Oletteko törmänneet heteroihin, jotka muka...

kääntyvät lesboiksi tai naisiin päin, mutta sitten lopulta kaikki onkin vaan leikkiä...

Flirttaillaan, halaillaan, pussaillaan, puhutaan kuinka miehet ei ole enää mitään jne ja lopulta kaikki on vaan vitsiä.

Minulle kävi näin, luulin että ihan toden totta tässä on jotain, oltiin samalla hyvät ystävät, kyhnättiin toisissamme, pussailtiin...mutta lopulta olin yksin tunteineni.
8538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse olen oikeasti kääntynyt heterosta lesboksi tai biseksuaaliksi hiljattain (en ole ihan varma, miten määrittelisin suuntautumiseni edes).

Yksi ihana nainen sai mut vain ihastumaan/rakastumaan itseensä totaalisesti. Kun sain olla ihan pikku hetken hänen lähellään, niin tajusin, että tämä on menoa ja en ollut koskaan elämässäni kokenut mitään niin upeaa. Hän oli/on siis aivan fantastisen ihana, mutta tunteet eivät taida olla molemminpuolisia. Itse olen siis esimerkki henkilöstä, joka on kääntynyt ihan oikeasti ja olisin valmis ihan kaikkeen.

Siis mitään kokemustahan minulla ei ole kuin miehistä, mutta en ole ollut näin rakastunut ja tuntenut niin voimakasta vetoa toista ihmistä kohtaan varmaankaan koskaan aiemmin, vaikka olen kyllä kevyemmin ihastunut naisiin lukuisia kertoja.

Äänestä
  • Samaistuin täysin <3

    Äänestä

  • Kuinka lähelle häntä pääsit? Että se sai jalat altasi... Eikö hän ole naisiin päin vai ei vain tunteita sinua kohtaan? Ja tietääkö hän tunteistasi?

    Sorry kysymystulva, mutta kiinnostaa...itse hieman samassa tilanteessa.

    Äänestä

Ite päätin ryhtyy lesboks kun petyin kundeihin, olin vähän aikaa naisen kanssa mutta sit tunsin et naiset ei ookaan mun juttu ja sit löysinkin mun miehen jonka kanssa ollaan oltu yhdessä

1Äänestä
  • Huikeeta

    Äänestä

Äläs ny SIIKKUNA kehtaa mieltäs osoittaa. Luonnollehan se tietty käy ja elämä hetkellisesti romahtaa ku oma nainen lähtee naisen matkaan, mut lohduttaudu tällä ette oo ainut:D

Äänestä

Nykyäänhän on hirveen trendikästä olla muka lesbo tai joku bi. Mitähän seuraavaks. Oliko se tää possumies uuden trendin alottaja ..hahahhahahahahha

Äänestä

Moni nuori vain kavahtaa tavallisuutta ja suhteella yritetään sitten nostaa sosiaalista statusta.Myös kulttuuriväen suhteet jo naurattavat vuosikymmenen avioliiton jälkeen kun lesbo suhteella pyritetään vain avata ovia vallan huipulle kulttuuri hierarkiassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tylsähommaa kirjoitti:

kääntyvät lesboiksi tai naisiin päin, mutta sitten lopulta kaikki onkin vaan leikkiä...

Flirttaillaan, halaillaan, pussaillaan, puhutaan kuinka miehet ei ole enää mitään jne ja lopulta kaikki on vaan vitsiä.

Minulle kävi näin, luulin että ihan toden totta tässä on jotain, oltiin samalla hyvät ystävät, kyhnättiin toisissamme, pussailtiin...mutta lopulta olin yksin tunteineni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu