Olen vasta vähän aikaa toiminut sijaisvanhempana. Tätä palstaa olen seurannut vuoden verran. Minua hämmästyttää joidenkin ihmisten epäily, että huostaanotetun lapsen ongelmat alkavat huostaanotosta, tai sijoituksesta.
Ehkä olen sitten törmännyt tässä prosessissa tavallista vastuullisempiin ja parempiin sosiaalityöntekijöihin? Lapsellamme ei ole paljon ongelmia, mutta selkeästi taakkaa on. Jossakin vaiheessa varmasti tarvitsee terapiaa. Kenen syy se sitten on? Minunko? Sosiaalityöntekijöiden?
Tältä palstalta saa sellaisen kuvan, että lapsen ongelmat johtuvat lähinnä huostaanotosta tapahtumana tai sijaisperheessä syntyneistä traumoista.
Meillä on ilmeisen hyvä tilanne tällä hetkellä, koska lapsen biologinen äiti myöntää mokanneensa rajusti ja haluaa saada tilanteen hallintaansa oman tukiverkostonsa avulla (jonka on itse ponnistellut itsellensä). Voimme yhdessä keskustella lapsen mahdollisista traumoista, eikä hän ole kertaakaan edes vihjaissut, että meidän takiamme olisi syntynyt jotain traumaa.
Olen sitä mieltä, että äidin asenteesta johtuen hän saa rauhallisin mielin sisustaa lapselleen paikkaa omaan kotiinsa. Lapsi tulee jossain vaiheessa palautumaan, jos sama kehitys jatkuu.
Ehkä olen sitten törmännyt tässä prosessissa tavallista vastuullisempiin ja parempiin sosiaalityöntekijöihin? Lapsellamme ei ole paljon ongelmia, mutta selkeästi taakkaa on. Jossakin vaiheessa varmasti tarvitsee terapiaa. Kenen syy se sitten on? Minunko? Sosiaalityöntekijöiden?
Tältä palstalta saa sellaisen kuvan, että lapsen ongelmat johtuvat lähinnä huostaanotosta tapahtumana tai sijaisperheessä syntyneistä traumoista.
Meillä on ilmeisen hyvä tilanne tällä hetkellä, koska lapsen biologinen äiti myöntää mokanneensa rajusti ja haluaa saada tilanteen hallintaansa oman tukiverkostonsa avulla (jonka on itse ponnistellut itsellensä). Voimme yhdessä keskustella lapsen mahdollisista traumoista, eikä hän ole kertaakaan edes vihjaissut, että meidän takiamme olisi syntynyt jotain traumaa.
Olen sitä mieltä, että äidin asenteesta johtuen hän saa rauhallisin mielin sisustaa lapselleen paikkaa omaan kotiinsa. Lapsi tulee jossain vaiheessa palautumaan, jos sama kehitys jatkuu.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hieno juttu, että teillä on asiat noin hyvin. Kuten olen aikaisemminkin tällä palstalla sanonut, tilanteita ja olosuhteita ja lapsia ja sijaisvanhempia ja biovanhempia riittää joka junaan. On hienoa että on tällainen palsta, jolla voidaan vaihtaa mielipiteitä,kehua ja valittaa, kiittää ja torua. Toivottavasti myös lisätä ymmärrystä ja hyväksyntää. Jokainen tapaus on omanlaisensa. Menestystä sinulle, lapselle ja bioäidille ponnisteluissanne. Viestittele jatkossakin, että miten asiat etenee.
...maailmaan.
Itse olen sitä mieltä, että lasta ei turhaan huostaanoteta, joten kyllä lapsi valitettavasti tuo mukanaan ne ongelmat sieltä bioperheistä.
Ongelmia voi tietysti olla biovanhempien ja sukulaistenkin kanssa, koska sijoitus on heillekin kriisi ja usein vaatii pitkänkin käsittely ajan ja kaikki eivät selviä siitä koskaan. Lapsi ei useinkaan näe ongelmia esim. siinä että häntä käytetään hyväksi, koska hän on sitä aina kokenut ja luottaa aikuiseen. Eikä "sairas" aikuinenkaan yleensä näe ongelmaa esim. siinä, että hän käyttää lasta hyväksi niin vaikeahan tämän aikuisen on ymmärtää, että miksi lapsi huostaan otetaan.
Ongelmia voi olla sosiaalityöntekijöiden kanssakin, koska jos sijaisperheen ja työntekijän ajatukset eivät oikein käy yhteen, niin eihän yhteistyö oikein sujuvasti voi onnistua. Sosiaalityöntekijätkin ovat ihmisiä ja heilläkin voi monesti olla asiassa myös omia vaikuttimia esim. sosiaalityöntekijä voi olla biovanhemman kanssa entisestään tuttu ja lapsen ongelmat jäävätkin toissijaisiksi aikuista sääliessä.
Kun lapsi tulee perheeseen ja on oppinut tietyt kuviot bioperheessä ja luottanut, että aikuinen häntä oikein siellä ohjaa. Sitten lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan perheeseen, jossa lapselle opetetaan miten toimitaan oikein. Niin eihän tuo ole ihme, jos lapselle tulee ongelmia, kun hän ei pienellä kapasiteetillaan pysty ymmärtämään -mikä siellä bioperheessä oli niin väärin.
Mutta kyllä onneksi näitä heti alusta mukavasti sujuvia sijoituksiakin on. Tosin tänne palstalle varmaan tulee useimmiten kirjoitettua niiden, jotka joutuvat valitettavasti kokemaan toisenlaista ja hakevat vertaistukea. Siksi tällaiset palstat ovatkin niin ihania, kun täältä voi lukea juuri sitä aitoa arkea ja ei tunne olevansa yksin ja voi ottaa opikseen tulevankin varalle.
aluksi bioäiti myönsi kaikki virheensä, alkoholi, väkivältä, heitteillejättö ja insestit.
Nyt 8 vuotta myöhemmin ei hän ole tehnyt mitään väärin koskaa, ja kun lapsi voi huonosti tapaamisten jälkeen on syynä ikävä äidin luo ja siinä kun on tehty huostaanotto.
Meidän tapauksessa on nämä äidin myöntymiset unohtunut myös sossuilta. Tosin he eivät luule, että tämä oirehteminen johtuu ikävästä tai nykyisistä oloista.
Joukossa on myös meitä ongelmista vapaita äitejä ja lapsia, joille ongelmat on aiheutettu huostaanotoilla. Minun lapseni oli lääkärintodistuksen mukaan terve huostaanotettaessa, mutta sen jälkeen on ongelmia ilmaantunut. Se, miksi huostaanotto kuitenkin tehtiin, johtuu siis muista syistä kuin kotoa juontuvista ongelmista. Seurauksista ovat vastuussa sossut ja sijaisvanhemmat, en minä. En ole suostunut myöskään ottamaan "omikseni" minulle ehdotettuja ongelmia, että olisin sijaisvanhempien ja sossujen kanssa "hyvässä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa", olen siis "yhteistyökyvytönkin". Sukset on ristissä sossujen kanssa ja ladut mutkaiset, mutta totuus on suora, ja mikä parasta, ei pala tulessakaan, onneksi.
"Joukossa on myös meitä ongelmista vapaita äitejä ja lapsia"
Haluaisin todella kuulla syyt lapsesi huostaanottoon.
yhtäkään lasta huostaanoteta perheestä, jossa on ongelmista vapaita äitejä ja lapsia! Tosi asiahan on se, että lapselle paras paikka olisi se koti, jos se olisi semmoinen paikka, jossa lapsen on turvallista elää ja kasvaa ja kehittyä.
On naurettavaa kuvitella, että lapsia otetaan "ihanista" oloista kurjiin sijaisperheisiin tai laitoksiin. Jokin ongelma siellä on, jos lapsi huostaanotetaan! Tottakai lapsen kanssa ongelmia alkaa sitten ilmaantua, kun huostaanotto on tapahtunut. Lapsi saa luvan alkaa reagoimaan ja turvallisessa ympäristössä hän alkaa oirehtii. Ehkä kotona hän ei ole uskaltanut, voinut reagoida ja on pitänyt kaiken sisällään, yrittäen pitää sen pelikorttitalon seinät kasassa.
On hyvä myös Bioäidin myöntää itselleen, että ongelmia on ollut, MUTTA niistä voi päästä yli ja laittamalla omat asiat kuntoon, lapsi voi jonain päivänä palata takaisin Bioäidin luo.
Hyvää jatkoa Bioäidille!
Hehe, tätä on kysytty häneltä ennenkin, mutta vastausta ei ole koskaan tullut.
jo kauan sitten kysyin miksi lapsesi on huostaanotettu?
sinä äitinä et ole omista asioistasi salassapitovelvollinen, kuten me olemme lainalastemme asioista!
kerro nyt hyvä ihminen miksi huostaanotto on tehty.
jos se todella on perusteeton, saatat saada koko palstallisen kannustajia itsellesi.
vai onko sittenkin kyseessä mt-ongelma?
ja kaukaa haettu puolustus että lääkärintodistuksen mukaan lapsesi terve.
Niin useammiten huostaanotetut lapset saattavat olla todella terveitä.
Ei meilläkään kukaan sijaislapsista ole ollut päivääkään pois koulusta sairauden takia ei yskää ei flunssaa ei kuumetta, mutta vatsakipuja, raivokohtauksia ja unettomia öitä viikko ennen bioäidin luo menoa ja kaksiviikkoa sen jälkeen.
Mutta sitäkin enempi poissaoloja terapiakäyntien vuoksi.
Kukapa ei oireilisi kun tietää mihin liemeen joutuu kun menee bioäitinsä luo.
on mielestäni mahdoton.
Varmaan useammiten lapsi sekä vanhemmat kokevat lapsen huostaanoton traumaattisena koska sehän muuttaa heidän koko elämäntilanteen.
Harvemmin lapsi haluaa muuttaa pois vanhempiensa luota vaikka muutosta elämäntilanteeseensa toivoisikin.
Monella lapsella ei ole edes minkäänlaista tietoa tai kokemusta toisenlaisesta perheelämästä. Monella lapsella on ehkä vain TV-sarjoissa nähdyt kuvaukset perheelämästä.
Kuten meillä sijoitettu lapsi oli elänyt suuren osan lapsuudestaan kuin "suljetussa" kodissa ilman kavereita ja sitä ympärillä olevaa verkostoa mikä nähdään normaalina yhteiskunnassamme.
Lapsen turva ja pelko eli TV, TV-pelit ja humalaiset miehet sekä naiset muita ei sisälle päästetty.
Kouluunkaan lapsen ei tarvinnut mennä kun oli väsynyt, huonovointinen ja lapsella voimakas halu pitää huolta äidistään että hän selviäisi hengissä. Myös pelko siitä että koulukaverit lähestyvät ja hakeutuvat hänen seuraansa ystävänä.
Meni vuosi ennen kuin lapsen koulukaverit saivat tietää sen että hän asui sijaiskodissa. Sekin on oma tarina sinänsä.
Nämä traumaattiset elämykset ja se jokapäiväinen huoli siitä mitä tulevana yönä taas tapahtuu. Tuleeko taas poliisit rauhoittamaan ja silloin hänen oli pysyttävä visusti piilossa.
Myös ruoan saanti oli aivan omasta itsestään kiinni mitä suuhunpantavaa milloinkin löysi. Saattoi käydä vaan koulussa syömässä ja sieltä sitten nopeasti kotia "piilonurkkaansa".
Herää tietenkin kysymys että miten tämä oli mahdollista että lastensuojeluviranomaiset eivät asiaan puuttuneet jo aikaisemmin.
Siinä usein se alkoholisti ja manipulatiivinen henkilö hakee sen kaiken uskottavuuden sekä niiden ihmisten tuen, jotka tekevät kaikesta holtittomastakin elämästä mahdottoman elämän mahdolliseksi.
Voiko tällaista edes kyseenalaistaa kenen on syy lapsen tuleviin ongelmiin. Lapsen elämä muuttuu traumaattiseksi kun lapsi tulee tietoiseksi siitä mika ei ole "normaalia" varsinkin jos lapsi huostaanotetaan ja sijoitetaan aivan vieraaseen perheeseen.
Lapsen oma henkilökohtainen tragedia elämästä. Lapsi saa uusia vastakohtia joihin ei kuulu taistelu jokapäiväisestä selviytymisestä äidin tai perheen suojelemista niiltä "pahoilta" viranomaisilta jne.
Lapsena koetut traumat tulevat esiin ennemmin tai myöhemmin se tiedetään ja siksi onkin hyvä työstää vaikeat traumaattiset kokemukset mahdollisimman pian ja se mielestäni tulisi tapahtua juuri turvallisten aikuisten (sijaisvanhempien) tukemana. Tässä me sijaisvanhemmat tarvitsemme tietoa, tukea sekä paljon työnohjausta.
Ei sijaisvanhemmuutta läheskään aina voi verrata tavalliseen vanhemmuuteen. Eikä voi yleistää sitä että pyritään löytämään lapselle aivan tavallinen perhe.
Lapsi jolla on traumaattinen lapsuus niin mielestäni olisi tällaisella lapsella oikeus saada sijaiskoti jonka vanhemmat ovat saaneet siihen myös hyvän koulutuksen ja välittömän mahdollisen tuen arjesta selviytymiseen.
Mielestäni meidän sijaisperheenä on kyettävä elämään niin tasapainoista elämää kuin se vain on mahdollista. Se siksi että lapsi kokisi turvan, huolenpidon ym. ja esim. että on myös lupa olla lapsi vielä 16-20 vuotiaana ja lupa olla kuin komivuotias vaikka 12 vuotiaana.
Lämpö ja rakkauden osoitus on oltava melkein käsin kosketeltavaa eikä mitään sanojen ylellistä vyörimistä kuinka me rakastamme sinua.
Sen tiedän kokemuksetani että sanonta "minä rakastan sinua" on monelle lapselle pahin pettymys kokemus mitä kuulevat juuri äidiltään.
Onko muilla kokemusta tästä?
Minua kiinnostaa myös se miten bioäiti kokee rakkauden ja sen viestinnän sekä odotukset "minä rakastan sinua" Ymmärrätkö syyn myös lapsen pettymykseen?
Syyllisen löytäminen ei tee lapsen ongelmaa ongelmattomaksi.
Näyttipä tutulta tuo kertomuksesi, aivan kuin olisimme itse sen kokeneet. Juuri tuo rakkauden ja muiden tarpeiden täyttämättömyys rikkoo lapsen, koska hän niin sumeilematta luottaa siihen, että teki vanhempi niin tai näin, niin se on oikein.
Mitä on viesti lapselle, jos vanhempi esim. ensin hakkaa lapsen ja kohta sanoo "rakastan sinua". Kun tämä toistuu ja toistuu, niin onko mikään ihme, että lapsi muuttaessaan sijaisperheeseen ei osaa ottaa normaalia välittämistä vastaan.
Meillä ainakin yksi lapsi on aivan loukussa tämän rakastamisen kanssa. (Kaikilla lainalapsillamme on tunne-elämän ongelmia). Kun näytämme hänelle välittämistä ja pidämme häntä sylissä, niin sylistä pois joutuessaan (hän kun mielellään kasvaisi siihen kiinni), lapsi saa aina raivarin. Lapsi itse ei osaa näyttää aitoja tunteita, kaikki tunteet on näytelty ja puheet ovat solisevia kliseitä. Lapsi vain jäljittelee meitä aikuisia, mutta ei itse tunne paljon mitään.
Elämä ei ole kaikille valitettavasti tasa-arvoista ja joitakin potkitaan enemmän päähän. Nyky-yhteiskunta on vaikea elää vähänkin kaavoista poikkeavalle ihmiselle. Mutta myös tässä päivässä on mahdollisuus hakea apua ja sitä on saatavilla (vaikka se joskus onkin tiukassa). Usein juuret ongelmille löytyy vielä kauempaakin, sillä esim. periytynyt persoona heikkouksineen, -alkoholismi, -mielenterveysongelmat jne. eivät aina ole ihmisen hallittavissa. Yritän vain sanoa, että siihen kuka on syyllinen ei ole suoraa vastausta.
Mutta se, että sijaisperhe tai sijoittaja olisivat syyllisiä. (Näitäkin syytöksiä kuulee yhtenään) Yleensä uskon tuon syyllistämisen johtuvan juuri siitä, että kun lapsi tulee perheeseen niin hän alkaa purkaa sitä pahanolon vyyhteä minkä on sisälleen kätkenyt. Ja on niinkin, että meille tulleet lapset ovat oireilleet jo biovanhempien luona, mutta vanhemmat eivätkä lapset ole osanneet ajatella, että siinä olisi jotain kummallista, sillä kuten edellä kirjoitin, niin sehän on heille normaalia, muunlaista ei ole ollut.
->Siinäpä se ongelma onkin, kuka näkee minkäkin asian normaalina ja kuka ongelmana.
p.s. Usein kuitenkin me sijaisvanhemmat olemme valitettavasti niitä ongelman aiheuttajia toisten mielestä. Koska:
-olemme "vieneet" lapsen biovanhemmilta
-meillä ei ole aina resursseja auttaa itse lapsia ja terapiat ja muut avut maksavat kunnille
-emme voi kertoa kaikkea lapsista salassapito velvollisuuden vuoksi (ihmisten mielikuvitus laukkaa)
..etsiä syitä ja syyllisiä. Täytyisi osata katsoa tulevaisuuteen ja sitä, miten ongelmista voi selvitä!!
tältä palstalta, että syyttely ei yleensä alakaan sijaisperheestä tai sosiaalitoimesta... Enkä itsekään halua syytellä ketään, varsinkaan sijaislapsemme biologisia vanhempia. Olen nähnyt kuinka vaikeaa kaikki tämä on ollut ilmankin mitään syyttelyä.
Olenkin itseasiassa juuri samaa mieltä kanssasi, että turhat syyttelyt pois ja keräämään energiaa parempaa tätä päivää ja tulevaisuutta varten.
Halusin tuoda myös esille, että kun myöntää omat ongelmansa ja vastuunsa lapsen ongelmista, alkaa oikea paraneminen ja elämän tasapainottuminen. Uskon vahvasti, että se on suunta perhetilanteen normalisoitumiseen ja lapsen takaisin saamiseen. Silloin jää myös syyllisten etsiminen ja osoitteleminen.
Olen nyt nähnyt läheltä bioäidin ponnistelua lapsensa (itsensä) parhaaksi ja haluaisin kannustaa kaikkia biologisia äitejä suuntaamaan kaiken voimansa oman elämänsä raiteilleen saamiseen.
....siellä missä elo on turvallista, siellä purkaa kaiken pahan olonsa pois ja sijaiskodit ovat juuri sitä varten, siksi sijaisvanhemmat useimmiten joutuvat koville.
Heiltä on puuttunut tuvallisuus ja perushoito.
Sijaisvanhemmat tietävät jo ottaessaan lapsen, että jossain vaiheessa tulee tälläinen käyttäytyminen.