Kun Tippakallion levikkeestä on tullut raskaanliikenteen varikko/ulkotalli/terminaali, niin voisiko joku taho rakentaa sinne sähkötolpat? Saisivat rekat ja henkilöautot sähköä lämmitystä varten.
Tippakallion terminaali
Sirkankoirantaluttaja
271158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hyvä ehdotus. Lähetä se kunnan Ideamylly-kilpailuun, jos vielä käynnissä. Hautautuu sinne takuuvarmasti muiden unohdettujen joukkoon.
Muistan aikoinaan levikkeen rannan olevan nuorison kaljapaikkana aikoinaan. Naivat varmaan kunnolla siellä silloin
Kyllä siellä naitiin niin että lammen mutainen vesi lätisi. Piti olla tarkkana ohiajavien autojen kanssa ettei jäänyt kiinni loppuaktissa. Lammen pohja on kuorutettu käytetyillä kortongeilla.
Eniten siellä rannassa taitaa olla lasinsiruja. Ennen oli pullot lasia!
Koomista, että kyseiseen paikkaan kaavaillaan koirapuistoa, kun maa on kyllästetty miljardilla kaljapullon sirpaleella..
Itse en koiraani tuonne päästä.
Sitäpaitsi siinä on hyvä näköala Pääjärvelle..ei mitään rekka-autoja siihen tarvita..mummotkin uskaltais potkukelkkoineen levähtämään ja ihastelemaan ilta-urinkoa. Nyt ei nää kuin likaiset auton pressut.
Eikös se järvi oo niin turvetta ettei siinä oo paljon katselemista?
Rekat ei kaipaa sähköä, niissä on Webastot. Toisekseen, vähän on hankala tuollaista täysperävaunua omalle tontille sovittaa..
Lisäksi kuskin naapuritkin kiittää, kun rekat seisoo siellä, eikä kuskin tontilla, kun niissä on edelleen ilmajarrut, joten autoa pitää käyttää ennen liikkeelle lähtöä jarrujen ilmanpaineen takia-->ääntä ja savua, sitäkö haluat naapuriisi?
Miten se aloittajaa ahdistaa, jos rekat on yöt siinä parkissa??
Bocciaako siinä tykkäisit pelailla, vai miten se noin korpeaa?
Enkä aja rekaa, teen metallihommia, mutta kuljen siitä aamuisin ohi.
Jos rekat seisoo siinä vielä aamuisin, niin silloin eivät ole aktiivikäytössä. Museokaluja ehkä? Niiden paikka ei ole julkisilla levähdysalueilla.
Teette vaan niinku Karstulassa tapana: juoruatte niin pirusti netissä nimettömänä ni kaikki hoituu.
Ei kait täällä kukaan ahdistunut ole. Ai niin, tokihan kalustolle voi rakentaa/vuokrata tallin. Sekin on melko yleistä. Ja missäs nuoriso nyt jumppaa? Hittovie, syntyvyyskin alenee.
"tokihan kalustolle voi rakentaa/vuokrata tallin. Sekin on melko yleistä."
-Kyllä, mutta jos auton omistaja asuu vaikkapa kolmenkymmenen kilometrin päässä, ja kuski kirkonkylällä, niin järjetöntä sitä autoa sieltä omistajan tallista on lähteä joka aamu hakemaan.
Jep. Ja sitten ratkaisuna on kaluston jättäminen levikkeelle. Kaikkeen se oikeuttaakin...huoh.
Saisikohan sieltä soinintien varresta sen hylätyn auton myös levikkeelle?
Kuuskaistan kaapelikela alustaksi ja se auto siihen päälle. Valokuitukaapelia pyörittää auton ympäri ja jouluvalot siihen niin saisi hienon toteemin sinne edustamaan karstulan autoilukulttuuria.
On se hyvä että ihmiset jaksaa keskittyä missä kenenkin rekka on parkissa ja kuinka kauvan.. Varmaan rekka yrittäminen pitäisi kieltää tässä kunnassa.. Pääjärvi varmaan tästäkin saastuu.. Kunnanhan ei kannata tunkea niitä rahojaan kun tuottamattomiin viherpiiperö paskaan ja lennokkejen lennättämiseen...
Kaikken viisainta olisi jättää Karstula levikkeelle.
Onhan se jo jätettykin.
Eikö sinne lentokentälle voi jättää rekatki rivii ku semmone kerra väsätää?
Porstuaan rekkaparkki
Tippakalliolla ja siellä järven rannassa on moni karstunen likka menettänyt piikuutensa, oli ainakin ennen teini-ikäisten kutupaikkana.
Kenet sinä juotit niin känniin että sait toiselta housut jalasta hänen ollessaan tiedottomana?
70-luvulla ja myöhemminkin nuoriso tapasi tosiaan viettää aikaansa tuolla. Siihen aikaan ei nuorten tarvinnut läträtä viinan ja kaljan kanssa niin paljon kuin nykyisin. Nykynuorisolle taitaa olla paikka olla muutenkin liian kaukana keskustasta.
Toki ennen aikaan istuskeltiin pankin rappusilla varsinkin kesäisin.
Joskus tuli meteliä ja sen myötä häätö rapuilta.
Oletko kenties 40-45 v. ?
upean näköinen tuo levike. Pittäisköhä kunnan levittää sitä kun näyttää olevan niin monelle vakituinen pysäköintialue.
Tätä Emme kommentoi:
Tuossa rinteessä / rannassa oli monenlaista pippaloa ennen muinoin.
Tuija, Tuija, Raimo, Kirsi, Pirkko, Pertti, Sirkka jne, jne....
Mukavia aikoja, oikeastaan aika viattomia nykyaikaan verrattuna.
Suurimpia "syntejä" oli tupakanpoltto salaa, joskus joku oli pöllinyt kotoa hiukan maistamista...
Oi niitä aikoja....
Ihanaa seksiä siellä harrastettiin.
Voisko kunta viedä levikkeelle isomman roskiksen? Olis tarvetta. jos tuonne kärryjen sekkaan ylipäätänsä mahtuu upea rekkojen pysäköintipaikka.