Vuonna 2010 rakennettu kerrostalo, Helsingissä, ja pettymys. Oli hiljaista muutama kk muutosta, kunnes yläpuolelle muutti (kolmio) lapsiperhe. Ukko karjuu, nainen kiljuu, ja kakarat kiljuu sekä juosta tömistävät. Jos jollain leikkiautolla (?) ajelevat pitkin laminaattilattiaa, kuuluu karmeana äänenä meille. Laminaatti on yksi paska lattiamateriaali, kylmä ja kova. Luulin että joskus vuonna 2008 äänieristysnormit olisi muuttuneet eli parannettu sen tasoa, mutta paskan marjat. Luultavasti laminaatin laitossakin on fuskattu eli jätetty alaeristäminen pois...Kaikki siis kuuluu: kusen lorotus, kova puhe, pikkutavarankin tippuminen lattialle, askeläänet ja patteria pitkin kaikuu yhteen huoneeseen yläkerran pikkulapsen jokellus ja muu puhe. Oven narinakin kuuluu makuuhuoneeseen, ja keittiön kaappien paiskominen. Ainoa mikä ei kuulu, on vessan vetäminen ja suihkuäänet sekä vesiputkiston äänet.
Paskaa laatua. Edellinen 70-luvun lopun kerrostalo oli aavistuksen vielä huonommin äänieristetty, mutta ero ei ole suuri. Valehtelevatko viranomaiset, grynderit vai toiset asukkaat, ettei muka uusissa äänet kuulu??
Uusissa edelleen paska äänieristys
18
1722
Vastaukset
- jalmarinssi
Eipä kuulu eikä ole laminaattia lattioissa paitsi jossain aso tai vuokra-asunnoissa, joten vuokraluuserin keksitty tarina.
Asun uudessa rv-2016 ja edellinen oli rv-2007, kumpikin erittäin hilajaisia ja tämä uudempi vielä paikalla valetulla välipohjalla ja lattialämmityksellä, vuoden nyt asunut tässä ja ei pinenintäkään ääntä naapureista vaikka talo korkea ja asun toiseksi ylimmässä kerroksessa-
Kokemukset 70 luvun ja 90 luvun asunnoista taas kauhutarinoita voi sitä äänten määrää kuten kuului pulajan 30 luvun kivitalossakin, mutta aika aikaansa kuta, uudet ovat nykyään hyviä ja mittausten mukaankin Euroopan kärkeä äänieristyksessä.- paskanmöivät
ASO-talo kyseessä, rv 2010. TA:n omistama. Harmaat laminaatit lattioissa, osalla sellaiset beigen sävyiset. Mutta laminaattia kaikissa, ei parkettia. Vanhassa oli muovimatto, sekin vaimensi astetta paremmin tavaran tippumisen äänen. Tässä kaikuu helvetisti. Voiko tosiaan aso tai vukratalo olla laadultaan heikompi? Luulisi että samantyyppiset rakennusnormit olisi kaikissa? Mikä on totuus?
Vituttaa, kun alussa hiljaisen naapurin aikana antoi petollisen valheellisen tunteen hiljaisuudesta, mutta vähänkin äänekkäämpi perhe tulee ja alkaa metelihelvetti. Eikä ole siis mikään stereonsoittaja-nuorisoporukka kyseessä edes. Asomaksu oli yli 30 tonnia ja vastike kk:ssa 800 euroa.
- Oikeassa.Olet
Valitettavasti olet oikeassa. Määräyksiä vähän tiukennettiin vuosituhannen alussa, mutta kun lähdetään nollasta niin ei siinä pikku parannus auta. Elementit ovat edelleen ohuet ja välipohjat ontelolaattaa kuten ennenkin. Kaikki kuuluu, siis ihan kaikki.
Omakotitalo on ainoa vaihtoehto jos hiljaista haluaa. Ns. äänieristys on ihan siitä kiinni millainen naapuri kerrostalossa sattuu kohdalle, näin se valitettavasti on. Myy vain asuntosi kiireen vilkkaa pois kun vielä saat siitä jotain, sillä maa ui syvällä lamassa ja kupla puhkeaa tuota pikaa ja asuntojen arvo tippuu puoleen tai allekin.- Kew
Eipä täällä ollu vuosi sitten omakotitalossakaan rauhaa kun viereisen talon stereot huusi keskellä yötä ja hirvee basso jumputus kuulu meijän taloon... onneks ne muutti pois ja nyt on mukava olla. Jos hiljaista haluaa maalla asuminen on paras :D
- Hasohki
Tosin ne ontelolaatat ovat paljon paksummat kuin ennen ja omistukohteita tehdään myös paikalla valuna, äänieristys on uusissa nykyään hyvä, erittäin hyvä.
Aso asunnosta saa omansa aina pois joten ei huolta, Hason asossa asun minäkin ja uudessa todella hyvä äänieristys huomaa eron kun asuin 90 luvun ja 2000 rakennetussa asossa aiemmin ja nissä kuului vesiäänet ym ja jopa puhe..
Kyllä on ihanan rauhaisaa uudessa asossa ja parkettilattiatkin on. - korvatulppa100
Aivan naurettavan huono äänieristys vuonna 2014 rakennetussa kerrostaloasunnossa. Kova ääninen puhe kuuluu viereisistä asunnoista välillä. Vessassa pissaaminen kuuluu ihan selvästi ja vessanpöntön kannen kiinni paiskaaminen. Välillä yläkerran asunnosta kuuluu kuinka kävellään kiivaasti edestakaisin ja rouva huutaa miehelleen. Kaikki mitä tippuu toisissa asunnoissa lattialle kuuluu aivan selvästi. Asunnon ovessa ei ilmeisestikään ole minkäänlaista äänieristystä, käytävästä kuuluu kaikki puheet, naapurien ovien avaamiset ja kiinni laittamiset todella häiritsevästi. Kadulta kuuluu kuinka auton ovia paiskotaan kiinni ja autostereoiden äänet kuuluvat aivan selviästi. On todella ilo asua kerrostalossa, jossa naapureiden tekemiset eivät jää epäselväksi. Erityisen mukava on herätä joka aamu 6.15 siihen kun yläkerran asukas paiskaa vessanpöntön kannen kiinni....
- niinvarmaanjoo
Mielenkiintoinen stoori sinulla, ainoa että vuosiluku on oikeasti ehkä-94, nimittäin nykyään on tiukat määäräykset ja rakentajan takuu ja vastuu ja talotekniikka mahdollistaa nykyään se että wc ja suihkuäänet eivät kuulu eikä myöskään puhe.
Selitä sinä Seppo satujasi nämä on ennenkin kuultu..
Ps. Asuinkokemusta monelta vuosikymmeneltä ja ainoastaan oikeasti uusissa on hyvä äänieristys muut vanhemmat skeidaa.- MultiHildaRane
Oikeasti vuosiluku on -69 tjsp ja kohdehan on vuokrakerrostalo Tampereen Hervannassa. Siellä näitä tarinoita tehtaileva MultiHildaRane (jonka nimimerkit ja sukupuoli vaihtuvat kuukausittain) aikanaan asui.
Alun perin mukana oli myös höpinäitä lastulevyseinistä yms. mitkä armotta paljasti, ettei tämä hampuusi ole ikinä päässyt 2000-luvun tai edes 90-luvun taloissa vierailemaan. Mutta pääpiirteissään samaa tarinaa tänne on postitettu muutaman kuukauden välein monet vuodet. Joka kerta on vain rakentamisvuosi päivitetty niin, että talo on olevinaan 2-3 vuotta aiemmin rakennettu. Vaikka oikeasti puhutaan siis n. 50 vuoden takaisesta rakentamisesta.
Nykyään multihildarane asuu kallion slummissa, jossa löytyy sopivanlaatuista seuraa ynnä päihteitä, joiden ansiosta ei sadan vuoden takaisen työläiskennon (kanankakkaseinäy ym. eli ovat vielä Hervannan taloja surkeampia) ongelmat mieltä paina.
- Hasohki
Allekirjoitan edellisen, asunto nyt tuliterä Haso ja ei todellakaan kuulu mitään, vanhemmissa kuului, nimimerkki korvatulppa100 röllin(simo) kirjoitus kuvaa juurikin 90 luvun asuntoja, näissähän kuului kun iv-kanavatkin yhteiset,kaikki hormit eristämättä, ikkunoissa rakoventtililit ja rakoventtilien kautta kuului pihaltakin puhe, vaan uudessa ei kuulu ei edes huuto.
Kauhukokemukseni on 95 mallin aso jossa oli kaikki pielessä kun hormit oli pelkkää lastulevyä ja viemärit ja vesiputket eristämättä ja määräysten mukaan silloin sai tehdä näin.
Kehitys on tapahtunut ja jokainen oikeasti uudessa asuva sen tietää varsinkin kun asumiskokemusta muilta vuosilta löytyy. - Entinenkerrostaloasuja
Sekä uusissa että vanhoissa kerros-ja rivitaloissa kuuluvat äänet naapurihuoneistoista. Jos ei kuulu, kyseessä on asialliset seinänaapurit. Seuraavaksi huoneistoon muuttava naapuri voi olla jo äänekkäämpi ja taas kuuluvat äänet.
- nosto_ylös
Heipähei MultiHildaRanen uusi nimimerkki
- petteri61
Hei,
Pystysuunnassa äänieristys on hankalampi toteuttaa. Ongelmana on juuri iskuäänien kuuluminen yläkerrasta. Välipohjat ovat raskaampia ja äänieristys tätä kautta parempi kuin vanhemmalla tekniikalla rakennetuissa taloissa. Runkoäänet kuuluvat kuitenkin helposti häiritsevinä, lisäksi lämmitysverkosto kuljettaa ääniä pystysuunnassa.
Jotain apua äänien peittämiseen voi uudemmissa taloissa saada lisäämällä väliaikaisesti ilmanvaihdon määrää. Tällöin häiritsevät äänet usein saadaan peitettyä ilmanvaihdon huminaan.
Lisätietoja:
http://rakennusakustiikka.fi/ - peconius
Ei eroa 40 v vanhaan kerrostaloon eristyksissä...samaa sekundaa. Ei betonielementti ole mikään ihmejuttu, ääni tulee saumoista läpi. Ei tarvitse kuin pieniä kiviä jäädä kasausvaiheessa elementtien väliin niin goodbye äänettömyys. Tällaisia fiboja tapahtuu koko ajan, myös kalliissa omistustaloissa. Jotkut huoneistot ovat hiljaisia, toisista naapuriäänet tunkee läpi. Tuurin peliä. Paras on ostaa omakotitalo harvaan asutulta maaseudulta jossa ympärillä omaa metsää tai niittyä. Kaupungeissa omakotitalo voi olla myös helvetti kun sattuu mielenvikainen kiusaava naapuri, bailaavat naapurit tai kiljuva kakaraperhe.
- jabalaya
Tässä faktaa:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/oletko-meluherkka-asunnon-aanieristyksen-voi-pilata-helposti/2818514
Uusissa edelleen riski että tehty paskalla laadulla ja hutiloiden.
- monikakkuym
Uudet hyviä ja vanhat huonoja kävi esiin tuostakin artikkelista, summasumarum, kokemusta vanhoista ja uusista ja äänieristys uudessa aivan omaa luokkaansa enkä lue uudeksi esim. 2001 tehtyä koska niissä kuului mm vesiäänet jotka eivät kuulu enää oikeasti uudessa.
Pahimpia ovat olleet 30 luvun ja 60 luvun talot kun pieninkin puhe kuului läpi, nykyään on pystyhormit eristetty ja välipohjat massiiviset, seinätkin paksummat kuin aiemmin ja aito kokemus kertoo mikä on totuus se asuinkokemus.- ontelolaattaa
Välipohjat massiivet? hah! Ontelolaattaa suurimmassa osassa uusiakin eli ilmaa välissä ja ohut betonikerros. Äänet ja kolahdukset johtuu läpi. Pösilöt ette tajua että se lattiaelementin kokonaispaksuus ei kerro kaikkea vaan kun välissä on tyhjää -siis ontelorakenne- niin kokonaispaksuus on surkea. Kustannusjuttu. kellä on rahaa ja halua asua silti kerrostalossa, saa rahalla siis myös ontelottomalla lattiaelementillä rakennettuja taloja mutta niiden neliöhinta on aivan jotakin muuta kuin asossa tai edullisessa hitaskämpässä.
- paikallavalettu
ontelolaattaa kirjoitti:
Välipohjat massiivet? hah! Ontelolaattaa suurimmassa osassa uusiakin eli ilmaa välissä ja ohut betonikerros. Äänet ja kolahdukset johtuu läpi. Pösilöt ette tajua että se lattiaelementin kokonaispaksuus ei kerro kaikkea vaan kun välissä on tyhjää -siis ontelorakenne- niin kokonaispaksuus on surkea. Kustannusjuttu. kellä on rahaa ja halua asua silti kerrostalossa, saa rahalla siis myös ontelottomalla lattiaelementillä rakennettuja taloja mutta niiden neliöhinta on aivan jotakin muuta kuin asossa tai edullisessa hitaskämpässä.
Sinulla ei rakennusteknistä tietämystä juurikaan ole joten turha lässyttää!
-Mikä on onteloton lattiaelementti? Taitaa olla päässäsi vaikka trollihan sinä olet pelkkä nolla..
_Uusi rakennustekniikka käsittää raskaontelon P-370 ja sen betonimassa on suurempi kuin vanha P-265 sekin kasvattaa massa, lisäksi patterien läpivedot eristetään nykyisn hyvoinkin tarkaan, samon sähköpistokkeita eoi saa laittaa seinään vastakkain kuten vielä 90 luvulla.
Ilmanvaihto on nykyään omilla kanavilla toisin kuin ennen jolloin liesituuelttimen kautta oli kaikukanava naapuriin.
Nousuvesijohdot nykyään täysin eristetty ja siksi vesikalusteäänet eivät kanna naapureihin.
Uusi elementtitalo on hyvä asua, paikalla valettu vielä parempi.
_Hintakustannus ei ole kovinkaan paljon korkeampi kunnolla tehdyssä, mutta Stadin seudulla harvinaisempaa.
Asun itse Pirkanmaalla ja täällä tehdään hyvin paljon paikalla valua ja tässäkin talossa 280 cm paikalla valettu betonilaatta, ja patterien putkia ei ole läpiviety nousjohtoina vaan jokainen patteri omassa linjassaan ja Pex-putken sisässä vedetty rappuun, eli ei pattereidenkaan kautta mitään vuotokohtaa naapuriin.
Tämä rakennustapa on vain hitusen kalliimpi mutta tosi laadukas asua ja täällä ei moni rakennusmestari suostu tekemään huonompaa, Helsingin seudulla tilanne toinen siellä on niitä ohituskaistoja olin Stadissa lattiahommissa muutaman vuoden ja sielläkin oli joitakin uudiskohteita paikallavaluna mutta niissä oli patterien nousujohdot pistetty läpivetona eli huonommin kuin pirkanmaalla, poikkeus nämä stadin luksukohteet kuten Eiranranta niissä oli jo lattialämmitys ja paikalla valettu runko-välipohja.
Turhan tollotrollin kanssa on typerää keskustella, enpä kuitenkaan voinut olla oikaisematta typeryksen mitättömyyksia kun ei mitään mistään tiedä.
- Kotimaammesuomi
Muuta tänne.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15378690/jarven-rannalla-kolmio-lahdessa!
On yläkerta yhdessä tasossa ja ei ketään yläpuolellasi. Jos jotain ääntä kuuluu, niin olet itse sen aiheuttaja muille. Tullaan hinnassa vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124090MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822101Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991405Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671127Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838