Kainkoira.

pojutus

Jouduin hautaamaan oman 14v koiran kesällä 2016 ja nyt miettinyt/etsiskellyt koiraa.
Katsellu japanin akitaa ja kainkoiraa josta jälkimmäinen vaikuttas kovin kiinnostavalta.
Olis kiva saada tietoa koirasta ja luonteesta jos jollain on.
Koira tulisi kerrostaloon ja ihan vain lenkkeily ja mökkeily eli seura koiraksi.

46

6903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytsgshtyjtd

      Kai on melko harvinainen rotu joten valmistaudu säästämään paljon rahaa ja tarvittaessa hankkimaan ulkomailta, suomessa ei paljoa ole. Vieraisiin varautunut, kerrostalossa saattaa vahtia haukkumalla joten pitää pitää huolta pennusta asti olemaan haukkumatta kun joku kulkee rapussa tai posti tulee.

      Toisiin koiriin pitää sosiaallistaa kuten kaikki muutkin rodut ja tietenkin myös totuttaa muuhunkin, lapsiin, pyöriin jne jne mitä nyt kaikille roduille totutetaan samalla kun sosiaallistetaan.

      Vapaana jos näkee jänön saattaa mennä perään, tai kissan, tai fasaanin jne joten tarvitsee siinä suhteessa koulutusta että uskaltaa irti pitää(huom! tutustu koirien irtipitolakiin jos et ennestään tiedä missä voi ja missä ei voi pitää koiraa ilman hihnaa) ilman hihnaa vain aidatulla paikalla mikäli luoksetulokutsussa vähänkin häikkää.

    • Näyttelyissä.nähty

      Itse en rotua harrasta, mutta törmäsin kerran näyttelyssä yhteen kasvattajaan kun kävin kysymässä häneltä, minkärotuinen hänen kaunis koiransa on. Kainkoiraksi ilmeni, ja samassa keskustelussa hän haukkui minulle toiset rodun harrastajat maanrakoon ja toisten koirat ihan surkeiksi. Olin aika monttu auki siinä, täysin ventovieraana ihmisenä.

      Ja tämän jälkeen on myös syntynyt (suomen ensimmäinenkö? En jaksa tarkistaa) kainkoirapentue jossa isänä oli vuoden ikäinen uros eli täysin pentu vielä itsekin. Eli katsoisin hyvin tarkkaan minkälaiselta ihmiseltä ottaisin rotua, koska nuo molemmat tapaukset ovat ihan hullun meininkiä. Rodun tulevaisuus ei taida kauheasti kiinnostaa jos teetellään noin vastuuttomasti pentuja.

      • rodustakiinnostunut

        Sama kävi minulle, kun näyttelyissä tämän rodun näin ja kävin omistajalta kysymässä rodusta. Samaiselle kasvattajalle on tuo pentue syntynyt, kehui oikein itse sitä ja nyt mainostaa itseään täällä.

    • koirakaveri80

      Kainkoiria on rekisteröity Suomessa 14 yksilöä (v. 2015).

      Kainkoirat voivat olla melko varautuneita vieraita kohtaan. Ne vaativat paljon sosiaalisuutta heti pennusta lähtien ettei koirasta tulisi arka tai aggressiivinen.

      Se on yhden omistajan koira: se kiintyy mieluummin vain yhteen omistajaan, kuin koko perheeseen.

      Kainkoirat tarvitsevat järkähtämätöntä ja rakastavaa koulutusta kärsivälliseltä omistajalta.

      • Koirakaveri90

        Kannattaa lukee ihmisten kokemuksista kainkoirista kuin lukea täällä jonku randomin joka ei nääs osaa kattoo ku maximissaa wikipediasta =D. Meikäläisen serkulla ku on kai niin ei se kyllä ole koskaa ollu agressiivinen/varautunu meikäläistä/muita ihmisiä kohtaa ikinä(ainaki mitä ite oon kuullu ja nähny) ja enemmä kai on ollu innoissaa ku uusii ihmisii tullu :D toisin ku heidän saksanpaime. kyl se iha perhekoira o myös jos siihe tottuttaa pennusta lähtie. Ja että siitä ei tulis arka tai agressiivine nii menee kyllä iha normaalilla elämän tyylillä MITen perusrotujen kanssa myöski.

      • Anonyymi

        Suoraan rotumääritelmästä entä kokemus?

    • koirakaveri80

      Vertailun vuoksi: Akita on perusolemukseltaan rauhallinen perhekoira. Säännöllinen, runsas liikunta on tärkeää, mutta se ei välttämättä tarvitse sen lisäksi juuri muita virikkeitä ollakseen tyytyväinen.

      Akitan koulutuksessa on oltava määrätietoinen ja ehdottoman johdonmukainen. Miellyttämishalua ei ole kovinkaan paljon.

      Vieraisiin koiriin se suhtautuu usein dominoivasti. Luonne saattaa yleensäkin olla haastava ja vaatia erityisen paljon aikaa ja hermoja omistajaltaan.

      Akitan hinta 1000-1500e. Kainkoiran hintaa ym. rodusta voi tiedustella

      [email protected]

      050- 911 8196

    • ehdotusvain

      Haluaisin muistuttaa, että esim. Rekku Rescue:ssa on kotia etsiviä koiria, ja siellä voisi olla "sinun makuusi" sopivia rotuja/seropeja, esim.yksi tiikerijuovainen.

    • ehdotusvain
    • sdasdfagfdasghsdfdsf

      Kai-ken on aktiivinen metsästyskoira ja harvinaisuus Japanissakin, miksi ihmeessä hankkisit sellaiset seurakoiraksi? Akita taas on niin vahtiviettinen, etten suosittele kerrostaloon.

      • pelleasdfasdf

        Pahoittelen mut esimerkiksi miksi hommata saksanpaime koira seurakoiraks kun seki o aktiivinen vartija tyyppine koira =D. Kyl kai o ollu iha hyvä seurakoiraksi ja vaatii vähemmä ulkoilua ja leikkimistä kui huskyt.

    • hyimitenruma

      Onhan kapisen näköinen rakki.

      • pojutus

        Älpäs minua nimittele. Itse näytät pallinaamaiselta Netti-evankelistalta.

    • Akitanomistaja
    • otavaikka

      kääpiöhamsteri. Se liikkuukin vain öisin.

    • Sivustaseurannut

      Minäkin kuulin, että messarissa Akita puri tuomaria!! Apuva!!

      Näin ei muuten käynyt! Eikä tuollaista kuulopuhettakaan ole edes liikkunut. Keksin sen äsken. Kuten voisin keksiä paljon muutakin tänne ihan omana kokemuksena ym.
      Nimimerkkien takaa on helppo huudella. Ja kuten välikommenteistakin näkee ei kaikilla kirjoittajilla taida olla ihan joka Muumi laaksossa enään jäljellä.

      Kuulopuheen kannattaa jättää omaan arvoonsa ja olla suoraan kasvattajiin yhteydessä. Suomessa Kainkoiria kasvattaa kaksi kenneliä ja Akitoja useampia. Hyvä kasvattaja varmasti kertoo avoimesti koiran taustat. Perustelee yhdistelmänsä ja syynsä tehdä jokin pentue. Miellyttävätkö syyt juuri itseäsi ja synkkaako kasvattajan kanssa ratkaisee sitten otatko juuri häneltä pennun.

    • Rotuaihastellut

      Googlettelin itse nyt kainkoiria, Suomessa on aloittelemassa kolmaskin kasvattaja.
      Ja jos ymmärsin oikein yllä olevista kirjoituksista on tämä yksi aika yksinään ajatuksiensa kanssa. Puolituttu oli kysellyt pentua niin kolme tonnia! Näillä kahdella muulla sentään jotain järkeä. Löysin facobookista niiden sivujen kautta myös tämmöiselle uudelle sivulle http://www.kainkoirat.com
      Mielenkiintoinen rotu johon ainakin itse haluan tutustua enemmän.

    • LapinAlma

      Hei, Rohkaistuin nyt kirjoittamaan oman kokemukseni myös tänne. Kyselin pentua vuonna 2015 sähköpostitse kasvattajalta, jonka yhteistiedot täälläkin on. Kärsin änkytyksestä, joten minulle luontevinta on hoitaa asiat sähköpostitse. Yhtiestyö sujui siihen asti kivasti kunnes kasvattaja halusi soittaa minulle, mutta valitettavasti änkytän erittäin pahasti vieraille puhuessa puhelimessa. Kun soitto ei onnistunut (mieheni oli kalastusreissussa Norjassa ja puhelu olisi pitänyt päästä tekemään heti), meille ilmoitettiin, että kannattaa ottaa yhteyttä toiseen kasvattajaan koska meillä ei koskaan olisi varaa heidän pentuun (olin tuolloin työtön, mutta mieheni kävi töissä). Hänen koiransa, kun ovat kaikin puolin parempia kuin muiden. Lopulta päätimme ottaa ihan toisen rotuisen koiran, koska jäi todella huono fiilis koko rodusta yhden ihmisen takia.

    • koirahaave

      Nostellaas tätä keskustelua. Onko kenelläkään tuoreita kokemuksia Kainkoirista ja näistä kasvattajista?

    • Näänimimerkit

      Kainkoirat ovat ihania kauniita koiria. Kasvattajia on tullut lisää.
      Sääli on ettei yksi niistä (Täälläkin nimellä mainittu) kykene tekemään muiden kanssa yhteistyötä, vaan haukkuu muisen koirat, omistajat ja kasvattajat maanrakoon. Ei edes ole rehellinen ja saanut monet potentiaaliset rodun harrastajat valitsemaan jonkin muun rodun. Toki moni on myös uskonut häntä ja saanut pettyä pahasti. Ja ainahan tuollainen hyvä puhuja (olis varmaan hyvä poliitikko😂) saa mukaansa myös kokemattomia hännystelijöitä, hienoa että he ovat tyytyväisiä.
      Myös pentujen hinnat hänellä on pöyristyttäviä.
      Näin nuori ja pienilukuinen koirakanta Suomessa tarvitsisi yhteistyökykyisiä kasvattajia, ei tuollaisia jotka kuvittelevat olevansa maailman napa. Minulla on omakohtainen kokemus tästä erittäin huonosta käyttäytymisestä.
      Sääli sinällään ja kannattaa ehdottomasti olla yhteyksissä kaikkiin kasvattajiin, ennen kuin tekee ostopäätöstä tai luopuu ajatuksesta ottaa tätä ihanaa rotua.
      Sen verran kuulopuheita kuitenkin tähän.
      Kun olet ostanut em. henkilöltä koiran, tulee hän määräilemään mitä voit ja saat koiran kanssa tehdä. Itse jos koiran ostan päätän kyllä siitä mitä teen ihan itse.

      • koirahaave

        Hei, kiitos vastauksestasi!
        Olen ollut ko kasvattajaan yhteydessä, ja hän tosiaan muisti kertoa kuinka huonoja kaikkien muiden koirat ovat, ja kuinka hyvä hermorakenne hänen koirillaan on.
        Mitä tarkoitat tuolla että hän ei ole ollut rehellinen, ja että monet ovat saaneet pettyä pahasti? :O Mikä meni pieleen? Mitä se tarkoittaa että hän tulee määräilemään mitä voi ja saa tehdä koiran kanssa? Siis jos siitä maksan, eikös se ole minun koira?
        Minulla jäi tosiaan vähän kurja fiilis, kun olisi mukava harrastaa muiden ko rodun harrastajien kanssa, mutta jäi sellainen tunne että ovat kovin riitaista sakkia ja siksi tämä rotu jäi vähän nyt mietintämyssyyn.

      • LapinAlma

        Turha yhden kasvattajan perusteella on tehdä päätelmäää, että kaikki harrastajat ovat riitaisia. MKaikki muut taitavat olla kuitenkin ihan tiiviissä yhteistyössä sekä Suoemssa, että ulkomaissa.

      • Jokupäiväminullakinonkai

        Itsellä kokemusta muista kun tuosta yhdestä kasvattajasta, heidän kanssa on mukava jutella ja kertovat auliisti tiedon kaikesta mitä tietävät rodusta. Ottavat mukaan porukkaan jne. Suosittelen todellakin soittamaan ja käymään muutkin kasvattajat läpi. Nythän on yhteensä viisi kenneliä suomessa jotka kasvattaa. Typerää miten yksi pilaa koko rodun maineen täällä :(

    • gdfyhdyd

      "Jouduin hautaamaan oman 14v koiran kesällä 2016 ja nyt miettinyt/etsiskellyt koiraa."

      Veikkaisin että jäänteet ovat yhä haudassa, joskin tässä vaiheessa enää luut.

    • Anonyymi

      Olen tässä pidempään jo etsinyt tietoa rodusta ja selaillut kasvattajien sivuja. Viikonloppuna otin yhteyttä jyhteen kasvattajaa miksi hän vain kertoo julkisesti ne koiriensa hyvät terveystulokset, vaikka niitä ns. huonojakin on. Kommenttini poistettiin heidän sivuiltaan ja tilalle tuli heitä ylistäviä kommentteja. Ihme touhua, kun touhu e kestä päivän valoa.

      • Anonyymi

        Tää kyseinen kasvattaja on kieltänyt kasvattiensa omistajia puhumasta julkisesti niiden ongelmista. Uhkaillut lakimiehillä ja muilla seurauksilla. Itse hän kertoo kuinka hänellä vain priimaa pukkaa ja niin on terveitä pentuja ja hyviä hermorakenteita. Totuus on toinen.
        Jos kainkoiraa harkitsee, kannattaa ottaa yhteyttä kenneliin joka tekee yhteistyötä toisten kennelien kanssa. Saa avoimesti tietoa, ja paremman tuen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kasvattajasta kyse? Se kenet minä tiedän, niin puhua pälpätti aikoinaan rodun ja omienkin ja "maahantuontiin" liittyvistä ongelmista kasvattajakurssillakin ihan avoimesti ja pidin siitä.

        Sama kasvattaja josta tässäkin ketjussa on aiemmin ollut puhe. En saa lainattua tuota tekstiäsi jostain syystä. Tämä kyseinen kasvattaja on myös käyttänyt D/D-lonkkaista koiraa, jonka lapsenlapsella on D/D-lonkat, ja kipulääkettä joutunut syömään, ja aikoo käyttää tuota urosta uudestaan. Onko kyse tästä kasvattajasta?

        No nyt vissiin vaivaa sokeus, en nähnyt viestiä missä ko kasvattaja mainitaan nimeltä/kasvattajanimeltä, joten saisko ratakiskosta vielä sen nimen =) D/D lonkkaisen käyttöä en todellakaan suosittele ellei sen taustalla traumaa, mutta silloinkin muiden sukulaisten oltava "puhtaitata". Eihän dd kinttuinen toimi todellakaan esim metsällä ja tiedän kaita käyvän täällä Suomessa sielläkin.

        En viitsi alkaa nimellä huutelemaan, mutta jos katsot koiranetistä kuka kasvattaja on käyttänyt D-lonkkaista, alle vuoden ikäistä urosta, niin siellä se on näkyvissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En viitsi alkaa nimellä huutelemaan, mutta jos katsot koiranetistä kuka kasvattaja on käyttänyt D-lonkkaista, alle vuoden ikäistä urosta, niin siellä se on näkyvissä.

        1v 2kk urosta jolla DD oli Blanco Estrela käyttänyt yhdellä pentueella isänä. Puhutaanko siis tästä kennelistä? Julkista tietoahan kaikki on, mitä sitä hyssyttelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1v 2kk urosta jolla DD oli Blanco Estrela käyttänyt yhdellä pentueella isänä. Puhutaanko siis tästä kennelistä? Julkista tietoahan kaikki on, mitä sitä hyssyttelemään.

        On aina parempi että löytää tiedot itse, niin kukaan ei pääse sanomaan että joku levittää valheita :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On aina parempi että löytää tiedot itse, niin kukaan ei pääse sanomaan että joku levittää valheita :)

        Ja tämä kasvattaja on omalla Facebook sivullaan kertonut että aikoo käyttää tuota urosta uudestaan.

    • Anonyymi

      Älä sorru kainkoiraan, osta ihan normaali koira. Voithan valita jonkun myös yhtä kovan metsästys/tappaja vietin koiran. Kaita en suosittele.

      • Anonyymi

        Miksi et? Mitä vikaa on kainkoirassa? Ja mitä kokemusta sinulla on niistä?

    • Anonyymi

      Osta sellainen kuin haluat, vaikka kainkoira. Ylemmät viestit ovat palstahäirikön omia kysymyksiä ja vastauksia itselleen. Jos päädyt kainkoiraan, kannattaa liittyä omaan lähiyhdistykseen.

      • Anonyymi

        Onko olemassa jokin lähiyhdistys? Olen ymmärtänyt että kainkoira kuuluu Suomen Nihonken Ry:n alaisuuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko olemassa jokin lähiyhdistys? Olen ymmärtänyt että kainkoira kuuluu Suomen Nihonken Ry:n alaisuuteen?

        nih töööööt😂🤣

    • Anonyymi

      Miten tämän hetkinen tilanne mahtaa mennä, uskaltaako kiinnostua?

      • Anonyymi

        Uskaltaa. Kannattaa aloittaa tutustumalla rotuun niin, että tapaat useamman kasvattajan koiria. Siten saat kattavan kuvan rodusta ja siitä voisiko se olla sun juttu. Ja jos joku kasvattaja mustamaalaa muita, se kannattaa kiertää kaukaa. Sellaisella ei yleensä ole puhtaat jauhot pussissa. Facebookissa on ryhmä Suomen Japanilaiset koirat, siellä on useampi kainkoirakasvattaja ja runsaasti omistajia, jotka varmasti mielellään kertovat koiristaan.

    • Anonyymi

      Olihan kokemus kun soitin taannoin yhdelle kasvattajalle.
      Tuntui jo kotisivun perusteella oudolta että vain heillä olis ainoot oikeenlaiset koirat ja muilla huttua, mutta tämä tuli enemmän kuin selväksi myös puhelussa. Soitin mielenkiinnosta sitten vastakkaiselle puolelle suomea niin olipa erilainen sisältö ja vastaanotto. Ketään ei haukuttu millään tasolla ja uskoisin että rodusta kerrottiin realistisesti ja rehellisesti asiat.
      Suosittelen ehdottomasti juttelemaan useamman kasvattajan kanssa ennenku tekee päätöstä mistään.

    • Anonyymi

      Olin myös taannoin yhteydessä tähän Sastamalassa sijaitsevaan kenneliin, ja tuntui että ainoa mikä tällä oli mielenpäällä oli muiden kasvattajien ja heidän kasvattamiensa koirien haukkuminen. Kaveri oli instagramissa sivullaan ilmaissut kiinnostuksensa kainkoiraan, ja sille oli tältä kasvattajalta tulleen koiran omistaja laittanut viestiä jossa niissäkin oli sama idea eli haukkua muita kasvattajia ja niiltä tulleiden koirien haukkuminen. Satuin kuitenkin törmäämään tällaiseen kainkoiraan, vieläpä kauppakeskuksessa, joka ei ollut tältä ko kasvattajalta, eikä se vaikuttanut yhtään aralta tai aggressiiviselta. Päin vastoin.
      Varmaan laitan jossain vaiheessa viestiä vielä muille kasvattajille, ja samaa suosittelen muillekin jotka on kainkoirasta kiinnostunut. Aika vähän tuntuu olevan lihaa luiden ympärillä niissä jutuissa mitä tämä yksi kertoo. Katsoin vielä koiranetistä, ja näyttäisi tilastojen mukaan hänellä itsellään olevan kaikkein huonoimmat terveystuloksetkin. Varmaan joku yksinkertainen nuo hänen puheensa uskoo, mutta täyspäiset ihmiset ymmärtävät kyseenalaistaa nuo puheet.

      • Anonyymi

        No nyt täytyy jo osallistua keskusteluun ja korjata edellistä kommenttia. Koiranettiä lukemalla näkee hyvin että ei, Sastamalaisella kasvattajalla ei todellakaan ole huonoimmat terveystulokset. Hän voi puhua mitä haluaa puheluissaan, mutta ei kannata yrittää alkaa valehdella kirjattua dataa vastaan.
        Sitten tuolla on puhuttu siitä D/D lonkkaisesta uroksesta jota on käytetty jalostuksesta ja mietitty että eihän sellainen käy esim metsällä. Se kyseinen uros on koko ikänsä käynyt metsällä, koska se ei ole koskaan oireillut lonkkiaan. Niissä ei ole rikkoa. Koira on kuvattu useamman kerran elämänsä aikana jotta siitä on voitu varmistua. Ja koira on periyttänyt todella hyviä tuloksia. Se että on joku yksittäinen lapsenlapsi D/D lonkilla, niin pitää muistaa että on siinä se toinenkin vanhempi. Ja myös hyvillä terveystuloksill olevilla vanhemmilla voi tulla jälkeläinen huonoilla tuloksilla, sitä se kasvatus on Ja kun tätä yksilöä on alettu käyttämään jalostukseen on kainkoiraa ollut Suomessa todella vähän, muutamia kymmeniä yksiöitä. Silloin on täytynyt kasvattajien tehdä tietoisia valintoja, jotta saadaan rotua eteenpäin Suomessa. Ja ei, en puolustele kyseistä kasvattajaa. Kunhan vain tuon puolueetonta asiatietoa keskusteluun mukaan 😁

        Sinun ehkä kannattaa opetella tutkimaan koiranettiä tarkemmin sitten, sillä tilastollisesti huonoimmat tulokset löytyvät tältä kasvattajalta. Tuon D/D lonkkaisen uroksen lapsenlapsilta löytyy sekä D että E -lonkkaa. Koiranetissä on se hauska ominaisuus että sieltä voi asetuksista valita mitä tuloksia se näyttää aina kasvattaja-näytöllä, ja kun oikeat parametrit on valittu, sieltä saa ihan prosentuaalisesti katsottua juuri esimerkiksi lonkkien osalta kuinka suuri osa kullakin kasvattajalla on mitäkin lonkkatulosta suhteutettuna pentujen määrään. Tilastot ei valehtele.

        Tämä "puolueetonta asiatietoa" sisältävä kommentti sisältää aika paljon tarkkaa tietoa kyseisen kasvattajan koirista. Eli olisikohan nyt joku kyseisen kasvattajan koiranomistaja täällä puolustelemassa.

        Varmasti juuri tästä on kyse. Ja onhan heillä tietysti siihen oikeus, on vaan ehkä tarpeetonta silloin sanoa että on puolueeton.
        Mitä kuitenkin tulee tämän tässä mainitun urokset terveyteen, kyllä jokainen joka on nähnyt sen koiran liikkuvan viime vuosina näkee että ei siellä lonkissa kaikki ole ihan hyvin 😔

        Fakta tosiaan että harvinaisessa rodussa voi joutua tekemään kompromisseja jalostusvalinnoissa, ja nyt sitten siellä toisessa polvessa näkyy se kuinka riski on niin sanotusti lauennut. Tämä kyseinen kasvattaja mielellään on repostellut ja mainostanut muiden kasvattajien epäonnea, kun muiden kasvateilla on ilmennyt terveysongelmia. Niin valitettavasti häntä kohtaan ei nyt riitä hirveästi empatiaa.

        Loppuviimeksi kaikkien kasvattajien koirat on toisilleen jotain sukua kun riittävän monta sukupolvea mennään taaksepäin, naurettavaa yrittää korostaa omien linjojensa paremmuutta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe