"Olipa kerran kauan sitten eräs kuningaskunta, jota hallitsivat komea kuningas ja kaunis kuningatar. Kuningaspari oli kansansa parissa hyvin suosittu, sillä he olivat anteliaita ja järjestivät useita komeita juhlia, joihin kaikki saivat osallistua. Viettivätpä he muutenkin huvintäytteistä elämää, sillä harvinainen oli se vuosi, joka ei sisällyttänyt vähintään kolmea lomaa ulkomailla kalliissa kohteissa. Kävipä kuitenkin eräänä päivänä niin, että kuningatar sairastui vakavasti ja menehtyi pian sen jälkeen jättäen jälkeensä surevan kuninkaan ja heidän kaksi lastaan, nuoren prinssin ja viehättävän prinsessan. Hautajaisten aikoihin kävi ilmi, että kuningatar oli jättänyt jälkeensä vielä jotakin, nimittäin suuren velkapapereiden kasan. Kuningaspari oli elänyt yli varojensa usean vuoden ajan ja nyt koko kuningaskunta oli vararikon partaalla.
Prinssi, joka oli jo täyttänyt 17 vuotta, oli hyvin huolissaan veloista. Hän ei ehkä ollut yhtä kaunispiirteinen kasvoiltaan kuten vanhempansa ja sisarensa, mutta sitäkin enemmän hänelle oli siunaantunut älyä, ja hän tajusi varsin hyvin mitä ongelmia vajavainen talous toisi kuningaskunnalle. Niinpä hän lähestyi isäänsä ja pyysi tätä auttamaan valtakunnan talouden eheyttämisessä. Kuningas kuitenkin tokaisi, että prinssin tuli itse kokonaan hoitaa asia…
- Mutta isä, miten minä voisin yksinäni hoitaa kaikki velkamme? kysyi Eliot, nuori prinssimme.
- Ihan samalla tavalla kuin minäkin sinun ikänäsi, vastasi kuningas, - pelastamalla prinsessan ja menemällä naimisiin tämän kanssa.
- Mutta miten se meitä auttaisi?
- Hyvänen aika sentään, eikö äitisi ehtinyt sitä selittää sinulle ja sisarellesi Julialle, päivitteli kuningas huvittuneena. – Kai sinä nyt olet sentään tietoinen, että prinsessan mukana tulee myötäjäiset ja puoli valtakuntaa? Sen lisäksi morsiamen perhe maksaa aina hääkulut.
- Eikö olisi vain helpompaa mennä töihin tai vastaavaa? yritti Eliot epätoivoisesti esittää. Hän ei todellakaan halunnut mennä naimisiin niin nuorena…
- Pötyä, poika, ei kukaan palkkaa prinssiä töihin jos löytyy ammattinsa osaava työmieskin, ja heitä löytyy aina! Ei, nyt sinun on aika tehdä urotekoja valtakuntamme eteen. Katso vaikka tätä esitettä, sanoi kuningas ojentaen paperilapun jälkeläiselleen.
Prinssi otti esitteen isältään ja alkoi lukea sitä: ”Kaunis ja rikas prinsessa Doreen on ilkeän lohikäärmeen vankina synkässä luolassa! Ken lohikäärmeen voittaa ja ihanan prinsessan pelastaa, saa itselleen prinsessan käden ja puolet valtakuntaa.” Paperin alareunassa oli vielä pienellä kirjoitettuna selvennys: ”Käden mukana tulee myös loppuosa prinsessasta.”
- Eli minun siis pitäisi pelastaa tämä prinsessa lohikäärmeen kynsistä ja saada hänen myötäjäisensä, niinkö? kysyi prinssi epäröiden isältään. Totuuden nimissä oli nimittäin myönnettävä, ettei Eliot ollut mitenkään kaksinen taistelija, vaan kiinnostunut enemmänkin sijoittamisesta ja sen sellaisesta.
- Juuri niin. Se on sinun velvollisuutesi tämän valtakunnan perijänä. Sen lisäksi, huolimatta miten kaunis sisaresi onkaan, kukaan ei tule kosimaan häntä jollei hänen perheellään ole varaa edes maksaa häitä.
- Sitä vähän pelkäsinkin… mutisi prinssi harmistuneena, mutta hetken päästä sitten alkoi hymyilemään urheasti. – No, minä sitten menen pelastamaan sen prinsessan. Mitä minun pitää siis tehdä?
- No, aivan aluksi voisit täyttää tämän lomakkeen ja ilmoittautua paikan päälle, jotta saat luvan yrittää pelastaa prinsessaa.
- Siis mitäh?
Ilmoituksen mainitsema luola ei ollut aivan niin synkkä mitä oli mainittu, mietti prinssi ällistyneenä. Se oli täynnä markkinahumua ja ihmisiä, jotka joko olivat menossa katsomaan hetken päästä alkavaa esitystä tai sitten olivat kiertelemässä matkamuistokojuissa. Eliot katseli mietteissään täyttämäänsä hakemusta. Sen mukaan yrittäminen oli ilmaista, mutta HS-vakuutus oli maksullinen, jos sen halusi ottaa. Prinssi ei voinut ottaa vakuutusta sen kalleuden takia, mutta toisaalta hän pelkäsi että sen poisjättäminen vasta kalliiksi tulisikin. No, hän menisi ensin katsomaan muiden yrittämistä ennen kuin jättäisi oman hakemuksensa. Ehkäpä selviäsi samalla mitä sillä vakuutuksella olikaan turvattu…
Luolan sisällä oli isompi onkalo, johon oli rakennettu taisteluareena katsomoineen. Eliot asettautui istumaan lippunsa näyttämälle paikalle. Paikka oli juuri sellainen, mitä alennuslipulla voi kuvitella saavansa, mutta ainakin sieltä näkyi areenalle.
Hetken päästä, kun koko yleisö oli paikallaan, saapui areenalle lentäen lohikäärme panttivankeineen. Lohikäärme oli melko tyypillinen, sellainen tultasyöksevä vihreä otus, jolle oli näyttänyt siunaantuneen kokoa sinivalaan verran. Prinsessa sen sijaan… Eliotilla oli pudota silmät päästä tajutessaan, mitä prinsessa Doreenin yllä oli; kullankimalteleva mekko, jonka kaula-aukko oli arveluttavan alhaalla ja helma sen sijaan arveluttavan ylhäällä. Se mukautui hyvin prinsessan vartalon ympärille, mikä oli luultavasti yksi syy siihen, miksi esitystä katsomassa oli niin paljon miespuolisia katsojia.
Ensimmäinen ritari syöksähti miekka heiluen lohikäärmeen kimppuun. Tämä ei tuntunut noteeravan uskaliasta yrittäjää ollenkaan, vaan kuin ohimennen hipaisten tönäisi tämän kumoon. Se hipaisu kuitenkin sai aikaan sellaiset vammat, että miesparkaa tultiin hakemaan paareilla.
- Ilmeisesti tämäkin yrittäjä on ottanut HS-vakuutuksen, huomautti Eliotin vierustoveri. Prinssi kääntyi uteliaana tämän puoleen. – Kuinka niin? hän kysyi.
- No, hänhän jäi henkiin, eikö totta? Siitähän se HS-vakuutus tulee: Hengen Säästö –vakuutus.
- Aha.
Prinssi Eliot varsin fiksuna miehenä ei jättänyt sinä päivänä hakemusta. Sen sijaan hän hakeutui prinsessan puheille keskustellakseen tämän kanssa ja kysyäkseen samalla tästä varsin erikoisesta järjestelmästä. Syy oli varsin tavallinen:
- Katsos, minulla oli yhdeksän taivaallisen kaunista isosiskoa, jotka päätyivät kaikki hurmaavien prinssien kanssa naimisiin. Häät myötäjäisineen maksoivat niin paljon, ettei isällä ollut enää varaa edes elättää minua, saati sitten naittaa jollekin prinssille tai ritarille. Eikä valtakuntaakaan ollut jäljellä edes yhtä kymmenesosaa. Niinpä isäni teki sopimuksen lohikäärmeen kanssa siitä, että kaupallistetaan tämä pelastushomma ja otetaan yleisöä. Niinpä minun isäni ja minä saan yhden neljäsosan kumpikin ja lohikäärme puolet lipputuloista.
- Entä tuo… asu? kysyi prinssi punastellen.
- Se taas oli isäni idea. Minä kun en ole yhtä kaunis kuin sisareni, piti keksiä vähän lisähoukutetta. Eipä silti, tämäkin asu on varsin säädyllinen, jos vertaa niihin muihin ehdotelmiin…
- Miten niin sinä et ole kaunis? Minusta olet varsin sievä, tokaisi prinssi varman oloisena. Tämä kohteliaisuus sai lumoutuneen hymyn Doreenin huulille.
Eli kuten ehkä arvata saattaa, prinssi Eliot ja prinsessa Doreen rakastuivat lähes ensisilmäyksellä. He sitten päätyivät siihen ratkaisuun, että Eliotin pikkusisko, jolla ei myöskään ollut mitään myötäjäisiä, laitettaisiin korvaamaan prinsessa Doreenia jotta kukoistava bisnes ei keskeytyisi. Suunnitelma sopi varsin hyvin prinsessa Julialle ja niinpä rakastavaiset saivat toisensa. Ja he elivät elämänsä onnellisesti loppuun*.
*Eläen aika pitkälle Eliotin pörssimeklarin tuloilla, sillä prinssi luopui valtakunnasta sisaren hyväksi. Ja hyvä niin, sillä eipä tullut heille liian isoja menoja…"
Tiedän, että tarinassa olisi paljon paranneltavaa, mutta olisi kuitenkin hauska saada palautetta tästä raakaversiosta...
Prinssi, joka oli jo täyttänyt 17 vuotta, oli hyvin huolissaan veloista. Hän ei ehkä ollut yhtä kaunispiirteinen kasvoiltaan kuten vanhempansa ja sisarensa, mutta sitäkin enemmän hänelle oli siunaantunut älyä, ja hän tajusi varsin hyvin mitä ongelmia vajavainen talous toisi kuningaskunnalle. Niinpä hän lähestyi isäänsä ja pyysi tätä auttamaan valtakunnan talouden eheyttämisessä. Kuningas kuitenkin tokaisi, että prinssin tuli itse kokonaan hoitaa asia…
- Mutta isä, miten minä voisin yksinäni hoitaa kaikki velkamme? kysyi Eliot, nuori prinssimme.
- Ihan samalla tavalla kuin minäkin sinun ikänäsi, vastasi kuningas, - pelastamalla prinsessan ja menemällä naimisiin tämän kanssa.
- Mutta miten se meitä auttaisi?
- Hyvänen aika sentään, eikö äitisi ehtinyt sitä selittää sinulle ja sisarellesi Julialle, päivitteli kuningas huvittuneena. – Kai sinä nyt olet sentään tietoinen, että prinsessan mukana tulee myötäjäiset ja puoli valtakuntaa? Sen lisäksi morsiamen perhe maksaa aina hääkulut.
- Eikö olisi vain helpompaa mennä töihin tai vastaavaa? yritti Eliot epätoivoisesti esittää. Hän ei todellakaan halunnut mennä naimisiin niin nuorena…
- Pötyä, poika, ei kukaan palkkaa prinssiä töihin jos löytyy ammattinsa osaava työmieskin, ja heitä löytyy aina! Ei, nyt sinun on aika tehdä urotekoja valtakuntamme eteen. Katso vaikka tätä esitettä, sanoi kuningas ojentaen paperilapun jälkeläiselleen.
Prinssi otti esitteen isältään ja alkoi lukea sitä: ”Kaunis ja rikas prinsessa Doreen on ilkeän lohikäärmeen vankina synkässä luolassa! Ken lohikäärmeen voittaa ja ihanan prinsessan pelastaa, saa itselleen prinsessan käden ja puolet valtakuntaa.” Paperin alareunassa oli vielä pienellä kirjoitettuna selvennys: ”Käden mukana tulee myös loppuosa prinsessasta.”
- Eli minun siis pitäisi pelastaa tämä prinsessa lohikäärmeen kynsistä ja saada hänen myötäjäisensä, niinkö? kysyi prinssi epäröiden isältään. Totuuden nimissä oli nimittäin myönnettävä, ettei Eliot ollut mitenkään kaksinen taistelija, vaan kiinnostunut enemmänkin sijoittamisesta ja sen sellaisesta.
- Juuri niin. Se on sinun velvollisuutesi tämän valtakunnan perijänä. Sen lisäksi, huolimatta miten kaunis sisaresi onkaan, kukaan ei tule kosimaan häntä jollei hänen perheellään ole varaa edes maksaa häitä.
- Sitä vähän pelkäsinkin… mutisi prinssi harmistuneena, mutta hetken päästä sitten alkoi hymyilemään urheasti. – No, minä sitten menen pelastamaan sen prinsessan. Mitä minun pitää siis tehdä?
- No, aivan aluksi voisit täyttää tämän lomakkeen ja ilmoittautua paikan päälle, jotta saat luvan yrittää pelastaa prinsessaa.
- Siis mitäh?
Ilmoituksen mainitsema luola ei ollut aivan niin synkkä mitä oli mainittu, mietti prinssi ällistyneenä. Se oli täynnä markkinahumua ja ihmisiä, jotka joko olivat menossa katsomaan hetken päästä alkavaa esitystä tai sitten olivat kiertelemässä matkamuistokojuissa. Eliot katseli mietteissään täyttämäänsä hakemusta. Sen mukaan yrittäminen oli ilmaista, mutta HS-vakuutus oli maksullinen, jos sen halusi ottaa. Prinssi ei voinut ottaa vakuutusta sen kalleuden takia, mutta toisaalta hän pelkäsi että sen poisjättäminen vasta kalliiksi tulisikin. No, hän menisi ensin katsomaan muiden yrittämistä ennen kuin jättäisi oman hakemuksensa. Ehkäpä selviäsi samalla mitä sillä vakuutuksella olikaan turvattu…
Luolan sisällä oli isompi onkalo, johon oli rakennettu taisteluareena katsomoineen. Eliot asettautui istumaan lippunsa näyttämälle paikalle. Paikka oli juuri sellainen, mitä alennuslipulla voi kuvitella saavansa, mutta ainakin sieltä näkyi areenalle.
Hetken päästä, kun koko yleisö oli paikallaan, saapui areenalle lentäen lohikäärme panttivankeineen. Lohikäärme oli melko tyypillinen, sellainen tultasyöksevä vihreä otus, jolle oli näyttänyt siunaantuneen kokoa sinivalaan verran. Prinsessa sen sijaan… Eliotilla oli pudota silmät päästä tajutessaan, mitä prinsessa Doreenin yllä oli; kullankimalteleva mekko, jonka kaula-aukko oli arveluttavan alhaalla ja helma sen sijaan arveluttavan ylhäällä. Se mukautui hyvin prinsessan vartalon ympärille, mikä oli luultavasti yksi syy siihen, miksi esitystä katsomassa oli niin paljon miespuolisia katsojia.
Ensimmäinen ritari syöksähti miekka heiluen lohikäärmeen kimppuun. Tämä ei tuntunut noteeravan uskaliasta yrittäjää ollenkaan, vaan kuin ohimennen hipaisten tönäisi tämän kumoon. Se hipaisu kuitenkin sai aikaan sellaiset vammat, että miesparkaa tultiin hakemaan paareilla.
- Ilmeisesti tämäkin yrittäjä on ottanut HS-vakuutuksen, huomautti Eliotin vierustoveri. Prinssi kääntyi uteliaana tämän puoleen. – Kuinka niin? hän kysyi.
- No, hänhän jäi henkiin, eikö totta? Siitähän se HS-vakuutus tulee: Hengen Säästö –vakuutus.
- Aha.
Prinssi Eliot varsin fiksuna miehenä ei jättänyt sinä päivänä hakemusta. Sen sijaan hän hakeutui prinsessan puheille keskustellakseen tämän kanssa ja kysyäkseen samalla tästä varsin erikoisesta järjestelmästä. Syy oli varsin tavallinen:
- Katsos, minulla oli yhdeksän taivaallisen kaunista isosiskoa, jotka päätyivät kaikki hurmaavien prinssien kanssa naimisiin. Häät myötäjäisineen maksoivat niin paljon, ettei isällä ollut enää varaa edes elättää minua, saati sitten naittaa jollekin prinssille tai ritarille. Eikä valtakuntaakaan ollut jäljellä edes yhtä kymmenesosaa. Niinpä isäni teki sopimuksen lohikäärmeen kanssa siitä, että kaupallistetaan tämä pelastushomma ja otetaan yleisöä. Niinpä minun isäni ja minä saan yhden neljäsosan kumpikin ja lohikäärme puolet lipputuloista.
- Entä tuo… asu? kysyi prinssi punastellen.
- Se taas oli isäni idea. Minä kun en ole yhtä kaunis kuin sisareni, piti keksiä vähän lisähoukutetta. Eipä silti, tämäkin asu on varsin säädyllinen, jos vertaa niihin muihin ehdotelmiin…
- Miten niin sinä et ole kaunis? Minusta olet varsin sievä, tokaisi prinssi varman oloisena. Tämä kohteliaisuus sai lumoutuneen hymyn Doreenin huulille.
Eli kuten ehkä arvata saattaa, prinssi Eliot ja prinsessa Doreen rakastuivat lähes ensisilmäyksellä. He sitten päätyivät siihen ratkaisuun, että Eliotin pikkusisko, jolla ei myöskään ollut mitään myötäjäisiä, laitettaisiin korvaamaan prinsessa Doreenia jotta kukoistava bisnes ei keskeytyisi. Suunnitelma sopi varsin hyvin prinsessa Julialle ja niinpä rakastavaiset saivat toisensa. Ja he elivät elämänsä onnellisesti loppuun*.
*Eläen aika pitkälle Eliotin pörssimeklarin tuloilla, sillä prinssi luopui valtakunnasta sisaren hyväksi. Ja hyvä niin, sillä eipä tullut heille liian isoja menoja…"
Tiedän, että tarinassa olisi paljon paranneltavaa, mutta olisi kuitenkin hauska saada palautetta tästä raakaversiosta...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ihan lasten satu. Pidin tekstissäsi olevasta huumorista. Näkee, että olet nauttinut kirjoittaessasi. Päästänyt mielikuvituksen irti.
Olen itse kirjoittanut vähän samalla tavalla aika hiljattain ja sikäli olen huono antamaan kriittistä palautetta. Niin paljon näen omaa tyyliäni hulluttelussasi.
Muutamia hauskoja kohtia, jotka saivat minut hyvälle tuulelle. Koko satuhan on sinänsä nokkela.
Yhdellä näkemällä jossakin oli pientä fiksaamista, mutta raakileeksihan itsekin tekstiä vielä sanoit.
Hyvä, täst' mie pidän!. Lisää huumoria kehään.
Jatka valtsemallasi tiellä.
Tässä on ainesta, parannettavaa on, idea on kiva.
vähän vähemmän kliseitä ja enemmän suoraan farssimaista lähestymistä kuninkaallisia kohtaan niin tulos olisi ollut vielä mainiompi.
Tuntui että kun viimein alkoi tapahtua viidennessä kappaleessa, alkoi loppu häämöttää ja harmitti, että tämänhän vasta alkoi...
Tuo olisi voinut alkaa suoraan kohdasta prinssi menee pelastamaan prinsessaa ja kaikki alkaa paljastua...
Mutta kiva poikkeus tämä oli tänne laitettujen juttujen joukossa.
Huumori toimiessaan on aina hienoa oivallusta, vähän tuo lopun ohi juokseminen jäi harmittamaan,
Aihe vaikutti ensin aika luontaantyöntävältä omaan makuuni, mutta luin kuitenkin.
Kivoilla pikku huumoripläjäyksillä olit saanut siihen erilaisuutta.
Harmi vaan, että se loppui mielestäni vähän "tökerösti" ja kesken. Loppu meni turhan liirumlaarumiksi. Olisi ollut loppujen lopuksi vauhtiin päästyäni mielenkiintoista lukea hieman pitemmän kaavan kautta tuo toistensa saaminen.
Niin joo, raakaversiohan tämä vaan oli...
Joo, aikeena on kirjoittaa siitä pidempi versio, loppu ei täysin tyydyttänyt minuakaan. Alkujaan vain oli aika kiire kirjoittaa se loppuun, mistä johtuu äkillinen ja töksähtävä loppu. Muuten yleensä tykkään laittaa enemmän dialogia ja juonenkäänteitä tarinoihini...
Kiitoksia kaikille, jotka annoitte palautetta!
Mulla on ainainen unelma lopettaa kirjoitus siten, että se ei nytkähdäkään kun se pysähtyy.
On varmaan kivaa aivojumppaa ottaa jokin kliseinen teksti alle, sitten rukata se aivan toiseen ulottuvuuteen. Jää vain tutut raamit, muu on muualta.
minusta tekstisi oli hauska ja hyvä, mutta senhän jo varmaan tiesitkin...=)
siinä oli muutamat todella hyvät kohdat, muuten aika tasaisesti sinun tyyliäsi, loppu aika huono koska loppuu liian lyhyeen. en siis kommentoi mitään uutta mitä nuo muut eivät olisi jo sanoneet. mutta, kuten aina, pidin kirjoituksestasi. se jeesuksen paluu, mikä tääl palstal on, oli siltikin ehkä vielä enemmän minun makuuni, vaikka näitä kahta ei oikein voi verrata vakavasti toisiinsa. jatka, tyttö hyvä.=)