Koh samet-------

Onkos tuo Samet käymisen arvoinen paikka, ja mistäs sinne pääsikään helpoiten? hinnat? aktiviteetit?
3806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä Koh Samet käymisen arvoinen paikka on, varsinkin seurustelu kumppanin kanssa. Paikka on aika romanttinen ja rauhallinen saari, jossa majoitus pääasiassa bungaloweissa.Ihmiset pääasiassa länsimaalaisia seurustelevia pareja ja saaren henkilökunta on puettu havajilaistyyliin ja varsin kielitaitoista porukkaa.Mikään sinkkujen bailauspaikka se ei välttämättä parhaimmillaan ole, vaikka pari rannalta löytyy pari bilepaikkaa, mutta atmosfääri saarella on todella rauhallinen. Itse en viikonloppua pidempää matkaa saarelle tekisi, koska aktiiviteettejä sieltä ei juuri hyviä ravintoloita ja biitsielämää lukuunottamatta ole, mutta esim. Bangkogin melun jälkeen loistava paikka. Itse olen matkustanut sinne siten, että Bangkogista ekamailta (muistaakseni) tai Pattayalta bussilla Rayongiin ja sieltä bussilla tai paikallisten taxeilla satamaan(en kuolemaksenikaan saa paikkan nimeä nyt mieleeni), josta lautta lähtee Koh Sametille (jossain paikoissa kirjoitetaan myös Koh Samed). Toinen vaihtoehto on ottaa esim. Bangkogista tai Pattayalta matkatoimistosta matka, jolloin sut haetaan sanomastasi paikasta ja viedään satamaan lautalle. Hinta on tällöin tietty paljon suurempi, muttei sekään päätä huimaa. Hintataso majoituksissa on siellä hiukka kalliimpi kuin monessa hotellissa sisämaassa, mutta ruoka ja juoma baareissa on thaimaalaiseen hintatasoon todella edullinen. (esim. 4 ruokalajin illallinen 2 hengelle juomat oli n. 300 bahtia)

Äänestä
  • The ferry to Samet Island
    The ferry leaves from Banpe Pier everyday, from 07.00 until 17.00 ,arrive at 3 piers on Samet Island, which are Thadan Pier (25min), Praw Pier (30min), Vong Duen Pier (45min).
    You can hire also a speed boat from Banpe Pier to Samet , which costs around 1,000 Baht/Trip.

    Äänestä

  • velvet kirjoitti:

    The ferry to Samet Island
    The ferry leaves from Banpe Pier everyday, from 07.00 until 17.00 ,arrive at 3 piers on Samet Island, which are Thadan Pier (25min), Praw Pier (30min), Vong Duen Pier (45min).
    You can hire also a speed boat from Banpe Pier to Samet , which costs around 1,000 Baht/Trip.

    Kiitos viestistä, thanks for tips...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhapuro kirjoitti:

Onkos tuo Samet käymisen arvoinen paikka, ja mistäs sinne pääsikään helpoiten? hinnat? aktiviteetit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu