Kävipä tässä niin, että koirille piti saada pureskeluun keppejä, joten otin ilveksen ja tein pikkukeppejä, joita koirani puri muutamaa yhden kerran. Hampaisiin ei jäänyt tikkuja eikä muutakaan. Kun koira puri siiliä joka kerran nähdessään, niin koira osasi varoa tikkuja. Minä pajusta kokeilin. Lopulta ostin puruluita, mutta nepä ei kelvanneet. Piti ostaa täytettyjä luita. Koiran kanssa lenkin jälkeen jouduin lähtemään ilves mukanani naisena lopettamaan pieneläintä, jota koira kävi juoksutusojan varressa puremassa. Taisi olla jänis tai rotta. Huusi tuskissaan viemäriputkessa, pakko oli yrittää. En enää saanut eläintä kiinni ja kun ilmoitin eläinlääkärille ja kysyin lopetuslupaa hätätilanteessa, sain vastauksen, että jos eläin, mikä tahansa on haavoittunut vaikeasti, eläinlääkäriä ei ole lähellä, kukaan ei ole lähellä eikä itse pysty auttamaan, niin haavoittunutta eläintä ei saa jättää haavoittuneena yksin metsään, vaan on ilmoitettava pelastuslaitokselle tai äärimmäisessä hädässä lopetettava eläin aiheuttamatta lisää tuskia tai ilmoitettava lähimmälle päivystävälle eläinlääkärille ja oltava eläimen tukena ja luona, kunnes apu tulee. Tämän otin varteen. Tuon jälkeen koira on purrut vain yhtä rottaa. Tämä eläin, joka haavoittui, katosi metsään, eikä tullut takaisin. Tämän olen kokenut ja tätä varten kannan usein koiralenkeillä puukkoa tai kääntöveistä vyössä takin alla mukanani. Miten lie muilla ihmisillä.
Vastaukset 6
- Jos_et_erota
rottaa jäniksestä, niin oletko oikeasti varma, että sinulla ylipäätänsä on koira?
Ettei ole vaikka antilooppi. - sitsälähdetsinne
Ammu se koira 12cal haulikolla, tämä on virallinen ja lain hyväksymä tapa lopettaa haitallinen ja muille vaaraksi oleva eläin. Olet myös itse ns. haittaihminen, eli sinusta on maapallolle vain haittaa eikä mitään hyötyä. Voit soveltaa myös itseesi tuota "Lampaan Vapahtaja" menetelmää.
- eisaaampuamitään
kiitos neuvosta. minun koirani tekee juuri sen, minkä jokainen metsästyskoira villieläimelle tekee eli metsästää niitä, kun saa luvan. näitä vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä ja koiraa ei lopeteta sen vuoksi, että se tekee juuri sitä, minkä sen luonto käskee. ehkä väärinkin näin joskus mutta kenen koira ei joskus erehdy. sellaista ei kai olekaan. kun eläinlääkäri, joka on valvontaa hoitava henkilö, kertoo, mitä pitää tehdä, niin mieluummin kuin sinun neuvojasi, kuuntelen eläinlääkäriä, joka valvontaviranomaisena tietää ja tuntee asiat ja osaa kertoa, mitä milloinkin pitää tehdä. lisäksi haulikolla ammuskelu on kielletty ja mitään eläimiä, varsinkaan kotieläimiä, haulikolla ei saa ampua eikä edes käsiaseella. kaupunkialueella ammuskelu on kielletty. viestisi oli uhkaava, sinä itse olet vaarallinen aseinesi.
- 8311
Tyhmä rolli....hanki elämä.
- haukkuhaukku
Niinhän minä, olen tosi toimissa. En vain viitsi haukkua ja valittaa, kuten jotkut. Jos on metsästyskoira, täytyy kulkea metsässä ja koiran hoitoon kuuluu, että opettaa sen olemaan koskematta muita eläimiä. Niin minä olen tehnyt, matkalla upottiin suohonkin, mutta selvittiin. Lisäksi, jos koira ei tahdo oppia, voi käyttää kuonokoppaa. Puukon saa kantaa metsässä, vaikka ei siinä ole mitään järkeä, jos ei tarvitse. Maalla tarpeen harvoin, kaupungissa tuskin ollenkaan.
- kantelusallittua
Puukon teroittamiseen käy liippakivi vallan mainiosti ja nykyään saa niitä timanttiteroittajiakin. Minä käytän liippakiveä. Kanteleminen on sallittua, kun sen tekee asiallisesti ja pystyy perustelemaan kantelun hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561