Sysmäläinen asioiden hoito

Sivustaseuraajakin

Sysmän poliittista elämää sivusta seuranneena tekee mielenkiintoisia havaintoja. Usein kun rapajuoppo on ryypännyt terveytensä ja järkensä helvettiin ja raitistuu, uskoontulo on yksi tapa jatkaa päihteetöntä elämää. Sysmässä raitistuminen on näköjään aiheuttanut Jeesus-ilmiön. Siinä unohtuvat omat rattijuoppoudet ja muut rikokset, kun ollaan niin kirkasotsaisia ja aina oikeassa. Onko juoppohullusta tullut raivo...

30

1323

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raivoraitiskokoelämä

      Tämähän varsinainen raivo on! Ootko siis ollut jo päivän vai kaksi juomatta? Ja viiskyt vuotta putkee takana. Hieno homma, kun oot raitistunu. Koeta pärjätä vielä kolmas päivä, ennen kuin taas sorrut. Tsemppiä sulle!

      • Sivustaseuraajakin

        En aion juomista lopettaa, kun en ole tähän ikään mennessä alkoholia käyttänyt. Nämä oikeassaolijat aiheuttavat paljon turhia kuluja ja pilaavat kunnan mainetta. Päätöksentekokoa haittaamalla ja jarruttamalla kärsijöinä ovat kunnan asukkaat. Mahdottoman tekemisen innon voisi kurkaa myös tekemällä jotain hyvää.


      • Peräsuoli-repa
        Sivustaseuraajakin kirjoitti:

        En aion juomista lopettaa, kun en ole tähän ikään mennessä alkoholia käyttänyt. Nämä oikeassaolijat aiheuttavat paljon turhia kuluja ja pilaavat kunnan mainetta. Päätöksentekokoa haittaamalla ja jarruttamalla kärsijöinä ovat kunnan asukkaat. Mahdottoman tekemisen innon voisi kurkaa myös tekemällä jotain hyvää.

        Vieläkö poikaystäväsi tykkää ottaa yhteyttä meisseliin? Voisin vielä kerran tarjota intensiivistä peräsuolen rakastelua.


    • huvittunut

      Taitaa alkuperäisen viestin kommentoija olla sen kohde. Sen verran ovat kommentit alatyylisiä, eivätkä käsittele aihetta.

    • kohvinritari

      Sitähä mä oon aina sanonu! Ku kattelee asioita tarpeeks sivusta, hakee viinaksensa Hartolan alkosta, ryyppii iteksensä pannuhuoneessa ja illan huipentumaks pieksee muijansa niin et akka kulkee pariviikkoa aurinkolasit kuurassa, loppuhuipennukseks tulee sit esittämää tälle palstalle oikeen vanhurskasta, melkeepä kirkonmiestä. Se on sysmäläistä miesmäistä meininkiä!

    • Sivustaseuraajakin

      Minä olen yksin asuva naisihminen, enkä ymmärrä meiiseleistä mitään.

    • vaalitratkaisee

      Odottakaahan vaan vaaleja. Bruun valitaan ääniharavana kunnanhallituksen puheenjohtaksi. Alkavat kunnan asiat hoitua lakien mukaan.

      • Elonmailla

        Miten kävikään Bruuuuuuuuuunin kiekkomatkavalitukselle?


      • lähtölaskenta-alkaa

        Jos näin käy niin silloin viimeistään on aika muuttaa pois Sysmästä, viimeinen sammuttakoon valot.


      • korpelainen
        lähtölaskenta-alkaa kirjoitti:

        Jos näin käy niin silloin viimeistään on aika muuttaa pois Sysmästä, viimeinen sammuttakoon valot.

        Ilmotteletko sitten kun olet lähdössä, olemme kyllä sankoin joukoin vilkuttamassa Huitilan sillalla.


      • moonRane
        korpelainen kirjoitti:

        Ilmotteletko sitten kun olet lähdössä, olemme kyllä sankoin joukoin vilkuttamassa Huitilan sillalla.

        Kyllä iloisia vilkuttajia riittää, ja torviseitsikko soittaa ikivihreän "Sä et kyyneltä nää".


      • Pelottaa

        ,,,aikamoinen kauhuskenaario :O


    • kili-kali

      Se sai sitte lainvoiman se tuomio. Oikee hyvä juttu. Myö tuola Kili-Kali miesten saunaseurassa todettii että lopultaki sitte lakia alettii tulkata meille edukkaasee suuntaa. Jos kerta lahjuksen osalta on niin et mikäli on olemassa pitkä liikesuhe ja lahja annetaan ekakerran eikä ole toistuvaa, se ei ole tuomittavaa, tolleehaa Lähilehti uutisoi laintulkintaa, kait se perustu toumiopöytäkirjaa. Hemmetin hyvä. Myö ei enää mennäkkää fiskarsin yleisnyckelillä mihkää outoihin paikkoihin. Mulla ja monella muulla on pitkiä liikesuhteita moniin paikkoihin, niinku osuuskauppaan, aina oon vanikkani sieltä ostanu, jo 35 vuotta. Niistä pitää valkata vaan semmonen missä en ole aikasemmin kili-kalistellu. Otan vaa ja meen sorkalla sisää, otan mitä katson tarviivani ja sit otan ritolat. No, jos kiini jään, sit käräjillä mun hyväliksanen asiamies kertaa dumarille faktat, pitkä liikesuhe ja eka kerta täs mestas eikä ole toistuvaa. Minkäs teet, mie oon vapaa ku kerta perusteet on nää.
      Se on lähettävä kattelee orvonolosta sorkkaa jos jossakin sellanen ois hylättynä.

      • hyvääperjantaita

        Nyt oli katkeran ihmisen puhetta :DDD


      • kolmastoistaperjantai

        Jaa mikä tuomio, kenet on tuomittu? Jos Sysmän lahjusepäilystä kirjoitat niin kaikki syytteethän hylättiin, oikeus määräsi ainoastaan valtion ( eli meidät) maksamaan oikeudenkäyntikulut 69.000 €

        Tyhjästä valittajat tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi.


      • torvettörisee
        kolmastoistaperjantai kirjoitti:

        Jaa mikä tuomio, kenet on tuomittu? Jos Sysmän lahjusepäilystä kirjoitat niin kaikki syytteethän hylättiin, oikeus määräsi ainoastaan valtion ( eli meidät) maksamaan oikeudenkäyntikulut 69.000 €

        Tyhjästä valittajat tulevat yhteiskunnalle todella kalliiksi.

        Pienenä sivistävänä neuvona, tarkastappa mikä on tuomiolauselma, kuka sen antaa ja mitä se ylipäätään sisältää ennenkuin leikit asioista jotain tietävää. Huomaa kyllä että mies on viettänyt elämänsä Huitilanjoen ja Nuijanpohjan välisessä originaalien reservaatissa, pipo kireänä ja olkaimet lyhyiksi säädettyinä.


      • ToinenTietämätön
        torvettörisee kirjoitti:

        Pienenä sivistävänä neuvona, tarkastappa mikä on tuomiolauselma, kuka sen antaa ja mitä se ylipäätään sisältää ennenkuin leikit asioista jotain tietävää. Huomaa kyllä että mies on viettänyt elämänsä Huitilanjoen ja Nuijanpohjan välisessä originaalien reservaatissa, pipo kireänä ja olkaimet lyhyiksi säädettyinä.

        Voitko tietäväisenä valistaa kuka tuomittiin?


      • Aulix
        ToinenTietämätön kirjoitti:

        Voitko tietäväisenä valistaa kuka tuomittiin?

        Kelpaako jos minä lakia opiskelevana vastaan täältä sivusta. He kaikki saivat oikeudenkäytön termein ilmaistuna tuomion, koska:
        Oikeudenkäynti loppuu jutussa pääasiaa koskevan ratkaisun antamiseen eli tuomioon. Lopullista asiaratkaisua kaikissa oikeusasteissa kutsutaan siis tuomioksi. Tuomiot rikosasioissa jaetaan taas joko langettaviin tai vapauttaviin tuomioihin. Tyydyttikö vastaus?


    • Säälintyhmiä

      Näinhän sitä selittää valittaja itselleen, kun tuli astuttua isoon paskaan! Toivottavasti nyt ei kuitenkaan yöunet menneet liian pitkäksi aikaa. Ja jos meni kannattaa hakeutua asianmukaiseen hoitoon, ennen kuin asiat alkaa liiaksi raksuttamaan päässä. Jos ei muu auta, niin lisää valituksia kehiin. Siitä tulee taas elämäniloa! Ja näinhän tässä varmaan tulee käymään.

      • eikäkutota

        Älä karot toivorikkauttas!


    • Mitähätaas

      Oliko tuo edellinen suomea, vai Viron pojatko täällä melskaa?

    • Kepuliko

      Kepulit miettivät otsa ruvella uutta aihetta lokakampanjaan ennen vaaleja. Kun meni ihan reisille se jääkiekkokampanja. Jotain repivää pitäisi keksiä. Vähän ikävää kun kunnan talouden hoito on saanut kehuja ja naapurikunnat kovasti kadehtivat kauaskantoista terveydenhuoltoa. Eiköhän sieltä jotain paskaa löydy kun tunkiota tarpeeksi tonkii.

      • sokeakinkana

        ai säkin oot huomannu et löytyy.


      • vitustikirjvirheitä

        Piitulaisen eväillä mennään hetki vielä, ja lätkäreissusta kun yksi olisi avannut suunsansa tuomio olisi oikea.Vittuaks sitä täällä vuodattaa pari vuotta ja Sysmä oli siinä.Ei ehditä välissä edes Luhanka asteelle.Kesä asukkaat ei työllistä!!!!Kuin murto osan kunnan nyt työikäisistä.Tulevaisuus Sysmässä hoivakodit ei hirsi koulussa!!!Attendo vetää tilin ja katsotaan sivusta ihmetellen mikä meni vikaan.Ainut positiivinen asia sieltä hoivakodista käsin ihmetellään!!!


    • Kelluvatuppoopian

      Kepulla on jo sotajuoni tekeillä, kun jääkiekkojuttu kusi omille jaloille. Sisäpiiristä saatu tieto: Seuraavaksi ryhdytään puimaan julkisuudessa Kelluvien Mökkien kaavan tarkoituksellista hankaloittamista kunnan virkamiesten toimesta ja projektin järjestämistä toiselle yrittäjälle. Kyllä hevosmiesten tietotoimisto tietää!

    • Vihdointoimintaa

      Kuuleman mukaan kylillä puhutaan että Marinetek tekee kelluvat mökit. Puuhamiehellä on pelimerkit loppu, eikä elykään anna tukea luottokelvottimille. Täytyyhän sitä jostain syntypukkeja löytää kun oma bisnes ei vaan toimi. Jano tässä yltyy kun odotellaan sen meijerin taloon perustettavan pienpanimon avajaisia. Senkin on varmaan on kunnan pahikset torpanneet.

      • kukahanjarruttaa

        Eipä niitä mökkejä rakenna kukaan jos kaavoitus etenee nykyisellä vauhdilla.


    • nykyinenkepulainen

      Naurettavaa. Tämä on turhaa mustamaalausta, kyllä yrittäjä rakentaa kelluvat huvilat. Jos vain kaavan jarruttaminen loppuisi.

    • Nuijat

      Onkos tämä se kokoperssossujen vaalityö palsta?

    • Nuijat

      Anteeksi kun lipsahti piti sanoa kepulaisten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1563
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      296
      820
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      587
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe