lin https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2272

Paljon puhutaan vähän kannatetaan. Kannatusta vailla oleva linkki pakottaa eduskunnan tutkimaan työkokeilun kannattavuutta. Eli monelle tuttu 9een päiväpalkka.
Orjatyön ja eri-arvoisuuden estämisen voit edesauttaa kannatuksesi jättämällä sivustoon. Jos olet raukka lammas tee mitä teet parhaiten nuku.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2272
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Allekirjoitetaan, kunhan saadaan ne vahvaantunnistautumisen edellyttämät verkkopankkitunnukset, jotka olisi lakien ja etenkin perustuslain mukaan pitänyt antaa jo aikaa sitten pankista kuin pankista, mutta annetaan nyt vasta vuodenvaihteen alusta lähtien ja vain siitä syystä kun eu-direktiivi NIIN MÄÄRÄÄ.

Muutoin olisi luottohäiriöiset vieläkin eriarvoisessa asemassa ja estyneet hoitaan asioitaan, niin KELA:ssa, kuin myös te-kusetuksessa ja muissa instansseissa.

Äänestä

Huomasin kansalaisaloite linkistä olevan myös yksi linkki joka johtaa TE-toimiston sivustolle suoraan missä on esillä niin tunnit , että OIKEDETTOMUUTESI.
Yritin liittä sen tähän kuvankappausmenetelmällä, mutta taidot eivät riittäneet siihen.
Olen antanut itse jo kannatukseni ensimmäisten viidentoista joukossa ja ihmettelen sen kannatushitautta. Hävettää tuo nukkuva Suomi tuon asian suhteen, kun ei tajuta sen tärkeyttä ja paneudutaan vaan epäolennaisiin asioihin kuten minä olisin kirjoittanut sen paremmin tai toisin. Kukahyvänsä olette olette hyvällä asialla kun annatte kannatuksen.
Hyvää alkanutta Vuotta kaikille Suomalaisille ja maassa pysyvästi asuville, miks ei vieraillekin =)

Äänestä
  • Helppo homma.

    Lataa kuvasi aijaa.com sivustolle, kun olet ladannut kuvan, tulee kuvaan erilaisia linkkejä, joista yhdellä pääsee katsomaan kuvan suoraan aijaan sivustolle. Muilla linkeillä voit liittää kuvasi suoraan pikkukuvaksi eri foorumien sivustoille, mutta huomioi se hyväksyykö foorumi tuollaisen linkin ja sen saat foorumissa pakollisesta ohjeet-alasivulta.

    Jos foorumissa on mahdollisuus liittää kuva, niin kuva näkyy foorumissa, mutta jos ei ole mahdollista, niin laita linkki joka ohjaa aijaa.com sivustolle katsomaan kuva.

    Näin helppoa se on.

    Äänestä

Kansalaisaloitteen tekstissä on ainakin yksi virhe: "Työnäyttöä suorittava työntekijä menettää myös matkakustannukset eli ylläpitokorvauksen 9€/ päivä."

Nykysysteemissä työllisyystoimenpiteessä oleva saa jokaiselta osallistumispäivältä 9euroa ylläpitokorvausta jonka lisäksi maksetaan vielä matkakulutkin.

Matkakustannus ei siis ole sama asia kuin ylläpitokorvaus.

(Koska työnäyttö on vapaaehtoinen, ei sen pituudelta (1kk) makseta e.m. lisäkorvauksia työttömyysetuuteen.)

Kannattaisi olla tarkkana, kun lähtee tekemään esim. kansalaisaloitetta. Asiavirheet murentavat aloitteen uskottavuutta.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14650810/tyokokeilu-poistettava-laki-julkisesta-tyovoimapa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynytsisuunne kirjoitti:

Paljon puhutaan vähän kannatetaan. Kannatusta vailla oleva linkki pakottaa eduskunnan tutkimaan työkokeilun kannattavuutta. Eli monelle tuttu 9een päiväpalkka.
Orjatyön ja eri-arvoisuuden estämisen voit edesauttaa kannatuksesi jättämällä sivustoon. Jos olet raukka lammas tee mitä teet parhaiten nuku.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2272

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu