Hyvä bisnes...?

Osui silmiin paikallisen lehden uutisista, että uusi tanssikoulu tulossa paikkakunnalle. Ovatko harrastajamäärät todella kasvaneet vai mistä juontaa, että tällä hetkellä näitä tuntuu sikiävän vähän joka puolelle. Lavatanssikonkarit kouluttavat itsestään seuratanssiohjaajia, ja jokainen ohjaaja perustaa oman koulun. Onhan se mukavaa, kun tarjontaa riittää, mutta kun jokainen pitää samat kurssit vieläpä samoina päivinä, niin aika hassu tilanne. Vai riittääkö muutamakin paikalle erehtynyt tekemään hommasta kannattavaa. Toisaalta samat vakiovetäjät kiertävät paikasta toiseen keräämässä kolehdin.
6265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aina kannattaa yrittää ja ottaa raha sieltä mistä sen suht helposti saa. Sitten voi lopettaa kun siltä tuntuu.

1Äänestä
  • Eli sitten voi lopettaa kun ihmiset huomaavat tulleensa huijatuiksi.

    Äänestä

Lähinnä kaksi syytä, kuitteja ei tarvitse kirjoitella ja rahanpesu.

Äänestä

Minulla on Hooverin 6 kg kone sillä pesee rahaa päivässä helvetisti

Äänestä

Rahat taskuun helposti.

Äänestä

On havaittavissa paluuta vanhaan tapaan. Osaavia lavatanssijoita pyydetään ryhmien vetäjiksi, niin kuin joskus vanhaan hyvään aikaan harrastajaryhmissä oli tapana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


daadirlandaa kirjoitti:

Osui silmiin paikallisen lehden uutisista, että uusi tanssikoulu tulossa paikkakunnalle. Ovatko harrastajamäärät todella kasvaneet vai mistä juontaa, että tällä hetkellä näitä tuntuu sikiävän vähän joka puolelle. Lavatanssikonkarit kouluttavat itsestään seuratanssiohjaajia, ja jokainen ohjaaja perustaa oman koulun. Onhan se mukavaa, kun tarjontaa riittää, mutta kun jokainen pitää samat kurssit vieläpä samoina päivinä, niin aika hassu tilanne. Vai riittääkö muutamakin paikalle erehtynyt tekemään hommasta kannattavaa. Toisaalta samat vakiovetäjät kiertävät paikasta toiseen keräämässä kolehdin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu