Nuorien työhönperehdyttäminen kunnolla

avunantoa

HUOM NUORET, jotka kaipaavat apua työelämään kiinni pääsemiseen!

Olen itse nuori 21-vuotias nainen ja olen miettinyt eri alojen töissä mitä on tullut kokeiltua, että missään en ole saanut kunnollista perehdytystä työhön ajanpuutteen vuoksi. Se on johtanut siihen, että työssä sattuu virheitä, jotka olisi voitu välttää kunnollisella perehdyksellä. Lisäksi on tullut olo että ei osaa asiaa ja eikä enää uskalla ottaa uusia työvuoroja (vuokrafirman keikkatyössä), jolloin työtä ei ole mahdollistakaan oppia.

Nyt olen alkanut ajatella asiaa enemmän ja haluaisin tulevaisuudessa muuttaa/vaikuttaa asiaan. Olisi hienoa jos apua kaipaavalla nuorella olisi mahdollisuus saada työn alkuun avuksi joku, joka neuvoo tarvittaessa kädestä pitäen miten hommat hoidetaan oikein ja olisi tukena niin kauan kunnes nuori uskoo pärjäävänsä ja osaavansa työn. Helposti aralle nuorelle käy kuin itselle aikoinaan ja ei enää uskalla palata uudestaan työpaikalle.

Uskon että tällä tavalla ujot, arat, töitä kovasti jännitävät nuoret yms, saataisiin helpommin työelämään kiinni ja estettäisiin myös syrjäytymistä. Luotaisiin positiivista kuvaa työelämästä ja tuettaisiin uskallusta yrittää edes!

Kirjoituksen pointtina on kysymys, että uskovat muut samaan kuin minä ja kokeeko kukaan, nuori tai aikuinen, että tälläisestä olisi sinulle apua? Minulla olisi halua lähteä ajamaan ideaa eteenpäin, jos tietäisin että muita samaa kaipaavia on olemassa ja pystyisin kehittämään jotain mistä on apua.

Kertokaa myös omia ehdotuksia ja ideoita asiaan liittyen ! :)

3

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä idea.

    • Itse perehdytin noin 40 työtehtävään ja noin 10 henkilöä. Mielstäni se oli mukavaa ja huomasi kuinka ihmiset Kehittyivät. Aina pitäisi olla se 1 puhelinnumero johon voi soittaa ja kysyä niitä tyhmiä kysymyksiä.

    • m31elämäänkyllästynyt

      Nuoremmat työntekijät perehdyttää työhön paljon paremmin, kuin vanhat jäärät, jotka tietävät muka kaikesta kaiken, ollen usein vain keskinkertaisia kyynisiä puurtajia työssään.

      Toinen juttu on se, että sen perehdyttävän työntekijän työnteko hidastuu huomattavasti, kun se harjoittelija pyörii "jaloissa"

      Nykyään yt:tä pukkaa kevein perustein ja monet ihmiset ei halua kouluttaa harjoittelijaa. Työnteko hidastuu ja pomo viduilee, että kahvillako istut kun hommat ei etene totuttuun tapaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8477
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3642
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1985
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1143
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      712
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      686
    8. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      31
      681
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      38
      636
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      627
    Aihe