Kauluskaija

KauluskaijanIhailija

Moi!
Elikkäs mulla on tässä ollut jo useamman vuoden kovaa kiinnostusta lintuihin. Onhan tässä tullut selviteltyä erilaisia asioita minua kiinnostavista lajeista. Olen tutkaillut useiden kasvattajien sivustoja, lemmikkilinnut kaijuli ry:n sivustoja, keskustelupalstoja yms. Olen päättänyt ottamaan Kauluskaijan ensimmäiseksi linnukseni. Minulla on pintä kokemusta undulaateista joita olen hoitanut, mutta siitä on jo kutakuinkin viisi vuotta aikaa. Joka tapauksessa, Kauluskaija on lintu joka minua kuitenkin viehättää eniten. Olen lukenut linnusta runsaasti tietoa, mutta sitä ei voi olla koskaan liikaa! Lintuharrastuksen aloitushan on kallista kun pitää kaikki tarvikkeet ja virikkeet yms. hommata. Mutta Olen valmis sitoutumaan lintuun 120-prosenttisesti. Linnut ovat minulle kuitenkin uusituttavuus joten konkareiden vinkit ovat tervetulleita! Minulla on aikaa ja kärsivällisyyttä kouluttaa lintua ja tottakai ensin voittaa tämän luottamus. Eräällä palstalla sanottiin että Kauluskaijat ovat jopa hieman vaikeampia kouluttaa kuin esim. Neidot. Olen myös harkinnut asiaa, että kumpi kannasstaisi sitten lopulta ostaa. Kodinvaihtaja vai ihan suoraan kasvattajalta? Tottahan toki itsenikannalta hepompi olisi ostaa kasvattajalta, mutta se on vain kauhean surkeaa kun ihmiset luopuvat linnuistaan syystä taikka toisesta. Mutta tässä vielä pari juttua?

-Olisi vallan painiota jos joku voisi linkata parit Kauluskaijan kasvattajat pirkanmaan lähistöltä. Olen etsinyt ja etsinyt mutta ei ole onnistanut.

-Ajattelin ostaa käytetyn häkin, koska se on paljon egolokisempaa ja myös järkevämpää rahan kannalta.

-Virikkeitähän linnulle voi ihan itse askarrella. Olisiko jollain jotain ideoita taikka vinkkejä?

-Olisi myös mahtavaa jos hieman lisää tästä upean Kauluskaijan hintaluokasta kertoisi joku!

Kiitos! :)

1

311

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1342

      Kauluskaijoja kovin vähän Suomessa on tarjolla, joten jos Suomesta kasvattajan löydät, se on jo saavutus sinänsä. Itselläni oli 10 vuotta kauluskaija ja oli erittäin hauska tapaus. Kyseinen yksilö oli tosi rohkea ja reipas ja kovasti seurallinen ja puuhakas tyyppi. Oli työn takana saada sen ruokavalio oikeanlaiseksi, kun se oli tottunut jyviin ja vain muutamaan tuoreruokaan. Lopulta kuitenkin sitkeys palkittiin senkin asian suhteen.
      Lintu tuli mulle n. 7kk ikäisenä. Se lensi kädelle kyllä hakemaan herkkua ja pään päälle otsasta nipistelemään ;) Mutta ei se koskaan antanut itseensä koskea. Kynnet piti leikata pyyhkeeseen käärittynä.
      Itsekin mietin aikoinaan juuri noiden kahden lajin välillä, kun ensimmäistä lintuani etsin. Neitokakadu todennäköisesti on helpompi, mutta jos on valmis panostamaan lintuun paljon niin kyllä kauluskaijan kanssa pärjää yhtä hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2416
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1501
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe