Hintojen laskulle ei ole enää mitään estettä. Kannatti odotella kaikki nämä vuodet.
http://yle.fi/uutiset/3-9400501
Nyt vihdoin se rommeli tulee
11
194
Vastaukset
Haans kun heräilee kiljukrapulasta, niin alkaa sättiminen oikeisto-yleä ja muita porrrrvareita kohtaan ihan tuota pikaa.
Hänen mielestään tuon uutisen täytyy olla valhetta. Pakko olla, koska muuten tuhnuttaminen epäonnistui.- LKV_jakaa.haansinnäkemyk
Täyttä valhetta muun kuin Hgin ydinkeskustan osalta.
Kauppamäärät romahtaneet ja vain suurituloiset (finassipiiriläiset, ulkom. rahanpesijät) käyvät omaisineen kauppaa näillä alueilla. Edes suomalaisella lääkärillä ei enää ole asiaa näille seuduille, ellei ole terveystalon toimitusjohtaja ja elele 20 % veroasteella pääomatuloilla. Näitä kyllä vielä riittää Hgin keskustan tarpeiksi. Muistaakseni erääseen kyselytutkimukseen vastanneista vain 11 % piti YLEä oikeistolaisena. Nyt saatan muistaa jopa väärin, mutta muistaakseni 32-34 % piti YLEä vasemmistolaisena. Näin ollen poliittisesti neutraalina YLEä pitäisi arviolta yli puolet.
Haans asuu epäilemättä vuokralla ja tuntuu päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen murehtivan asuntojen korkeita hintoja. Luulisi häntä enemmän huolettavan se, mistä saa jokakuukausittaiset rahat vuokrien maksuun. Hänestä saisi oivallisen karikatyyrin mielensä pahoittajaksi.
Haans ota yhteyttä Tuomas Kyröön. Hän voi tarjota elämänkertomuksestasi sinulle rapeat bonukset, jotta sinäkin pääset oman katon alle.- Ok----Loordi
LKV_jakaa.haansinnäkemyk kirjoitti:
Täyttä valhetta muun kuin Hgin ydinkeskustan osalta.
Kauppamäärät romahtaneet ja vain suurituloiset (finassipiiriläiset, ulkom. rahanpesijät) käyvät omaisineen kauppaa näillä alueilla. Edes suomalaisella lääkärillä ei enää ole asiaa näille seuduille, ellei ole terveystalon toimitusjohtaja ja elele 20 % veroasteella pääomatuloilla. Näitä kyllä vielä riittää Hgin keskustan tarpeiksi.Loordilla olisi menestyvänä ja rikkaana yksityislääkärinä varaa ostaa vaikka mitä Helsingin ydinkeskustasta, mutta siellä ei ole myynnissä yhtään omakotitaloa, eikä Loordi suostu missään nimessä asumaan jossain kerrostalokommuunissa, missä on sokeritoukkia ja huonot viemärit, turhia putkiremontteja eikä omaa pihaa, missä voi pitää paljua eli kylpytynnyriä, grillistä puhumattakaan. Loordi menee tänään taas paljuun ja pyytää muita OK-miehiä mukaan, sauna kuumaksi ja palju samaten. Ai jai, kun se tekee taas hyvää illalla.
- Paljastuit
Ok----Loordi kirjoitti:
Loordilla olisi menestyvänä ja rikkaana yksityislääkärinä varaa ostaa vaikka mitä Helsingin ydinkeskustasta, mutta siellä ei ole myynnissä yhtään omakotitaloa, eikä Loordi suostu missään nimessä asumaan jossain kerrostalokommuunissa, missä on sokeritoukkia ja huonot viemärit, turhia putkiremontteja eikä omaa pihaa, missä voi pitää paljua eli kylpytynnyriä, grillistä puhumattakaan. Loordi menee tänään taas paljuun ja pyytää muita OK-miehiä mukaan, sauna kuumaksi ja palju samaten. Ai jai, kun se tekee taas hyvää illalla.
Jos olisit lääkäri niin et pitäisi kolmea päivää samaa vettä kuppasessa paljussas.. Etkä lykkisi niitä homomiehiä paljaalla
- beethooven
Pitkänlinjan kirvesmieshän se vaan tässä edelleen odottelee ihan hissun kissun ja vaapula vissun. Helsingin ydinkeskustan hintojen hulppeaa nousua. Joten no hätä mukavasti pyyhkii edelleen ja kaikesta muusta kivasta huolimatta.
- Rommaus
- Tässä on teille työpaikkaosoitus. Menette puhelinmyyntityöhön, myytte lehtiä sekä kännykän soittoääniä
- Mmmm... mutta minähän olen ammatiltani lentokapteeni
- Ei mitään muttia. Sinne vaan tai karenssi paukkuu.
- No paljonkos se palkka sitten on?
- 9 euroa päivässä. Kyse on itse asiassa työharjoittelusta. Jos olette yli-inhimillisen hyvä työssänne ja kielisuudelmanne on ruskea, voitte saada vakituisen työpaikan 12 kk jälkeen - provikkapalkalla tietysti.
- GRRR.
- Ai niin, unohtui. Mikäli laki ehtii astua voimaan, 12 kk jälkeen seuraa 12 kk työnäytteen antamisjakso ennen vakinaistamista freelancerin provisiotyöhön.
Ja taas on yksi työtön vähemmän tilastoissa. Suomi nousuun, asuntojen hinnat siinä sivussa.
Vai johtaako tämä kuitenkin ennen pitkää totaaliseen romahdukseen?- 9-19
Hyvä huomio. Tuo ammattisuojan lyhentäminen ei ainakaan tule nostamaan tulotasoa. Ja kun muutenkin nuoriso tulee kärvistelemään alenevalla tulotasolla
ja epämääräisemmillä työsuhteilla niin asuntojen hintakehityskin tulee seuraamaan
tätä.
Kuplavelkaiset ovat tietysti tästäkin eri mieltä lyijypainon painaessa jalassa vääjäämättömästi pohjaa kohti :D - gergerge
9-19 kirjoitti:
Hyvä huomio. Tuo ammattisuojan lyhentäminen ei ainakaan tule nostamaan tulotasoa. Ja kun muutenkin nuoriso tulee kärvistelemään alenevalla tulotasolla
ja epämääräisemmillä työsuhteilla niin asuntojen hintakehityskin tulee seuraamaan
tätä.
Kuplavelkaiset ovat tietysti tästäkin eri mieltä lyijypainon painaessa jalassa vääjäämättömästi pohjaa kohti :DTuo on kuitenkin minimaalisen pienen ryhmän ongelma tällä hetkellä, koska työttömyys on jopa laskussa tällä hetkellä. Tuonkin esimerkin lentokapteeni tuskin on päivääkään työtön, jos on vähänkin pätevä. Nykyisinhän lentokapteeneista on pikemminkin pulaa, kun Finnairkin palkkaa niitä koko ajan lisää.
Lisäksi valtaosa ei tule edes yrittämään asuntonsa myymistä, vaikka asuntojen arvo romahtaisikin. Eihän 90-luvun lamassakaan myynyt asuntoaan tappiolla kuin hyvin harva (monet 80-luvullakin asuntonsa ostaneet asuvat edelleen samassa asunnossa). Itse asiassa, myynnissä olevien asuntojen määrä romahti silloin, koska monet vetivät asuntonsa pois myynnistä. Parempi odottaa ja pysyä asunnossa kuin myydä asuntoaan hätäpäissään tappiolla. Ja usein on parempi vetää asunto myynnistä ja pistää se vuokralle niin pitkäksi aikaa kunnes asuntojen hinnat taas nousee ja/tai asunnon velka on lyhentynyt riittävästi vuokralaisen ansiosta.
Ja tuo aleneva tulotaso on aika pitkälti myytti. Tulotaso ei ole tähän asti alentunut eurollakaan keskimäärin. Päinvastoin, tulot ovat vain kasvaneet koko ajan... - vuokralla.parempi
9-19 kirjoitti:
Hyvä huomio. Tuo ammattisuojan lyhentäminen ei ainakaan tule nostamaan tulotasoa. Ja kun muutenkin nuoriso tulee kärvistelemään alenevalla tulotasolla
ja epämääräisemmillä työsuhteilla niin asuntojen hintakehityskin tulee seuraamaan
tätä.
Kuplavelkaiset ovat tietysti tästäkin eri mieltä lyijypainon painaessa jalassa vääjäämättömästi pohjaa kohti :DNäinhän juuri tapahtuu. Palkat ovat jyrkässä laskussa, vaikka keskiarvot muuta väittävätkin. Nuoret ovat juuri ne jotka asuntoja tarvitsevat ja joiden palkkoja nyt poljetaan. Nykyinen hallitus toden totta on keksinyt ilmaiset työnäytteet kaiken tämän päälle. Tuskin kenellekään tarvitsee enää maksaa palkkaa.
Kierre on jo päällä ja Helsingissäkin tilastojen mukaan romahdus on jo alkanut. Nyt vain vesi kielellä odottelemaan kypsien kinkkujen putoamista puusta. vuokralla.parempi kirjoitti:
Näinhän juuri tapahtuu. Palkat ovat jyrkässä laskussa, vaikka keskiarvot muuta väittävätkin. Nuoret ovat juuri ne jotka asuntoja tarvitsevat ja joiden palkkoja nyt poljetaan. Nykyinen hallitus toden totta on keksinyt ilmaiset työnäytteet kaiken tämän päälle. Tuskin kenellekään tarvitsee enää maksaa palkkaa.
Kierre on jo päällä ja Helsingissäkin tilastojen mukaan romahdus on jo alkanut. Nyt vain vesi kielellä odottelemaan kypsien kinkkujen putoamista puusta."Kierre on jo päällä ja Helsingissäkin tilastojen mukaan romahdus on jo alkanut. Nyt vain vesi kielellä odottelemaan kypsien kinkkujen putoamista puusta."
Missä se tilasto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?971822- 1231377
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061307Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781226Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701114IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88903- 47878
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän401864Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9832Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?134806