Synestesia

Onko muita kenellä on synestesia? Olen huomannut että itselläni on kyseisen "vaivan?" Oireita. Yritin ottaa netistä selvää että onko siitä haittaa tai hyötyä, vai että mistä on kyse. Löysin vain viittauksia autismiin. Elikkä olenko jotenkin hieman autistinen vai mistä ihmeestä on kyse. Olen täysin perus terve nuori 21v. Elämässä olen pärjännyt hyvin, koulussa kohtalaisesti ja olen erittäin sosiaalinen. En koe muuten olevani mitenkään erilainen kuin muut ikäiseni. Olen aina nähnyt viikonpäivät, kuukaudet ja ikävuodet tietyssä kuviossa, ja jos joku esimerkiksi puhuu heinäkuusta, näen sen "heinäkuun kohdan" ja välillä tunnen olevani siinä kohtaa sitä kuviota. Ikävuodet mutkittelevat oudossa kuviossa, mutta aina sama kuvio. Värejä en oikein osaa hahmottaa näkemyksessä, kuvissa, numeroissa enkä kirjaimissa. Onko muilla siis samanlaisia "oireita?" Tai oletteko käyneet lääkärissä kyseisen asian vuoksi?

Kiitos jo etukäteen jos vastaatte :)
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä kai se synestesia mikään sairaus ole. Olen vasta hyvin vanhana tajunnut,etteivät kaikki niin koekaan. Nuoruudessani ei siitä puhuttu tai kirjoitettu missään. Alta 40-kymppisenä luin jostain lehdestä siitä ja se loksahti heti minuun. Nykyään siitä on paljon tietoa.
Lapselleni se on ainakin periytynyt. Itselläni todettiin joskus ohimolohkoepilepsia ja aivorunkomigreeni,mutta en tiedä onko niillä jotain yhteistä sitten synestesian kanssa,tuskinpa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neppunen kirjoitti:

Onko muita kenellä on synestesia? Olen huomannut että itselläni on kyseisen "vaivan?" Oireita. Yritin ottaa netistä selvää että onko siitä haittaa tai hyötyä, vai että mistä on kyse. Löysin vain viittauksia autismiin. Elikkä olenko jotenkin hieman autistinen vai mistä ihmeestä on kyse. Olen täysin perus terve nuori 21v. Elämässä olen pärjännyt hyvin, koulussa kohtalaisesti ja olen erittäin sosiaalinen. En koe muuten olevani mitenkään erilainen kuin muut ikäiseni. Olen aina nähnyt viikonpäivät, kuukaudet ja ikävuodet tietyssä kuviossa, ja jos joku esimerkiksi puhuu heinäkuusta, näen sen "heinäkuun kohdan" ja välillä tunnen olevani siinä kohtaa sitä kuviota. Ikävuodet mutkittelevat oudossa kuviossa, mutta aina sama kuvio. Värejä en oikein osaa hahmottaa näkemyksessä, kuvissa, numeroissa enkä kirjaimissa. Onko muilla siis samanlaisia "oireita?" Tai oletteko käyneet lääkärissä kyseisen asian vuoksi?

Kiitos jo etukäteen jos vastaatte :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu