen istunut useinkin entisissä kodeissani ikkunan ääressä ja katsellut ikkunasta ulos keittiön ruokapöydän ääressä istuessani. Rivitalokodin ikkunasta vilkuteltiin kaikkien ohikulkevien naapurien kanssa. Kerrostalokotien ikkunoista ja parvekkeilta on tullut katseluksi enemmän lintuja ja muita eläimiä kuin ihmisiä.

      Nykyisin omat verhoni eivät heilahtele, koska on sellaisia ei ole ikkunoitteni edessä. On vain kattoon ripustetun verholevyn takana roikkuvat kappaverhot. Koska aurinko ei paista ikkunoista sisään kuumimpaan aikaan päivästä, ei ikkunoissani ole myöskään mitään säle- tai muita kaihtimia.

      Naapuritalojen ikkunoista voi tuskin nähdä kovin hyvin kotiini ilman kiikareita, enkä osaa kuvitella, että minun elämäni tai kotini tapahtumat voisivat kiinnostaa ketään sen kummemmin. Jos jostain kumman syystä kiinnostaisi jotakuta, katselkoot.

      Jos katselee talojen ikkunoita pimeän aikaan kaupungilla kulkiessaan, huomaa, että ainakin Helsingissä on kerrostaloissa paljon ikkunoita, jotka näyttävät olevan verhottomia.

      Joskus kaksikerroksisen bussin toisessa kerroksessa istuessani olen huomannut, että sieltäkin näkee moniin asuntoihin sisälle. Ulkomailla olen tirkistellyt tosissani ja ilahtunut joistain välähdyksenomaisista kotinäkymistä.

    • antaa-toisten-katsoa

      Minäkin katselisin ulos ikkunasta paljon enemmän, jos ei tarvitsisi pelätä naapureiden paheksuntaa siitä kun heitä katsellaan. Miksi yleensä ohikulkijat kiinnittävät huomion katsojiin, antaisivat ihmisten katsella ihan vapaasti. Minä kun kuljen ja touhuan ulkona, niin en varmasti kiinnitä huomiota katsojiin.

    • sgfdcgg

      """Mutta on mukavaa heit tsiigailla tuvastaan kun he siellä liikkuu, mutta se ei ole oikein sopivaa tahi sallittua, mutta silti ihmiselle mieleistä"""

      Heh-heh.
      Laitonta tuossa on tuo sinun katselu toisten ihmisten kotiin.

    • Tavuviiva

      Ovatko suomalaiset vähän estyneitä?
      Ihan testasin tätä katselua. Heilautin verhoja = katsoin pakkaslukemat.
      Ei mitään vaikutusta. En saanut täpinöitä.
      Mielestäni saan vapaasti katsella ulos asunnostani mistä ikkunasta vain.
      Mutta jos joku tulisi tölläämään sisälle ikkunani taakse, pitäisin tätä uteliaana, tirkistelijänä, sivistymättömänä, pervona.
      Kiikarointi kait on se rangaistava teko.
      Jokaisella on privaatti reviiri, johon toisen tunkeutuminen kiusaa.
      Onneksi suoraa sihtiä naapurien asuntoihin ei ole tai päinvastoin, vaan luontoa on ympärillä.
      Illalla, kun laitan valot, tykkään pitää sälekaihtimet alhaalla. Ei ole kiva tunne liikkua akvaariossa. Ehkä dekkarit tehneet araksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      99
      2423
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      1996
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1782
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      41
      1385
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      103
      1359
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1138
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      278
      869
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      53
      751
    9. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      181
      723
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      52
      714
    Aihe