Vedättääkö?

Olen vähän ihastunut tuttavaani. Hän on perheellinen nainen, joo tiedän.. Mutta kun tuntuu että hän vähän väliä antaa toivoa. Sanoo että on puuma ( muutaman vuoden mua vanhempi) ja jahtaa mua sitten kun on sen aika. Kun asiaa kysyin vitsillä, hän vastaa että meidän aika tulee vielä, ilman hymiöitä tms. Onko täyttä vedätystä vai annanko ihastuksen olla voimissaan ja toivon parasta?
4400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Katsele ihan muualle oman itsesi takia. Arvosta itseäsi ja elämää ja anna tunteesi ihmiselle, joka on vapaa ja voi olla sulle yhtä paljon kuin sinä hänelle.

Äänestä
  • Toisaalta, tiedän että pitäisi jättää taakseen. Mutta kun toivoo niin kovin että tunne olisikin molemminpuolinen. Saisi istua toisen kainalossa ja katsoa telkkaria, silittää päätä ja pussailla.. Voih..

    Äänestä

Mä sain tehdä kaikkia noita, pussailla, istua kainalossa, kääntyi naisiin päin, halusi mut, oli rakastunut.
Erehdyin ottamaan asian puheeksi. Tunteita ei todellakaan ole ja enää ei voida olla edes ystäviä.
Että sillä lailla.

Äänestä
  • Miten voi olla että yhtäkkiä mitään tunteita ei olekaan? Jos kerran jo myöntänyt niiden olemassaolon! Itse en tiedä mitä tuttavani ajattelee, nyt ollaan todella etäisiä, ei edes pahemmin puhu kanssani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilpåwer kirjoitti:

Olen vähän ihastunut tuttavaani. Hän on perheellinen nainen, joo tiedän.. Mutta kun tuntuu että hän vähän väliä antaa toivoa. Sanoo että on puuma ( muutaman vuoden mua vanhempi) ja jahtaa mua sitten kun on sen aika. Kun asiaa kysyin vitsillä, hän vastaa että meidän aika tulee vielä, ilman hymiöitä tms. Onko täyttä vedätystä vai annanko ihastuksen olla voimissaan ja toivon parasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu