Naapureille

Tätä on jatkunut jo pitkään, ellei vuosia. Naapurissani asuu melkoisen juoppo pariskunta, joilla ei ole omaa elämää tai se on niin yksipuolista, että ainut ilo on viinan/kaljanjuonti ja naapurien kyttäys. Ovatkin nykyään melkoisia kyttääjiä, suorastaan asuvat ikkunassa, sitä uteliaisuutta riittää loputtomiin, jokaisesta risahduksesta tai rasahduksesta tullaan katsomaan mitäs nyt tapahtuu, luulisi olevan kuluttavaa olla koko ajan "varpaillaan". Tuolla innolla ja energialla voisitte mennä vaikka oikeisiin töihin, mutta kivahan se on joillekin kun sossu maksaa ja suapi vuan kotona ärvöttää. Ainiin juokseehan se ukko päivittäin viinakaupassa, saa siinä samalla hyötyliikuntaa. Yleisin riidan aihe taitaakin olla kun emäntä huuta ukollensa, ettei koskaan pääse minnekkään ja kun sitten kun pääsevät, niin yllätys yllätys käydäänkin kapakassa, koira jätetään yöksi haukkumaan ja aamuyöstä kun tullaan kotia, niin taas riidellään ja oksennellaan.. Ja tiedoksi teille, soitan jatkossakin hyvää musiikkia ilokseni, niin ei tarvitse kuunnella teidän riitelyä ja ahdasmielisiä juttujanne, on se ihmismieli joillain niin pieni että... Viimeksi arvosteltiin naapurien vaatteita, huhhuh sanon minä.. Pitäisi varmaan ostaa almanakka teille niin voitte laittaa päivän tapahtumat muistiin, moneltako ja kuka lähtee ja minne... Tai hamekangasta molemmille...

ps. Vaaditte muilta naapureilta täydellistä hilhaisuutta, mutta yölläkin juoksette ja loikitte kantapäillänne, kiitos siitä, mutta onneksi on keksitty korvatulpat. Näille ei auta mikään järkipuhe, tapojensa vankeja kun ovat.
Minusta parhaisiin juttuihin ei todellakaan tarvitse viinaa tai rahaa, vaan avaraa ja reipasta mieltä.
7638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä vittua asut tuommoisessa köyhien talossa? Eikö kyvyt riitä parempaan, saatanan köyhä velttomulkku.

Äänestä

MISÄ asuu lohtajal vai sielä on niitä koirantaluttajia ja mätäkalansyöjie.

Äänestä

Täällä sama homma.ja tää ei ole mikään köyhientalo saakeli maksan niin kovaa hintaa tästä että ei kukaan usko mutta nyt se loppu.onneksi en ole köyhä jakipee saan asunnon mistä vaan , tää oli vaan väliaikainen asunto eihäntätä jaksa pirukaan.spurguga diilereitä pirihoroja.kaikesta paikoista sitä vahingossa ottaa asunnon kun ei löutyny sopivaa sillon.nyt loppu joulun aika oli pahin.

Äänestä

Tännehän se kannattaa ruikuttaa. vetäkää turpaan vaan jos ei taloyhtiö auta, tuo vikiseminen ei auta

Äänestä

Hulluja naapureita on kajaani tulvillaan!!

Äänestä
  • Kaikkihan siellä landelassa on hulluja.

    Äänestä

Kerran aikanaan sattumoisista syistä jouduin asumaan yhessä kerrostalossa, jonka ympärillä pyöriskeli epämääräistä sakkia.
Rapussa yksi ainoa porukka toi levottomuutta, poliiseja, väkivaltaa ja muuta häiriköintiä ympärille.
Asuntoon, jossa oli epäsosiaalisia aineksia, talsi perjantaisin kahden pikkulapsen juoppo äiti sinne aikaansa viettämään lasten kanssa. Lapset olivat vkonlopun ilmeisesti sisällä kämpässä näiden juoppojen huolehdittavana.
Lähtipä kerran juoppoäiti lastensa kanssa sitten ilmeisesti omaan kotiin, talsi talvella pihan yli hangessa...kainalossa pienokainen(puolivuotias ehkä),jalan taapersi jo jaloillaan oleva pieni...kun ei 'äidin' mielestä edennyt tarpeeksi nopeasti, otti tämä 'äiti' pientä hupusta kiinni ja veti pitkin maata itkevää lasta pitkin lumista pihaa kiroten: Saatana, kävele!! Lapsi itki ja ulvoi.
Tämän kaiken näin parvekkeeltani, kun siellä tupakoin.
Otinpa puhelun sosiaalihuoltoon ja kerroin näkemästäni...kuittasivat sen ja kysyivät minun osoitetta, puh.nroa,nimeä ja muuta...enpä antanut, koska jos olisi selvinnyt, kuka ilmoitti, niin minä olisin saanut pelätä..
Onneksi lähdin sieltä...siitä on jo yli 20-v aikaa...
Mitähän kuuluu noille lapsiparoille, toiv.hyvää ja juoppoäiti olisi raitistunut ja tullut järkiinsä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veeviläinen kirjoitti:

Tätä on jatkunut jo pitkään, ellei vuosia. Naapurissani asuu melkoisen juoppo pariskunta, joilla ei ole omaa elämää tai se on niin yksipuolista, että ainut ilo on viinan/kaljanjuonti ja naapurien kyttäys. Ovatkin nykyään melkoisia kyttääjiä, suorastaan asuvat ikkunassa, sitä uteliaisuutta riittää loputtomiin, jokaisesta risahduksesta tai rasahduksesta tullaan katsomaan mitäs nyt tapahtuu, luulisi olevan kuluttavaa olla koko ajan "varpaillaan". Tuolla innolla ja energialla voisitte mennä vaikka oikeisiin töihin, mutta kivahan se on joillekin kun sossu maksaa ja suapi vuan kotona ärvöttää. Ainiin juokseehan se ukko päivittäin viinakaupassa, saa siinä samalla hyötyliikuntaa. Yleisin riidan aihe taitaakin olla kun emäntä huuta ukollensa, ettei koskaan pääse minnekkään ja kun sitten kun pääsevät, niin yllätys yllätys käydäänkin kapakassa, koira jätetään yöksi haukkumaan ja aamuyöstä kun tullaan kotia, niin taas riidellään ja oksennellaan.. Ja tiedoksi teille, soitan jatkossakin hyvää musiikkia ilokseni, niin ei tarvitse kuunnella teidän riitelyä ja ahdasmielisiä juttujanne, on se ihmismieli joillain niin pieni että... Viimeksi arvosteltiin naapurien vaatteita, huhhuh sanon minä.. Pitäisi varmaan ostaa almanakka teille niin voitte laittaa päivän tapahtumat muistiin, moneltako ja kuka lähtee ja minne... Tai hamekangasta molemmille...

ps. Vaaditte muilta naapureilta täydellistä hilhaisuutta, mutta yölläkin juoksette ja loikitte kantapäillänne, kiitos siitä, mutta onneksi on keksitty korvatulpat. Näille ei auta mikään järkipuhe, tapojensa vankeja kun ovat.
Minusta parhaisiin juttuihin ei todellakaan tarvitse viinaa tai rahaa, vaan avaraa ja reipasta mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu