Kutsuivat sinua Laatokan Annaksi.Jostakin sieltä päin olit kotoisin. En tiedä miksi muistan sinut.
Ei sinussa mitään niin erikoista ollut.Olit harmaa ja hiljainen.Syrjäänvetäytyvä ja ylpeä.
Asuit pienessä huoneessasi vanhainkodissa kalusteena hallistunut räsymatto, sänky, pöytä tuoli , keinutuoli ja ikkunalla pari kukkaa.Muistan sinut, kun istuit tuolissasi ja ilmeesi kertoi, että kotini on linnani.
Paljon et muille talon asukkaille välittänyt jutella.Minullekin vain pakosta, olinhan hoitajasi. Olit oman tiesi kulkija.
En muista, että sinua olisi kukaan käynyt koskaan katsomassa niiden yhteisten vuosien aikana, jotka sinut tunsin.
Torstaisin läksit kauppaan.Puit yllesi harmaan takkisi, sidoit huivin leukasi alle ja napsautit käsilaukun tiiviisti kainaloosi.
Lähtiessäsi saoit minulle:
-Jos joku vieras tulee, sano, että olen kaupassa ja tulen pian.
Lupasin tehdä niin. Tiesin, että kukaan ei kysyisi.
-------
Oli joulunaika.Oli torstai ja Annan tavanomainen kauppaanlähtöpäivä.
- Piparkakkuja ostamaan,sanoit, yllättäen minut avomielisyydelläsi.
- Niin ja jos joku vieras sattuu tulemaan, kerro että olen kaupassa ja tulen pian.
-Kerron kyllä, lupasin.
Anna meni.
Yhtäkkiä kuulen takaani naisen äänen.
-Mistä voisin löytää Anna Närhen? kysyy ääni.
Hämmästyneenä katsoin kysyjää.Siinä seisoi seurakunnan työntekijä kukkalähetyksen kanssa, jolla kotiseurakunta muisti laitosvanhusta.
Selitin Annan olevan kaupassa ja tulevan aivan pian.
-En mitenkään ehdi odottaa, pahoittelee nainen ja tutkaili pitkää nimilistaa, joiden luona hänen vielä piti käydä.
-Voisitteko toimittaa kukan hänelle ja toivottaa hyvää Joulua puolestamme?
Pettymyksestä huolimatta lupasin tehdä sen.
Kun Anna vähän ajan kuluttua saapui, kerroin, että häntä on kysytty, mutta vieras ei ehtinut odottaa.
-Mutta jotakin tämä vieras toi sinulle huoneeseesi, yritän ilahduttaa.
Annan ilme ei värähtänyt.Siinä ei näkynyt iloa, että vihdoinkin joku oli häntä kysynyt. Ei myöskään pettymystä siitä, että vieras ei voinut häntä odottaa.
- Alvariinsako ne täällä juoksee, sanoo vähäsanaisesti ja kääntyy kannoillaan.Ainut, mistä huomasin Annan ilon, on askelten tiheämpi tahti hänen kiirehtiessään huoneeseensa.
----
Ennen kuin joulutähti oli lopettanut kukintansa Annan huoneen ikkunalla, joutui hän sairaalaan.Jo lähtiessä tiesin, että hän ei enää tulisi takaisin.
Päätin mennä katsomaan Annaa, josko vielä odottaisi niitä vieraita sielläkin.
Vein ison tulppaanikimpun tuomisiksi.
Nähdessäni Annan, ajattelin, että siinä on Anna ja kuitenkaan siinä ei ola Annaa. Entinen terävä katse oli himmenynyt , harhaileva. Mumisit sekavia ja olit levoton. Olit omassa maailmassasi.
Yhtäkkiä havahduit ja katseesi terävöityi. Katsoit minua.Ilostuin.Uskoi, että tunsit minut.
Sitten soperrat
-Kah, siinähän on Maija Pölläkkälästä.
En tiennyt kuka on Maija Pölläkkälästä enkä hennonnut sanoa, että en ole hän.
Otin sinus hiljaa kädestä kiinni puhellen niitä , näitä; ilmoista. keväästä.
Sinua ei sellainen tuntunut enää koskettavan.Katseesi harhaili pois siitä hetkestä...rajan tuolle puolen. Ehkä Laatokan rannoille, ehkä siihen maahan , missä ei rajoja enää ole....
Ei sinussa mitään niin erikoista ollut.Olit harmaa ja hiljainen.Syrjäänvetäytyvä ja ylpeä.
Asuit pienessä huoneessasi vanhainkodissa kalusteena hallistunut räsymatto, sänky, pöytä tuoli , keinutuoli ja ikkunalla pari kukkaa.Muistan sinut, kun istuit tuolissasi ja ilmeesi kertoi, että kotini on linnani.
Paljon et muille talon asukkaille välittänyt jutella.Minullekin vain pakosta, olinhan hoitajasi. Olit oman tiesi kulkija.
En muista, että sinua olisi kukaan käynyt koskaan katsomassa niiden yhteisten vuosien aikana, jotka sinut tunsin.
Torstaisin läksit kauppaan.Puit yllesi harmaan takkisi, sidoit huivin leukasi alle ja napsautit käsilaukun tiiviisti kainaloosi.
Lähtiessäsi saoit minulle:
-Jos joku vieras tulee, sano, että olen kaupassa ja tulen pian.
Lupasin tehdä niin. Tiesin, että kukaan ei kysyisi.
-------
Oli joulunaika.Oli torstai ja Annan tavanomainen kauppaanlähtöpäivä.
- Piparkakkuja ostamaan,sanoit, yllättäen minut avomielisyydelläsi.
- Niin ja jos joku vieras sattuu tulemaan, kerro että olen kaupassa ja tulen pian.
-Kerron kyllä, lupasin.
Anna meni.
Yhtäkkiä kuulen takaani naisen äänen.
-Mistä voisin löytää Anna Närhen? kysyy ääni.
Hämmästyneenä katsoin kysyjää.Siinä seisoi seurakunnan työntekijä kukkalähetyksen kanssa, jolla kotiseurakunta muisti laitosvanhusta.
Selitin Annan olevan kaupassa ja tulevan aivan pian.
-En mitenkään ehdi odottaa, pahoittelee nainen ja tutkaili pitkää nimilistaa, joiden luona hänen vielä piti käydä.
-Voisitteko toimittaa kukan hänelle ja toivottaa hyvää Joulua puolestamme?
Pettymyksestä huolimatta lupasin tehdä sen.
Kun Anna vähän ajan kuluttua saapui, kerroin, että häntä on kysytty, mutta vieras ei ehtinut odottaa.
-Mutta jotakin tämä vieras toi sinulle huoneeseesi, yritän ilahduttaa.
Annan ilme ei värähtänyt.Siinä ei näkynyt iloa, että vihdoinkin joku oli häntä kysynyt. Ei myöskään pettymystä siitä, että vieras ei voinut häntä odottaa.
- Alvariinsako ne täällä juoksee, sanoo vähäsanaisesti ja kääntyy kannoillaan.Ainut, mistä huomasin Annan ilon, on askelten tiheämpi tahti hänen kiirehtiessään huoneeseensa.
----
Ennen kuin joulutähti oli lopettanut kukintansa Annan huoneen ikkunalla, joutui hän sairaalaan.Jo lähtiessä tiesin, että hän ei enää tulisi takaisin.
Päätin mennä katsomaan Annaa, josko vielä odottaisi niitä vieraita sielläkin.
Vein ison tulppaanikimpun tuomisiksi.
Nähdessäni Annan, ajattelin, että siinä on Anna ja kuitenkaan siinä ei ola Annaa. Entinen terävä katse oli himmenynyt , harhaileva. Mumisit sekavia ja olit levoton. Olit omassa maailmassasi.
Yhtäkkiä havahduit ja katseesi terävöityi. Katsoit minua.Ilostuin.Uskoi, että tunsit minut.
Sitten soperrat
-Kah, siinähän on Maija Pölläkkälästä.
En tiennyt kuka on Maija Pölläkkälästä enkä hennonnut sanoa, että en ole hän.
Otin sinus hiljaa kädestä kiinni puhellen niitä , näitä; ilmoista. keväästä.
Sinua ei sellainen tuntunut enää koskettavan.Katseesi harhaili pois siitä hetkestä...rajan tuolle puolen. Ehkä Laatokan rannoille, ehkä siihen maahan , missä ei rajoja enää ole....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oliko tuo totta? Kuulosti ihan siltä. Aika surullinen...
Kyllä Laatokan Anna on ihan oikea ihminen ja tarina totta. (nimet muunneltu)
Anna eli 30v sitten eräässä vanhainkodissa.Olin itse siihen aikaan nuori ja kokematon hoitajana, mutta Annan elämä kosketti minua niin, että vieläkin muistan hänet.
Laitoksissa , ja miksikä ei kotonakin, elää paljon Annan kaltaisia vielä tänäänkin.Yksinäisiä ja ylpeitä ,herkkiä ja vahvoja yhtaikaa.