Halpaa ja hyvää

Ei tarvi hankkia venäjän viisumia jotta saa halvemmalla löpöä niinkuin joku aiemmin täällä kirjoitteli. Jos on diesel auto niin kuin minulla niin sovi jonkun venäläisen rekkakuskin kanssa joka lähistölläsi ajelee (monet venäläisrekat liikkuvat viikoittain samoilla alueilla) että ostat häneltä menovettä. Minulla on kolme sellaista tuttavuutta ja heiltä olen jo neljättä vuotta löpöt ostanut hintaan 60 centtiä / l. (eka vuonna 45 c /l)
Näin heidän venäläiset työnantajat ystävällisesti subventoivat minun ajojani, n. 25-30 tuhatta km / vuosi Bonuksena saan venäläisiä juomia edullisesti "tankatessani" ja velipojalle tupakkia. Kotkan seudulla on kuulemma useampi vastaavaa tankkauspaikka, sieltä sain minäkin vihjeet aikoinaan tänne länsipuolelle suomea.
Tämä on todellinen Ystävyys ja avunanto sopimus.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Epäilen että tällainen tankkaus enää onnistuu. Monessa venäläisrekassa (vanhissakin)on nykyään asennettuna elektroninen GPS systeemin perustuva matkalaskuri mistä auton omistaja voi online seurata rekan ajokilometrejä jolloin saa suhteellisen tarkan tiedon todellisesta polttoaineen kulutuksesta.
Länsirekoissa (uusissa) on jo tehdasasennettu vastaavat systeemit.

Äänestä

Kyllä täällä suomestakin löytyy suomalaisia rekkakuskeja jotka "lainaavat" löpöä työnantajaltansa. Olen nähnyt kun naapurissa asuva rekkakuski pumppasi rekan tankista menovettä ja sitten kaatoi sen omaan pikkumaasturiin. Että silleen.

Äänestä

Jos venäläisrekasta löpöä ostaisin niin ihan varma on että tarkistaisin värin. Jos sattuu poltoöljyä olemaan niin pahemman puoleiset sakot tulisi jos tarkastus sattuisi kohdalle. Tosin jos sumessa liikkuvasta rekasta tankkaa niin vaara on ilmeisen pieni.

Äänestä
  • Käytä pojanmaan Kolordiiseliä niin voit polttoöljyllä huristella niin maalla kuin merellä. Täysin riskitön homma, kokemuksesta tiedän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halpaheikki kirjoitti:

Ei tarvi hankkia venäjän viisumia jotta saa halvemmalla löpöä niinkuin joku aiemmin täällä kirjoitteli. Jos on diesel auto niin kuin minulla niin sovi jonkun venäläisen rekkakuskin kanssa joka lähistölläsi ajelee (monet venäläisrekat liikkuvat viikoittain samoilla alueilla) että ostat häneltä menovettä. Minulla on kolme sellaista tuttavuutta ja heiltä olen jo neljättä vuotta löpöt ostanut hintaan 60 centtiä / l. (eka vuonna 45 c /l)
Näin heidän venäläiset työnantajat ystävällisesti subventoivat minun ajojani, n. 25-30 tuhatta km / vuosi Bonuksena saan venäläisiä juomia edullisesti "tankatessani" ja velipojalle tupakkia. Kotkan seudulla on kuulemma useampi vastaavaa tankkauspaikka, sieltä sain minäkin vihjeet aikoinaan tänne länsipuolelle suomea.
Tämä on todellinen Ystävyys ja avunanto sopimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu