on ollut vuosikymmeniä maanantai-illan tapahtuma Härmässä
ja maakunnassa. Suosio ei ole laantunut kun siellä itsekin tanssin.
Muistan jo eteisaulassa mummojen halit ja pusit.
Paikalla piti olla ajoissa kun soitot alkoi - nyt sali on uudistunut
ja tanssittajakin.
ja maakunnassa. Suosio ei ole laantunut kun siellä itsekin tanssin.
Muistan jo eteisaulassa mummojen halit ja pusit.
Paikalla piti olla ajoissa kun soitot alkoi - nyt sali on uudistunut
ja tanssittajakin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
MANTAMYRSKY lienee Suomen parhain NAISTENTANSSI-ILTA vuosikymmeniä.
TORSTAI TOIVOA TÄYNNÄ
oli ennen nuorena ainakin Laihialla kun friiaripojalle sanottiin:
- Tuu toresta torstaina ku silloon ei tuu muita!
Minähän kävin kun nyt on toresta torstai ja sovimme jatkosta eli
ensi maanantaina puolilta päivin tapaamme!
Millaista myrskyä on odotettavissa ensi yönä?
TUTKIMUKSIIN
tuli viimeinen käsky sairaalasta ja se ohittaa kaikki muut mahdolliset sopimiseni. Etuani virakin puolesta VALVOJAT eivät ole toimineet TEHTÄVIENSÄ
EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA, mutta mihin voisin valittaa!!
jassoo että ei se EDUNVALVOJASIKAAN osaa hommiansa. Miten sellaisen tarvitset sinä KAIKEN JA KAIKKI HALLITSEVA. Valita sinäkin OIKEUSMINISTERIÖÖN, hus hus.
SEINÄJOELLE
haluan hoitoon ja tietysti muuttaa kun mahdollisuudet avautuisivat.
Edunvalvojani ei ole toiminut ALKUUNKAAN tehtäviensä edellyttämällä tavalla.
Mantamyrsky taas huomenna maanantaina, mutta en pääse kun lasareetis tutkimuksisa.
Iltako aamua viisaampi?