Kissamme, 7 kk vanha leikattu kolli, tykkää kovasti kissojen tonnikalasta. Kuinka usein sitä voi kissalle antaa? Järvikalaahan annetaan rajoitetusti 1-2 krt/vko, mutta koskeeko sama rajoitus kissojen tonnikalaa?
Kuinka usein kissalle voi antaa tonnikalaa?
39
3975
Vastaukset
- sitäsuntätävaan
Tuskin sillä mitään rajaa on, mutta anna välillä raakaa broileria, pieninä paloina tai jauhelihana. Muutakin lihaa voi pilkkoa paloiksi ja syöttää, koska lihan syöjähän se kissa on! Keitetty seikin on hyvää ja silloin tällöin raaka munan keltuainen. Kun vaihtelee ruokia, kissa oppii syömään, sitä mitä tarjotaan. Omani syö myös mielellään muikkuja.
- sivustaseuraajan
Se 1-2 kertaa viikko koskee kaikkea raakaakalaa sen sisältämän tiaminaasia vuoksi. Mutta muistaakseni kissojen tonnikalaan on lisätty B1 vitamiinia (jota tiaminaasi tuhoaa) vastapainoksi.
- eipidäpaikkaansa
Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin tiaminaasia on tietääkseni pelkästään makean veden kaloissa ja toisekseen sitä on vain raa'assa kalassa. Kypsentäminen tuhoaa tiaminaasin, ja kaikki teollinen kissanruokahan on kypsennettyä. Teollisessa kissanruoassa ei siis tiaminaasista tarvitse olla huolissaan, mutta raa'an järvikalan antamisessa sekin pitää huomioida.
Syy siihen, miksi yhtään mitään kalaa ei pidä antaa suositusta useammin piilee kaikkien kalojen tyydyttymättömässä rasvassa. Sen käsittely kuluttaa runsaasti E-vitamiinia, joten runsaan kalan syöminen johtaa E-vitamiinin puutostilaan eli keltarasvatautiin. Keltarasvatauti voi hoitamattomana johtaa jopa kuolemaan ja tämä tosiaan koskee kaikkea kalaa.
- eiliikaatonnia
Antaisin vaan herkuttelupäivinä,ei jatkuvasti.Raakaruokapullissa on mistä valita,joten kannattaa vaihdella, ettei tule nirsoilija.Tölkkiruokaa parempi vaihtoehto on , aina pakasteet ;)
- mukavahinta
Mitä mieltä olette Pirkan pussiruuista? Ne on niiiiiiin hyvän hintaisia, kun koko paketin niitä 100g pusseja saa alle kolmen euron!!Kurja juttu, jos mainostetaan terveelliseksi, eikä sitten olekkaan!
- mitäsisältää
Kirjoita tänne pakkauksen kyljestä ainakin yhden maun sisällysluettelo. En jaksa mennä kauppaan asti tutkailemaan sisällysluetteloa vain siksi, että saisin analysoitua sen sinua varten. Halvasta hinnasta tosin voi jo päätellä jotain.
- mukavahinta
mitäsisältää kirjoitti:
Kirjoita tänne pakkauksen kyljestä ainakin yhden maun sisällysluettelo. En jaksa mennä kauppaan asti tutkailemaan sisällysluetteloa vain siksi, että saisin analysoitua sen sinua varten. Halvasta hinnasta tosin voi jo päätellä jotain.
Ei ole pusseissa Suomen sanaa jalaatikon jo hävitin! 😯
- marketti_ei_ole_halpa
En nyt tuosta "hyvästä hinnasta" tiedä... Zooplussasta kun tilaa märkäruokia vähän isommissa pakkauksissa niin hinta on usein siinä 2.5-3.5€/kg haarukassa (Animonda, Smilla, MAC's milloin on tarjouksessa) ja ovat sen verran täyttä tavaraa että ruokintasuositus 4-kiloiselle kisulle on n. 200g vuorokaudessa, oma saa puolet vähemmän tai lihoo. Sadan gramman pusseja taitaa kuitenkin mennä vuorokaudessa yli yhden?
- googlasinäkkiä
En ole henkilö joka kysyi pirkan ruuista onko hyviä vai ei, mutta pikaisen googlailun tuloksena tässä on yhden pussin sisältö:
Pirkka tonnikalaa ja turskaa hyytelössä 100 g:
Koostumus: lihaa ja eläinperäisiä tuotteita, kalaa ja kalatuotteita(josta turskaa 4 % ja tonnikalaa 4 %), kasviperäiset tuotteet,kivennäisaineita, sokerit. Lisäaineet/kg: sisältää EU:n hyväksymiäväriaineita ja emulgointiaineita (kassiakumi 3011 mg).Ravitsemukselliset lisäaineet: D3-vitamiini kolekalsiferoli 290 IU, E-vitamiini alfa-tokoferoliasetaatti 29 mg.- mukavahinta
Kiitos avusta! No onko tuo syötävää? Ei ainakaan viljasta ole mitään mainintaa.
- mitäsisältää
mukavahinta kirjoitti:
Kiitos avusta! No onko tuo syötävää? Ei ainakaan viljasta ole mitään mainintaa.
Ei tuo pahinta mahdollista moskaa ole, jos kissa saa muutakin ravinnokseen, mutta omalleni en antaisi edes paremman ravinnon lisäksi. Huonoa tuossa on "kasviperäiset tuotteet", joiden tarkkaa määrää ei ole edes kehdattu kertoa sekä sokeri ja väriaineet.
- mukavahinta
mitäsisältää kirjoitti:
Ei tuo pahinta mahdollista moskaa ole, jos kissa saa muutakin ravinnokseen, mutta omalleni en antaisi edes paremman ravinnon lisäksi. Huonoa tuossa on "kasviperäiset tuotteet", joiden tarkkaa määrää ei ole edes kehdattu kertoa sekä sokeri ja väriaineet.
Näin vähän ajattelinkin. Halpuus sai laatikon ostamaan, olen sotkenut tuon sekaan broilerijauhelihaa, en joka päivä. Jätänpä sitten jatkossa ostamatta. Kissat syö tuota Pirkkaa hyvin mielellään, olisihan se ihme ollutkin, jos hyvää saisi noin halvalla! Kiitos vastauksesta!
- lihatlihoinakiitos
8 prossaa lihaa kissalle, joka on lihansyöjä.Ei riitä alkuunkaan,en syöttäs.
- ymmärrätköeron
lihatlihoinakiitos kirjoitti:
8 prossaa lihaa kissalle, joka on lihansyöjä.Ei riitä alkuunkaan,en syöttäs.
Opetteles lukemaan sisällysluetteloita, jos meinaat niistä johtopäätöksiä tehdä. Tuossa EI kerrota sitä, kuinka paljon lihaa ja eläinperäisiä tuotteita on. Siinä kerrotaan vain se, että kaikesta lihasta ja eläinperäisestä tuotteesta 4% on turskaa ja 4% tonnikalaa.
- jcgjbhfgh
lihatlihoinakiitos kirjoitti:
8 prossaa lihaa kissalle, joka on lihansyöjä.Ei riitä alkuunkaan,en syöttäs.
8 prossaa lihaa märkäruoassa XD
Kyllä te tietäjät ootte välillä niin huvittavia että! Tyhmyys paistaa läpi.
- harmittaaniiiin
Eikös tuo ole rikos, kun niin herttaisissa mainoksissa kerrotaan, että nämä juuri halppisruuat on niin hyviä kissallesi, pennusta alkaen, ja oikeasti ne ovat jopa vaarallisia, tauteja aiheuttavia? Me suomalaiset ainakin olemme vielä niin sinisilmäisiä, että uskomme, mitä meille sanotaan! On ihan hirveää, miten yleisesti kissa parkoja noilla mömmöillä ruokitaan! Tahtomattaan ja tietämättään sairastuttaa rakkaan lemmikkinsä! Voisiko tälle asialle tehdä jotain? Enemmän vain tietoa, ääntä ja julkisuutta!
- helppohomma
ÄÄnestä jaloillasi, osta muita,terveellisempiä tuotteita.Ei pidä ostaa kaikkea moskaa mitä on tyrkyllä ;)
- tjaa1
helppohomma kirjoitti:
ÄÄnestä jaloillasi, osta muita,terveellisempiä tuotteita.Ei pidä ostaa kaikkea moskaa mitä on tyrkyllä ;)
Tuossa "moskassa" saattaa kuules olla enemmän lihaa ja eläinperäisiä tuotteita sekä vähemmän kasviperäisiä tuotteita kuin parhaimmissakaan kuivaraksuissa. Kannattaa siis ihan oikeasti tietää, mistä puhuu ennen kuin puhuu.
Sokerin ja väriaineiden takia en kissoille tuota syöttäisi, ja koska sellaisiakin liharuokia on, joissa ei kasviperäisiä tuotteita ole ollenkaan, niin kannattaahan tuo siksi väliin jättää. Lihan määrän suhteen et sitä kuitenkaan täydeksi moskaksi voi väittää, tai jos väität, niin on selvää, ettet ole ihan kartalla.
- parastamirreille
Lähinnähän tuossa oli kysymys hinta - laatu suhteesta, ja väärästä mainostamisesta! Jos mainoksessa kerrotaan tuotteen olevan "parasta kissallesi", niin sen pitäisi sitä myös olla!!
- mielenkiintoista9
Aina vain paranee.
Hinta-laatu -suhdehan tuossa pirkan tuotteessa on erinomainen! Sisällöltään se on nimittäin ihan samaa kamaa kuin kalliit Latzit yms., mutta hinnaltaan selvästi halvempi.
Mainostaako pirkka tuota sapuskaa ihan oikeasti sloganilla "parasta kissallesi"? Siis pirkka, joka nimenomaan ei mainosta, ja siksi hinnat pysyvät alhaisina? Vai oletko omassa pienessä mielessäsi siirtänyt keskustelun jo kuulumaan johonkin ihan muuhun ruokamerkkiin tuomatta sitä selvästi esiin kaikille muillekin? - Anonyymi
mielenkiintoista9 kirjoitti:
Aina vain paranee.
Hinta-laatu -suhdehan tuossa pirkan tuotteessa on erinomainen! Sisällöltään se on nimittäin ihan samaa kamaa kuin kalliit Latzit yms., mutta hinnaltaan selvästi halvempi.
Mainostaako pirkka tuota sapuskaa ihan oikeasti sloganilla "parasta kissallesi"? Siis pirkka, joka nimenomaan ei mainosta, ja siksi hinnat pysyvät alhaisina? Vai oletko omassa pienessä mielessäsi siirtänyt keskustelun jo kuulumaan johonkin ihan muuhun ruokamerkkiin tuomatta sitä selvästi esiin kaikille muillekin?Kallis Latz, salli mun nauraa. Halpisruoka se on, kun vertaa esim Courmet, Shecir. Animonda jne.
- tätäihmettelennyt
Mitenkähän mun kissat on kaikki eläny niin vanhoiksi, vaikka ovat vaan syöneet markettiruokaa? Eikä ole kyllä tarvinnu lääkärissäkän hyppiä, paitsi silloin kun steriloitiin.
- äläturhaanihmettele
Hissi ei sitten nouse ylös asti? Kyllä osa meistä ihmisistäkin mennä viipottaa näennäisen terveenä, vaikka syökin mäkkärisapuskaa ja valmisruokia. Oma olo ja ruoansulatuselimistön olo voisi kuitenkin olla parempi, jos söisi terveellisemmin. Lisäksi elinikä voisi olla vielä pidempi, mutta sitähän sinä et tule tietämään.
Ruoansulatuselimistöä on turha kuormittaa markettiruokien viljoilla kun ne vain kulkevat kissan läpi. Turha siitä ilosta on myöskään maksaa, joten ihmettelen aina niiden omistajien tyhmyyttä, jotka maksavat käytännössä kissankakasta. Jos tämä suoraan läpi tuleva tavara otetaan hinnassa huomioon, niin ne markettiruoat eivät itse asiassa tule edes halvaksi eikä kissan ruoansulatuselimistö silloin hyvin voi, vaikka sillä ei heti sairastuisikaan.
Eli vaikka kissa ei mihinkään omistajantörppönsä herättävään sairastuisikaan sen enempää kuin minä sairastuisin mäkkäriruoalla ja pullalla, niin kissan vireystilassa tulisi aivan taatusti olemaan iso ero, jos ruoka vaihdettaisiin terveellisempään. Vireystilaan ja oloon ruoalla on suuri vaikutus.- sekasinootte
No kuule mun kissat on terveitä ja vilkkaita. Eläinlääkärikään ei ole kyllä koskaan moittinut antamaani ruokaa kissoille. Enkä usko muutenkaan siihen, että eläinkaupan ruoka olisi muka parempaa ja kissa eläisi niiden kanssa ikuisesti. Ja joo..ei kannata tähän enää sanoa mitään, sillä tuskin tulen tälle palstalle enää lukemaan. Tehän olette kuin jotku äidit, jotka ei näe metsää puilta.
- väääryyys
Olen samaa mieltä tuolla edellä kirjoittaneen kanssa siitä, että on laitonta mainostaa markettiruokia, jotka ovatkin sitten haitaksi kissoille!! Mistä ihmeestä tavan kissan omistajat tietävät "myrkyttävänsä" lemmikkinsä, vaikka parasta niille haluaisivat tarjota?
- käykylmässäsuihkussa
Tuskin niitä edes myytäisiin, jos olisivat haitaksi kissalle!!!
- mitäsyödäjajuoda
käykylmässäsuihkussa kirjoitti:
Tuskin niitä edes myytäisiin, jos olisivat haitaksi kissalle!!!
Onhan karkit, keksit, rasvat, sokerit, tupakka, alkoholi, lisäaineet ym. vaarallisia ihmisillekin, ja niitä vain myydään ja syödään! Toiset sairastuu, toiset ei!!!?
- Anonyymi
käykylmässäsuihkussa kirjoitti:
Tuskin niitä edes myytäisiin, jos olisivat haitaksi kissalle!!!
Älä nyt höpise. Kaikkea paskaa saa myydä ja mainostaa
- typeriäargumentteja
sekasinootte:
Se on ihan tieteellinen tosiasia, etteivät viljat sovellu kissan ravinnoksi ja kaikki muukin kasviravinto erittäin vähäisissä määrin. Faktaa et muuksi voi muuttaa, vaikka miten inttäisit. Tästä voit kysyä eläinlääkäriltäsi, jonka kysyttäessä pitäisi osata kertoa viljoista kissojen ruoissa. Erikseen kysymättä ei yksikään eläinlääkäri saa alkaa syöttämästäsi ruoasta mitään mutisemaan, sillä lain mukaan saat syöttää kissallesi vaikka mitä sontaa. Lopeta siis totaalisen irrelevanttien argumenttien väkertäminen.
Totuus on myöskin se, ettet sinä voi tietää yhtään,,millainen ero kissojesi virkeydessä ja olemuksessa (esim. turkissa) olisi, jos ne saisivat oikeaoppista ruokaa. Sinun silmään virkeä ja olemukseltaan terve kissa saattaa itse asiassa olla kaukana siitä, mitä joku muu pitää virkeänä ja olemukseltaan kaikinpuolin terveenä. Kokeilematta et voi tietää eroa, joten äläpä sössötä.- enriitelekumminkaa
Heräsi kysymys, että jos kissa voisi huonosti, niin miten jokainen yhtä lukuunottamatta (eli vain 10v ) on elänyt 16-20v ikäiseksi? Useampi kissa, joten ei voi lyödä senkään piikkiin että on yksilöllistä..
- rauhoitunero
Täällä on tuo yksi "argumentti", joka on varmasti hyvin ikävä ihminen!
Asioista pitää pystyä kirjoittelemaan ilman hyökkäyksiä, vaikka olisi mielestään miten tietävä hyvänsä!!!Täältä saa hyvää tietoa kokeneemmilta, mutta asian tekee vastenmieliseksi tuollainen äksyyminen! - rauhotuhölmö
Täällä on nyt joku erittäin kovakalloinen kiukuttelija. Jollei mene hyvällä perille, niin ei ole ihme, jos kokeillaan menisikö pahemmalla.
Täällä on nyt jo moneen kertaan selitetty samat asiat, joten tavaas nyt minunkin kommentti oikein ajatuksen kanssa. Jollei vieläkään aukene, niin sitten olet vielä tollompi kuin kommenttisi antavat ymmärtää.
KISSAT EIVÄT OSAA KÄYTTÄÄ VILJOJA HYÖDYKSEEN. PISTE. Viljat menevät siis suoraan läpi ja saavat ruoansulatuselimistön toimimaan siksi huonosti. Ei kissa siihen välttämättä sen kummemmin sairastu, muttei olokaan ole kovin hyvä. Et sinäkään kuolla kupsahda nuorena vain siksi, että kärsit löysähköstä ulosteesta tai ripulistakin koko ikäsi siksi, että "myrkytät" itseäsi sokereilla etkä saa tarpeeksi kuituja. Lyön pääni vetoa, että olosi olisi kuitenkin parempi, jos söisit sokeria maltilla ja kuituja runsaasti.
Markettiruoissa on runsaan viljan lisäksi liian vähän kunnon ravintoaineita siinä määrässä ruokaa, jonka kissa jaksaa syödä. Kissa käyttää silloin saamansa vähäisetkin ravintoaineet välttämättömiin elintoimintoihin eikä siksi heitä henkeään. Mihinkään "ylimääräiseen" ravintoaineita ei markettiruoissa riitä, joten esimerkiksi turkin kunto on AINA markettiruokia syövillä kissoilla surkea kun verrataan sellaisten kissojen turkkiin, jotka saavat kaikki tarvitsemansa ravintoaineet hyvälaatuisesta ruoasta. Myös lihaskunnossa ja yleisessä vireystilassa olen klinikkaeläinhoitajan työssäni huomannut olevan ISOJA eroja markettiruokia ja hyvälaatuista ruokaa syövien kissojen välillä. Yleisesti sanottuna yleiskunto on ihan poikkeuksetta aina parempi niillä kissoilla, jotka syövät hyvälaatuista ruokaa.
Siitä ei kukaan voi tosiaan vetää mitään johtopäätöksiä, että kissa on elänyt niin ja niin vanhaksi markettiruoalla. I meistä ihmisistäkään kaikki sairastu esim. diabetekseen, vaikka syötäisiin karkkipussi päivässä, mutta en tiedä ketään, joka vetäisi siitä sellaisen johtopäätöksen, että karkkipussi on yhtä hyvä lounas kuin kunnon kotiruoka.- ikäväargumentti
Edellinen on just sama ikävä ihminen, argumentti!!
- Anonyymi
ikäväargumentti kirjoitti:
Edellinen on just sama ikävä ihminen, argumentti!!
Kaikki en näköjään kestä kuulla totuuksia. Viljat ja juurekset eivät ole kissalle oikeaa ruokaa. Piste
Uskokaa nyt, vaikka ette itse ymmärrä
- Kilohailili
Kuka poölväti antaa tonnikalaa? Tuoretta muikkua saa 2-5€ /kg, on lähiruokaa, eettistä ja terveellistä. Kokonaisia tuoreita muikkuja pari kertaa viikossa, ei mitään tonnikalaa
- Anonyymi
Ei niitä raakana saa antaa.
- miksioimiksi
Miksi syötätte kissoillenne kalaa ylipäänsä, ei ole tietääkseni luonnollista ruokaa kissalla, eihän se luonnosta kalaa mistään saa. En tiedä onko kalaa sinänsä haitaksi, mutta näin järjellä ajateltuna kuulostaa turhalta. Miksi muutenkaan ostaa purkkiruokaa kun raakaruokaa saa paljon halvemmalla ja on varmasti terveellistä kissalle, eikä tarvi huolehtia onko lisätty myrkkyjä vai ei. Oma kissani syö 12€ kuukaudessa, mielestäni aika halpa, ja varmasti paras hinta-laatusuhde. Tai jos ei halua maksaa kissansa ruokkimisesta mitään niin käy metsästämässä lintu tai jänis, siitä terveellisemmäksi ei kissanruoka voi mennä.
- Perfect-fittiäkö
Mitä mieltä olette Perfect Fit-sarjasta? Onko tarpeeksi laadukasta, tai mitä mieltä olette sen hinnasta verrattuna eläinkaupan ruokiin. Aika kallista ostaa... Saako eläinkaupasta halvemmalta jotain parempaa? Voiko antaa?
- Anonyymi
Eläinruokakaupasta saa useita laadukkaampia ruokia kuin marketista, joissa on kyllä Courmet, ainakin S ketjun myymälöissä, laadukas ruoka
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855