Kun et ole lapselle auktoriteetti.

Joskus vaan ei kemiat kohtaa, tai pikemminkin ovat koko ajan taistelussa vastakkain. Ihan noin pahaa tilannetta ei ole tullut, mutta vuosittain on lapsia, joiden kanssa on vaikea toimia. Ammatillisuuden takana jaksaa vain puurtaa päivästä toiseen, mutta työnilo on joskus kaukana.
Pystytkö vaihtamaan ryhmää kokonaan? Hankalaa olla hoitamatta yhtä lasta, jos hän kuuluu omaan ryhmään.

Älä väsytä itseäsi turhaan, pyydä apua työkavereilta (niin ilmeisesti olet tehnytkin), puhu esimiehelle, työterveydessä..

Tsemppiä!

Kuulostaa tutulta. Jokainen lapsi on persoona, joka tuo mukanansa erilaiset tarpeet ja tilannekohtaisesti mukautuvan luonteen.

Ihmisellä on periaatteessa kolme psyykkistä kykyä; voimaan, tietoon ja arvoihin perustuvat voimat.

Lapsilla voima (johon kuuluu kaikki kehollinen toiminta kuten puuhun kiipeäminen, kaverin kanssa painiminen, omien voimien kokeilu nostamalla vaikkapa liian raskaita tavaroita jne.) on kaikkein aktiivisin koska aivot (tarkennettuna aivokuori) ei ole fyysisesti kehittynyt lopulliseen potentiaaliinsa.
Tässä iässä ihminen oppii parhaiten toiminnan kuten leikkien ja pelien kautta. Liikkuminen tuottaa lapselle sitä mitä hän luontaisesti kaipaa fysiikassaan ja hän hakeutuu kohti tällaisia aktiviteettejä.

Mikäli lapselle ei ole opetettu tietoon (esim. potkiminen tuottaa kipua ja mustelman) ja arvoihin (moraali, potkiminen on väkivaltaa ja väkivaltaan turvautuminen tai sen nimittäminen hassuksi jutuksi on typerää touhua ja väärin) perustuvia asioita kotioloissa, ei lapsi osaa käyttäytyä niiden mukaan päiväkotiryhmässäkään.

Yhteiskuntamme kasvattaa lapset niin, että tietoon pohjautuvia oppeja arvostetaan järjettömyyteen asti. Opetushan perustuu uskon ja kurin menetelmiin, joiden toimintatavat ovat kotoisin alunperin kirkosta ja armeijasta.
Sen sijaan voimankäytön hallintaa tai arvoja opetetaan vain siinä määrin, että ns. aikuisten arki luistaa. Lapsesta kehittyy pahimmassa tapauksessa arvoinvalidi. Apaattinen, aloitekyvytön sanakirja, jonka oma tahto on suora heijastus vanhempien tahdosta. Vanhemmat katsovat lätkää, lapsi palvoo lätkää. Vanhemmat puhuvat rumasti, lapsi toistaa kaiken ylpeänä. Vanhemmilla ei ole itsekuria, silloin ei lapsikaan tiedä mitä itsekuri on jne.

Lapset ovat kehollisesti kykeneviä ja herkkiä oppimaan uusia asioita - nopeasti! Riittää että päiväkotiryhmässä on yksi ns. paheksuttavia tapoja harjoittava lapsi, vaikkapa tappelupukari, joka saa sekä lasten että hoitajien huomion käytöksellään. Kun muut lapset näkevät ja aistivat hoitajien keskittyvän pelleilevään lapseen, kaikki ryhmän lapset haluavat saman verran huomiota. Ja hei - tappelupukarilla näyttäisi olevan jopa hauskaa! Se saa lapset seuraamaan pelleilijää. Pelleilijä on saanut hakemansa huomion ja hauskaa on niin että koko muu maailma katoaa. Myös hoitajat.

Vasta sitten kun hoitaja joutuu pahottamaan lapsen mielen (esimerkiksi rankaisemalla pelleilijälasta siirtämällä hänet erilliseen häpeäpisteeseen kuten pienempien lasten ryhmään tai vanhemman koulukunnan hoitajan valvovan silmän alle) - joka vaatii fyysistä liikkumista pisteestä a pisteeseen b - lapsi oppii tottelemaan hoitajaa.
Tämä on hetkellisesti toimiva mutta pitkällä tähtäimellä huono ratkaisu, koska tulevaisuudessa lapsi muistaa rangaistuksen liikkumisen muotona. Elämässä tulee vastaan paljon tilanteita joissa kasvavaa lasta ei voida siirtää pois näkyvistä (mm. luokkaretki, juhlat, hoitajapula ei salli ylimääräisen lapsen ottamista hetkellisesti ryhmään jne.).

Sellainen lapsi on haaste joka ei ole oppinut saamaan huomiota toimiessaan oikein. Hänet nähdään vain silloin, kun äänenvoimakkuus yltää rakennuksen eteiselle asti tai hän saa jonkun toisen korottamaan ääntään (esim. itkun muodossa) samalla tavalla.

Vanhemmat, pyydän, laskekaa ne älyluurit käsistänne ja unohtakaa työuranne edes yhden tunniksi per päivä. Opettakaa lapsianne, olkaa heidän kanssaan. Kehukaa niitä hyviä ominaisuuksia heissä, sen ei tarvitse olla rakettitiedettä. Kehukaa vaikka sitä kun vessassa käydessään pesevät kätensä oikeaoppisesti, niistäessä nenänsä laittavat räkäpaperin roskiin, niinä aamuina kun lapsi saa puettua vaatteensa ripeästi päällensä... Sydäntäsärkevää nähdä näitä lapsia päivittäin työpaikallaan joiden alahuuli väpättää kun heitä kehuu tällaisista pienistä asioista. Heistä näkee sen suoraan että tällaisia kehuja he janoavat mutteivat osaa pukea sanoiksi tätä tarvettaan, kun eivät he itsekään tiedä siitä eikä vanhemmat ole sitä opettaneet heille.

T. Yks päiväkotilähäri vaa

Kiitos vastauksista, ihanaa että joku ymmärtää. Oma työyhteisö tuntuu olevan täynnä vain täydellisiä kasvattajia, jotka saavat lapset kuriin pelkällä katseella. Kun yritän näistä asioista kertoa, on vastaukset lähinnä humoristisia ja vähätteleviä. Että ei heidän kanssaan näin tapahdu. Ja kun otan nämä asiat melko raskaasti, ainoa ajatus on että en taida olla hyvä kasvattaja. Oma pää ei pysy selkeänä näiden adhd tyylisten lasten kanssa, jotka ei maailmasta lopu. Kun lapsi alkaa riehua tms, mun päässä pyörii ja ahdistun. En ole selkeä, määrätietoinen, ymmärtäväinen ja mitä näitä täydellisen kasvattajan ominaisuuksia on. Tulen erinomaisesti toimeen herkkien ja hiljaisten lasten kanssa, mutta kun sellasta paikkaa ei taida olla missä heidän kanssaan pääsisi ainoastaan työskentelemään. Luulisi myös, että viiden vuoden kokemuksella osaisi jo toimia, mutta oma ammatillinen itsetunto on tällä hetkellä aika nollassa. Jostain syystä minä olen se, jota lapset testaa. Onko se oma ulkomuoto, kiltti olemus jne. Osaan olla tiukka, mutta en varmasti ole pelottava (tällä ominaisuudella useat ylpeilevät). Huokaus. En ole myöskään pieni hissukka. Sanotaanko että rohkea introvertti, joka kokee kaiken kymmenkertaisena.

Auttaisiko sinua, jos lukisist ADHD:sta? Itse luin netistä, kun oma lapseni osoittautuikin aikamoiseksi pakkaukseksi ja koin siinä rytäkässä varmaan jonkinlaisen kriisin äitinä, kasvattajana. Auttoi paljon, kun pääsin tavallaan ADHD lapsen pään sisään. Vaikka en koskaan omaa lastani ihan sellaiseksi "diagnosoinut" - olisi ollut minulle liian helppoa. Silti auttoi ajatella, että hänellä on kenties samantapaisia kokemuksia ympäristöstä ja käytin näitä vinkkejä. Esim. yksissä hautajaisissa en sitten yhtään ahdistunut hänen käytöksestään. Ja olen siis itsekin päiväkotitaustainen ja alan kirjallisuutta lukenut ennenkin. Mutta sitten kun on se oikea lapsi johon nämä "teoriat" voi liittää, niin silloin niistä saa enemmän irti. Enkä todellakaan suosittele, että lähtisit diagnosoimaan lapsia, sehän ei ole roolisi eikä koulutuksesi. Mutta yleisemmällä tasolla voi poistaa omaa ärsyyntymista ja ahdistusta, kun ajattelee, että lapsi kokee tilanteen ehkä näin ja näin. Kertomasi perusteella minulle tuli mieleen, että ehkä jollain tavalla tiedostamatta viestität lapsille näitä kielteisiä tunteita. Että olisit mieluummin jonkun toisen lapsen kanssa, koet että tilanne riistäytyy kohta käsistä yms. Ja kyllä kai työyhteisöstäsikin pitäisi löytyä ihan oikeaa ja konkreettista tukea sinulle.

Nykyään kun ei vanhemmat opeta lapsiaan tavoille, siitä se johtuu. Ennen lapset saivat vitsasta takamuksella ja opettajilla oli kuritus valta jolloin lapsista tuli kunnollisia

Avaajan kannattaa miettiä omia toimintatpoja. Niitä joutuu jokainen meistä joskus miettimään. Et ole yksin.

Muutama vihje.

Jos jotakin uhkaat, älä uhkaa turhaan. Toteuta uhkauksesi.

Älä turhaan korota ääntä. Hiljainen, "pahaenteinen" ääni voi tehota paremmin kuin kova ääni.

Ole kärsivällinen. Älä odota reaktiota toimiisi heti saman tien.

Luota itseesi. Olet aikuinen ja työssä. Lapset ovat hoidossa. Valta on sinun.

Jos lapsi saa tahtonsa läpi, se on vallankäyttöä ja valta ei voi olla lapsella. Se on aina aikuisella.

Jääkiekkotermein: ota tila riehujalta pois. Jos hän ei pysty tottelemaan ja olemaan osa ryhmää, laita hänet sivuun toiminnasta. Kyllä yksin oleva rauhoittuu ajallaan.

Seuraa, miten toimivat he, jotka lapset saavat sinusta helpommin kuriin. Mieti, teetkö jotakin toisin. Mieti, onko jotakin tekijää, mikä syö auktoriteettiasi. Päiväkoti-ikäiset lapset ovat kuitenkin pieniä.

En tiedä, ovatko ohjeet hyviä. Kouluikäiset lapset ovat eri juttu.

olisit laittanut kakarasi jo aikoinaan kuriin niin ei tarttis nyt kärsiä. eli kun tekee mitä lapsi haluaa käy noin. minä kuritin lapsiani järjellä ja vaikka he olisivat vihanneet minua niin lapsista tulee kunnon ihmisiä. älkää kuunnelko vapaasta kasvatuksesta sitä ei ole. eikä lasten kanssa neuvotella asioista vaan faija sanoo ja muut pitää turvat kiinni. kokemus ja kaikki ok.