Tulee aivan mieli iloiseksi katsellessa koululaisten luistelua lähiurheilukentällä. Taitavia piruetteja, välillä somia pyllähdyksiä, ei haittaa, ylös pikaisesti ja luistelun riemusta nauttimaan. Kyllä koululaisilla on hauskaa, iloista puheen sorinaa, posket punaisina kun jouluomenat luistellaan, väsymyksestä ei tietoakaan.
Tulee mieleeni oma kouluaikani, jolloin harrastettiin rusettiluistelua iltaisin. Oli jännittävää kenellä pojalla oli samanvärinen rusetti, siitä sitten ilta lähti käyntiin, niillä vajavaisilla taidoilla mitä oli. Luistimet olivat tosi antiikin aikaisia kun vertaa tähän päivään. Pojilla oli hokkareita, tytöillä harvoilla kaunokit muilla Nurmekset! Luistelemman vaan opittiin ja tyytyväisiä olimme.
Kaipaan TV ohjelmiin luistelu ohjelmia, niitä on viihtyisää katsella. Vuosia sitten oli luistelu kilpailu tarkoitettu kaikentasoisille luistelijoille. Katselijoita riitti niin kotikatsomoissa kun paikanpäällä Sipoossa. Tässä tarina luistelijasta joka aloitti malliin; luistimet jalkaan neuvoi ohjaaja, joten ei epäilystäkään ettei taitoja pohjalla ollut.
Tämä Tuhkimotarina parin luistellessa oli näyttävä, joka toi esille tytön kehityskaaren
luistelun taidossa, aloittelijasta taitoluistelijaksi.
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/tagi/2214/2928

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paras joululahjani kautta aikojen oli kaunoluistimet, sopivan kokoisetkin, koska nuoremmille siskoille saattoi kierrättää. Luistelu muutti murrosiän kynnyksellä olevan nopeasti kasvaneen hontelojäsenisen tytön minäkuvan, minusta tuli hyvä luistelija ja tunsin suurta riemua kun kroppani totteli, uskalsin ja luotin itseeni.
Ensimmäisenä talvena luistelin omassa rannassa , isä naapureiden kanssa puhdisti ja jäädytti radan, jossa pojat tietysti pelasivat jääpalloa, mutta tyttöjenkin puolia pidettiin vuorottelussa. Seuraavana talvena koulun kentälle jäädytettiin oikea luistinrata, ja siitä tui pian elementtini, hätinä läksyt luin ja ruokapöydässä kävin. Jumppaopena oli asianharrastaja ja meistä hän sain innokkaita kiitollisia oppilaita. Saime oppia piruetteja, sirklaamiset, yksöishyppyjä, vaakoja, pariluisteluakin tyttöparissa. Kyykkyvaaka liukuen luistimen kärjestä kiinni pitäen oli taidonnäyte, jossa usein tupsahti pyrstölleen. Hyppykolmonen helpompi, mutta vauhtia ja korkeutta piti aina lisätä, tehdä sarjassa. Peilissä pyörittiin piruettia toinen jalka koukistettuna ylös pitäen luistimen kärjestä kiinni, että muodostui pyöreä "peili".
Rusettiluisteluillat olivat talven kohokohtia, numeroiden vaihtokauppaa käytiin ja pieniä lahjuksiakin maksettiin, jotta saisi mieluisan kaverin. Varmasti joku muukin kuin minä sai ensisuukkonsa lumipenkassa kentän reunalla. Tuntui kuin kenttää valaisevat lamput olisivat tanssineet , eikä kuuma mehukaan niin ihanasti lämmittänyt.
Kuka pelkää mustaa miestä tietysti oltiin, mutta nyt kai sillä on eri nimitys.