Nuoruusmuistoja

Kerrotaanko hauskoja juttuja iän varrella sattuneista tapahtumista. Saataisi hajurakoa noihin iänikuisiin kiistelijöihin.
Aloitan kun kerran ehdotin - huom tämä ei ole malli eikä ohje. Muistan tapauksen ehtoolehtoon saakka.

Kävelen ulkona aistin puhtaan itätuulen raikastaman ilman jota on nautinto hengittää, kaupungin saasteisen ilmanalan jälkeen. Menneissä kotimaisemissa luonto on puhdasta, ihmiset aitoja vieraanvaraisia,jäävät juttelemaan ohi kulkiessa, kutsuvat kahvittelemaan. Aivan toista kun kivikylän kuumilla kaduilla.

Tuossahan tulee Jussi, se seminaarilainen, joka nykyisin toimii U:n koululla katekeettana - opettajana. Ei ole huomaavinaankaan , arvaahan sen, viimein heilauttaa kättänsä välinpitämättömästi vanhasta auton räppänästä. Tulee autosta ulos juttelemaan.

Kauan sitten tapasimme lavatansseissa tangon tahdeissa ja niitä tangoja riitti sinä iltana. Ulkona jäähyillä kyllä hän jaksoi puristaa minua rintaansa vasten tosi lujaa, tunsin joka muhkuran mitä hänen vartalossa oli, läähättävä hengitys tosi hyökkäävänä.
Häkeltyneenä, äkkipikaistuksissa puraisin häntä korvanlehdestä niin lujaa että verenmaku maistui suussani, vieläkin yököttää. Vai sisko-ainesta olevat tytöt purevat korvanlehtiä ja vielä minulta, vailla käytöstapoja, puhisi kavaljeeri, töytäisee minut menemään tyttö joukkoon, kiittämästtä. Niin mistä ?
Tapaus vei mielen alamaihin, tosi pöyhkeä, ylimielinen kansankynttilä, siitähän sai korvanlehden mustaksi.

Aikaa kului, näimme uudelleen, kait korvanlehden puraisu korvensi hänen imagoaan.
Kertoi miten oppilaat nauroivat salaa hänelle, kattokaa opella on musta korvanlehti !
Kertoi olleensa häpeissään, kun työkaveritkin hymyilivät hänen korvalehden "tapaturmasta".
Romanssi ei jatkunut.

L.
295
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle tulee muistona mieleen lapsuuteni tai varhaisnuoruuteni keväät. Oli se mieltä lämmittävää, kun hanget hohtivat pakkasessa aamuauringossa. Läksimme juoksemaan keväthangille ja oli kaadettu mäntyjä, joista saimme revittyä käpyjä ja tulihan niitä sen verran että isä vei ne kauppaan ja saimme pikkuisen taskurahaa.
Kun hanki kantoi, niin joskus ajauduimme siskoni kanssa niin kauas kotoa, että jopa hätäännyimme, että osaammeko kotiin.
Kun aurinko paahtoi, niin vesi tippui räystäältä ja aamuisin saimme katkoa jäätukkuja. Kevät ja aurinkoiset päivät viestittivät että pian kesä on tulossa ja alkaa kesäloma.
Mielessä on myös kevättalven sulavan lumen tuoksu ja rapina illan jo hämärtyessä.
On niitä muistoja. Ei sen kovin ihmeellistä tarvinnut olla ja kun sai nauttia elämästä.

1Äänestä

Joo, tuo sulavan lumen tuoksu muistuu mieleen, miten ne jäävätkin lapsena niin herkästi mieleen. No, kaupunkilapsena kun maalle pääsi, oli kukkien ja vihtojen tuoksut ihania, samoin Papan tervatun veneen ja puhtaan Pihlajaveden suloinen tuoksu!

Helsinki meren ympäröimänä oli suolaisen veden tuoksuinen rannoillaan, ja taisipa sekoittua kalanhajuun Kauppatorin kolera-altaassa kelluvat pintaroskatkin.

Kuitenkin tullessa maalta kotiin aistin bensiinin tuoksun stimuloivana, jopa kotirapun hissin koneöljy toi virkeän olon alitajuntaan,... taas tapahtuu enemmän valppautta vaativaa, liikenne, vilkkaampaa kanssakäymistä, kaikki mikä kuvakavalkaadina nyt liukuu muistikuvissa.

Kaipa kommelluksiakin sattui, eivät ole jääneet pysyvästi mieleen, yhtä vilkasta luistelua hiihtoakin ja mäkihyppyä Kaivarissa se oli,..

Jaa, muistan Eki pojanklopin, joka ryösti salamana ensimmäisen pusun !!! 12-13 vuotiaana, kylmä märkä, siksi juuri epämiellyttävä pojan suu yllätti täysin, tukka heilahtaen läksin kiivaasti tieheni, mokomakin!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lorenaa kirjoitti:

Kerrotaanko hauskoja juttuja iän varrella sattuneista tapahtumista. Saataisi hajurakoa noihin iänikuisiin kiistelijöihin.
Aloitan kun kerran ehdotin - huom tämä ei ole malli eikä ohje. Muistan tapauksen ehtoolehtoon saakka.

Kävelen ulkona aistin puhtaan itätuulen raikastaman ilman jota on nautinto hengittää, kaupungin saasteisen ilmanalan jälkeen. Menneissä kotimaisemissa luonto on puhdasta, ihmiset aitoja vieraanvaraisia,jäävät juttelemaan ohi kulkiessa, kutsuvat kahvittelemaan. Aivan toista kun kivikylän kuumilla kaduilla.

Tuossahan tulee Jussi, se seminaarilainen, joka nykyisin toimii U:n koululla katekeettana - opettajana. Ei ole huomaavinaankaan , arvaahan sen, viimein heilauttaa kättänsä välinpitämättömästi vanhasta auton räppänästä. Tulee autosta ulos juttelemaan.

Kauan sitten tapasimme lavatansseissa tangon tahdeissa ja niitä tangoja riitti sinä iltana. Ulkona jäähyillä kyllä hän jaksoi puristaa minua rintaansa vasten tosi lujaa, tunsin joka muhkuran mitä hänen vartalossa oli, läähättävä hengitys tosi hyökkäävänä.
Häkeltyneenä, äkkipikaistuksissa puraisin häntä korvanlehdestä niin lujaa että verenmaku maistui suussani, vieläkin yököttää. Vai sisko-ainesta olevat tytöt purevat korvanlehtiä ja vielä minulta, vailla käytöstapoja, puhisi kavaljeeri, töytäisee minut menemään tyttö joukkoon, kiittämästtä. Niin mistä ?
Tapaus vei mielen alamaihin, tosi pöyhkeä, ylimielinen kansankynttilä, siitähän sai korvanlehden mustaksi.

Aikaa kului, näimme uudelleen, kait korvanlehden puraisu korvensi hänen imagoaan.
Kertoi miten oppilaat nauroivat salaa hänelle, kattokaa opella on musta korvanlehti !
Kertoi olleensa häpeissään, kun työkaveritkin hymyilivät hänen korvalehden "tapaturmasta".
Romanssi ei jatkunut.

L.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu