Hoitokissa

Mulla on ollut kissa nyt pari kk hoidossa, kun kissan omistajalla on vaikea syöpä ja sytostaatti- ja Säteilyhoitojen jäljiltä hän ei jaksa hoitaa ja leikittää nuorta kissaa.
Olimme hyviä tuttuja kissan kanssa jo entuudestaan ja yhteistyö kävikin loistavasti alussa siihen asti, kun omistaja alkoi tulla vierailuille.
Kissa ei siis ollut nähnyt omistajaansa yli kuukauteen ensimmäisellä kerralla eikä aluksi olisi oikein suostunut edes tervehtimään tätä. Mutta vihdoin se on kyllä hiukkasen lämmennyt n.kerran viikossa käynteihin ja käy jo mielellään moikkaamassa yms.
Vierailuiden jälkeen se taas on ollut aivan sekaisin: ylienerginen miukuu ja maukuu ja vaikka kuinka leikittäisin se hyökkäilee käsien ja jalkojen kimppuun neljällä raajalla, roikkuu kiinni ja puree ja raapii kunnes itken ja huudan kivusta.
Tätä mielipuolisuutta kestää ainan. Vuorokauden ja kissa muuttuu taas ihanaksi sylikissaksi, joka pörisee, herkkäilee ja kehrää koko ajan.. kunnes tulee seuraava vierailu.
Haluaisin tietenkin, että omistaja saisi nähdä rakasta kissaansa, mutta miten tehdä se niin, ettei se rasita käsivarsiani ja kissan psyykettä.?
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan tuntuisi siltä, että se reppana purkaa suruaan ja ikävää! Eläinhän vaistoaa paljon asioita, joita ihminenkään ei aina tiedä. Jospa se aavistaa, että omistaja ei enää pysty sitä ottamaan takaisi? Nyyyh!!

Äänestä

Nyyh. Voi hyvää päivää juttujasi. Kerää itsesi ja lopeta idioottimaisuutesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kisunraatelema kirjoitti:

Mulla on ollut kissa nyt pari kk hoidossa, kun kissan omistajalla on vaikea syöpä ja sytostaatti- ja Säteilyhoitojen jäljiltä hän ei jaksa hoitaa ja leikittää nuorta kissaa.
Olimme hyviä tuttuja kissan kanssa jo entuudestaan ja yhteistyö kävikin loistavasti alussa siihen asti, kun omistaja alkoi tulla vierailuille.
Kissa ei siis ollut nähnyt omistajaansa yli kuukauteen ensimmäisellä kerralla eikä aluksi olisi oikein suostunut edes tervehtimään tätä. Mutta vihdoin se on kyllä hiukkasen lämmennyt n.kerran viikossa käynteihin ja käy jo mielellään moikkaamassa yms.
Vierailuiden jälkeen se taas on ollut aivan sekaisin: ylienerginen miukuu ja maukuu ja vaikka kuinka leikittäisin se hyökkäilee käsien ja jalkojen kimppuun neljällä raajalla, roikkuu kiinni ja puree ja raapii kunnes itken ja huudan kivusta.
Tätä mielipuolisuutta kestää ainan. Vuorokauden ja kissa muuttuu taas ihanaksi sylikissaksi, joka pörisee, herkkäilee ja kehrää koko ajan.. kunnes tulee seuraava vierailu.
Haluaisin tietenkin, että omistaja saisi nähdä rakasta kissaansa, mutta miten tehdä se niin, ettei se rasita käsivarsiani ja kissan psyykettä.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu