Hallituksen toimista suivaantunut professori Jaakko Hämeen-Anttila ei aio palata Suomeen – ”Olen yhä järkyttynyt!”
SUOMESSA Hämeen-Anttilaan viitataan usein ensimmäisenä korkean profiilin akateemisena pakolaisena, joka jätti Suomen pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen leikkausten takia.
Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Edinburghin yliopisto aloitti Hämeen-Anttilan houkuttelun jo kesällä 2015, eli ennen kuin kohu yliopistojen määrärahojen leikkauksista Suomessa edes kunnolla alkoi.
Skotlantiin muutto ja yliopistoleikkaukset linkittyivät uutisotsikoissa:
”En ole koskaan vaivautunut mitenkään oikomaan sitä – – sillä lähtö muuttui helpommaksi leikkausten myötä. Halusin antaa myös protestille kasvot, jos hallitus jatkaa tällaista linjaa.”
HÄMEEN-ANTTILAN näkemys Suomen hallituksen säästölinjan turmiollisuudesta ei ole lieventynyt:
”Olen yhä järkyttynyt. Vakaa käsitykseni on, että tämä on täysin ideologian sanelemaa. Kyllä se kylmää. Hallitus puhuu aina pakosta, että ei ole muka vaihtoehtoja.”
Mutta eikö velkaantumisen hillitseminen ole järkevää taloudenpitoa? Nykyhallitushan sai perinnöksi aiempaa suuremman velkavuoren.
”En ole taloustieteilijä, mutta meille tulee aina hätä oikeistohallitusten aikana. Silloin velka muuttuu aina yhtäkkiä ongelmaksi – kuten myös Venäjä uhaksi. On vähän vaikea uskoa, että ihan näin maailmantapahtumat kulkevat.”
Hämeen-Anttila sijoittaa itsensä suosiolla Helsingin punavihreään kuplaan. Hän ei ole kuitenkaan sitoutunut yhteenkään puolueeseen.
KALLIIT aseostot, köyhien kyykyttäminen ja rikkaiden rikastuminen – Hämeen-Anttilan kritiikkilista on tuttu. Twitterissä aktiivista professoria onkin kutsuttu vasemmistopopulistiksi.
”Se kismittää, jos ei koe ansainneensa. Olen ilmaissut kiteytettyjä ja kärkeviä näkökantoja, mutta en sanoisi kärjistämistä populismiksi.”
Hämeen-Anttila pitää jopa hyvänä sitä, että ”korkealla olevat” poliitikot kommentoivat vihaisina hänen tviittejään.
”He uskovat, että minulla on painoarvoa. Jos takahikiältä mökistä halkopinojen vierestä tviittaisin, kukaan ei luultavasti kiinnittäisi huomiota.”
JOULUKUUSSA Helsingin Sanomien kolumnistina aloittanut Hämeen-Anttila haluaa nostaa esiin aiheita, joista ei puhuta tarpeeksi. Ensimmäisen kirjoituksensa aiheeksi hän valitsi juuri populismin. Brexit-kirjoittelu sai häneltä sapiskaa.
Professori kirjoitti, että Britanniassa ”keskustelun kiihtyessä kaikki EU-kritiikki suodatettiin pois valtavirrasta, ja brexitin kannattajat leimattiin joko maahanmuuttovihamielisiksi rasisteiksi tai tyhmiksi ihmisiksi, jotka antavat pettää itseään katteettomilla lupauksilla ja uskovat pelotteluihin”.
Eihän se pidä paikkansa. Päinvastoin: Britanniassa lehdistö oli täynnä EU-kritiikkiä ja tutkitusti selvästi kallellaan brexitiin päin. Silloinen pääministeri David Cameron antoi hallituksensa ministereille vapaat kädet puhua EU-eron puolesta.
”Myönnän, että olisin voinut formuloida tarkemmin”, Hämeen-Anttila sanoo ja kertoo saaneensa kyseisestä koh

Vastaukset 2
Vanhimmat
seuraukset, tutkimus ja opetus alas ... tulevaisuus ja toivo menetetty.
Terve merkki, että kritisoidaan tätä pikku-Venäjää.