Suomessa on vuonna 2016 ilmestynyt kaksi lastensuojelun sijaishuollon kaltoinkohtelua koskevaa tutkimusta. Toinen toteutettiin Jyväskylän yliopistossa ja toinen Oulussa. Jotenkin puurot ja vellit on tarkoituksellisesti haluttu laittaa sekaisin noiden kahden tutkimuksen mediajulkisuudessa.
Oulun tutkimukselle on annettu enemmän huomiota. Näin ollen luullaan, että koulukodeissa on ollut rankempaa kasvaa, kun perhehoidossa. Jyväskylän tutkimus sen sijaan tuo julki, että perhehoidossa väkivalta on ollut pahempaa ja piilotetumpaa (ei valvontaa) kuin laitosmaisessa sijaishuollossa.
Esimerkiksi Perhehoitoliitto ei halua ko. tutkimustulosta julkisuuteen.
Keskisuomalainen 16.1.2017 kertoo, että koulukodeissa tapahtunut väkivalta (1936 - 1983) ei ole enää mahdollista. Keskisuomalainen on samaa porukkaa kansanedustaja Paloniemen ja Perhehoitoliiton kanssa. Haluan kuitenkin kysyä, onko ihminen muuttunut niin oleellisesti vuoden 1983 jälkeen, että Keskisuomalaisella on pokkaa väittää, että väkivaltaa ei enää esiinny.
Valitettavasti olen joutunut kuulemaan lukuisista väkivaltaisuuksista perhehoidossa: sijaisvanhemmat ovat kaltoin kohdelleet heille sijoitettuna olleita lapsia. Tiedän useita paikkoja, joista lapset on otettu pois sijaisvanhempien ja joskus sijaisperheen aikuisten lasten väkivaltaisuuden ja kaltoin kohtelun vuoksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja nyt voit tallustaa takaisin sinne lataamoon ja pyytää lobotomian jauhat samaa paskaa vuodesta toiseen taidat olla yhteiskunnan hylkiö kun noin vituttaa...jäitkö pentuna tissiä vaille???
No niinpä sinäkin. Hyppää yli, jos kirjoitus ei kiinnosta.
Hyppää Kuokkalan sillalta on yksi nillittäjä vähemmän
Täällä on työtä niin kauan, kuin aikuiset ihmiset kaltoin kohtelevat lapsia.
Muuta Siperiaan paskaa luomaan
Pysykää te vaan siellä' tontillanne, ja koittakaa olla aiheuttamatta ongelmia ja surua ympäristössänne. Ette ihan niin hienoja ole, mitä kuvittelette. Myös naapurinne ovat kertoneet samaa.
On otettava myös huomioon, että näistä sijoitetuista lapsista osa kehittelee juttuja, koska ovat katkeria sijoituksesta ja normaaleista rajoista uudessa perheessään. Voivat käyttäytyä itse hyvin ilkeästi. Heillä ei ole kotona opetettu rajoja, ja rajattomuus nimenomaan on saattanut johtaa sijoitukseen. He kapinoivat, ja ketä muuta syyttää kuin "ilkeitä" sijaisvanhempia.
Tietysti kaltoinkohteluakin tapahtuu, mutta ei kai se kovin yleistä ole. Sijaisvanhemmuus ei ole helppo tehtävä, eikä sitä kukaan rikastuakseen tee.
Mutta kun on sellaisiakin, jotka kaltoin kohtelevat. Huono paikka luuli saavansa toimia lukuisten lasten ja perheiden kanssa miten vaan (väkivaltaa käyttäen). Luuli, ettei lapsia enää oteta pois, vaikka käyttää väkivaltaa. Mutta kun otettiin ja lapset pääsivät uusin parempiin paikkoihin.
Valitettavasti kaltoin kohtelua tapahtuu - ja vielä sellaisissa, jotka ympäristössään esittävät niin hienoa, niin hienoa. Mutta monesti juuri ne eniten esittävät ovat niitä huonoimpia ja kaltoin kohtelevia.
Olenkin kuullut, että eräskin niin hienona itseään pitänyt sijaisperhe (josta väkivallan vuoksi lapset otettiin pois) esittää elämänpiirissään kaikenlaisia valheita syyksi, miksi lapset muka otettiin pois. Onhan se tietty noloa, kun kaksi sukupolvea niin hienoa populaa alentuu kaltoin kohtelemaan heikompaa. Kyllä siinä leukaperät joutuu vääntymään jos minkälaiselle mutkalle, kun tekemisiä selitetään elämänpiirissä,. Kuka sitä nyt kehtaa kertoa, että tuli kiristettyä ruualla ja juoksutettua ulkona ilman kenkiä talvella yms. Kyllä se pikkusen nolottaa "esiintymään" tottuneita.
Kyllä siitä keinottelijat voivat ihan hyvinkin hankkia. varsinkin jokunen aika sitten, mitä härskimpi oli, sitä enemmän sai kunnilta kiristettyä rahaa. Kylläpä eräskin paikka sai kaksinkertaista palkkaa muihin sijaisperheisiin nähden. Ja kun toimi kunnan kanssa diilissä ja vastaanotti kriisisijoitettavia lapsia, saattoi päästä todella huimiin tuloihin. Ja kun kierrättää kulukorvaukset toiminimen kautta, voi saada omille lapsille merkkituotteita siinä samalla. Sijoitetuille voi sitten antaa käyttöön omien vanhat kengät ja muut.
Kyllä sijaisvanhemmuudella on keinoteltu - hyvin pienellä' koulutuksella - monia kymmeniä tuhansia vuodessa jo 2000 - luvun puolivälin tietämissä ja vähän jälkeen.
Röyhkeyttä toki tarvitaan, mutta rahaa tulee...
Itsehän vääriä syytöksiä kehittelet. Puhuit itsesi pussiin. Sadisti.