48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi

Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

48-vuotias nainen kertoo työnhaustaan Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Nainen kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, miten hänen työnhakunsa pysähtyi iän asettamiin rajoituksiin, vaikka hän on hyvin koulutettu ja hyväkuntoinen.

– Minä, akateeminen 48-vuotias työnhakija, sain kutsun työhaastatteluun. Valmistauduin hyvin, hain esitietoja, mietin kysymyksiäni ja silitin jopa vaatteeni. Onni tuntui kääntyneen minulle myötäiseksi, nimimerkki Akateeminen työnhakija kertoo lehdessä.

Tilanteen erikoisuutta lisäsi se, että työnhakija on hyvässä kunnossa, mutta nuorempi rekrytoija puolestaan oli ylipainoinen mies.

– Rekrytoija oli noin kolmekymppinen, ylipainoinen mies. Tiukan haastattelun loppupuolella rekrytoija kiinnitti huomiota ikääni, joka asetti kuulemma rajoituksia työnteolle. Hakemani työpaikka oli fyysisesti kuormittava: päivittäin pitäisi kävellä pitkin isoa tehdaskompleksia, ja muutaman kerran viikossa pitäisi sukkuloida yhtiön autolla kaupungin laidoilla sijaitsevissa sivutoimipisteissä.
Kannattaisi mainita työpaikkailmoituksissa yläikäraja”
Hakijaa ihmetytti rekrytoijan epäily, vaikka hän painotti harrastavansa päivittäistä kuntoliikuntaa ja olevansa liikkuvaa ihmistyyppiä.

– Rekrytoijan mielestä en voisi ikäni vuoksi selviytyä kunnialla noin rasittavasta liikkumisesta.

Naisen mukaan hänen kuntonsa on testattu hyväksi.

– Työnhakuni pysähtyi siis ikäni asettamiin rajoituksiin. Oma vikani, sillä järkevänä työnhakijana minun olisi pitänyt muistaa liittää hakemukseeni viime syksynä suorittamani todistus perusteellisesta kuntotarkastuksesta.

Vastaisuudessa rekrytoijien kannattaisi mainita työpaikkailmoituksissaan työhön vaadittava yläikäraja, jota vanhempia hakuprosessissa ei huomioida. Lisäksi työnhakija voisi lisätä hakemukseensa Cooperin testin tuloksen ynnä muuta sellaista, hän tilittää.

Hän kertoo lisäksi, että hänen hakemaansa työtehtävää ei lopulta täytetty, koska sopivaa hakijaa ei löytynyt. Yhtiö päätti kirjoittajan mukaan hoitaa tehtävän sisäisillä siirroillaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005051288.html
7112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä vanhakin luistaa kun laittaa tv markkinatalous mainostettua vagi femiä, tai vagisan rasvaa, tms liukastetta !

Äänestä

Kyllä vanhakin nainen nuortuu kunhan vaan toimeen ryhtyy.

Äänestä

Tuossa uutisessa on vain toisen osapuolen näkemys. Katkeruus paistaa läpi, kun ei tullut valituksi.

Ja en oikein ymmärrä, miten rekrytoijan ulkoinen olemus liittyy siihen, että naista ei valittu???

Jos naisen asenne on tuo, että katkeruuttaan tuo asian lehtien palstoille, niin ei tuolla asenteella pääse mihinkään töihin. Tai ainakaan siellä pärjää.

Äänestä
  • rasvan puutetta !

    Äänestä

  • Eihän siihen valittu ketään.
    Homma hoituili sisäsiittoisesti.
    Se siitä katkeruudesta.

    Äänestä

Kaikesta päätellen kyseessä on yksityisen yrityksen rekrytointitapahtuma, julkisella puolella harvemmin on tehdaskomplekseja.
Siispä tässä tämä 48-vuotias on kaikin puolin ollut hyvä hakija, onhan hän päässyt jopa haastatteluun, ilmeisesti siis kuulunut kärkikaartiin. Ja kun rekrytointi ei päätynyt häneen noinkaan tyhmällä syyllä kuin kunnon arvioinnilla, niin sekin todistaa hänen olleen kärkikaartiin kuuluva, yksi hyvä vaihtoehto valittavaksi, mutta rekrytoija jostain syystä halusi jonkun toisen eikä siis sen parempaa syytä valitsematta jäämiseen keksinyt kuin kunnon.

Ala-arvoinen syy kyllä.

Minkähän ikäinen tyyppi sinne sitten valittiin?

Yrityksillä ei ole tapana pistää paikkoja hakuun, jos tekijä löytyy talon sisältä.

Äänestä

No, oliskos rekrytoija jonkun sortin sosiopaatti? Psykopaatti? NarsSissi? Naisvihaaja? Itseään parempi kuntoisten tai pätevimpien vihaaja? Tai vaan vallankäyttäjä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ttgfdre kirjoitti:

Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

48-vuotias nainen kertoo työnhaustaan Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.
Nainen kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla, miten hänen työnhakunsa pysähtyi iän asettamiin rajoituksiin, vaikka hän on hyvin koulutettu ja hyväkuntoinen.

– Minä, akateeminen 48-vuotias työnhakija, sain kutsun työhaastatteluun. Valmistauduin hyvin, hain esitietoja, mietin kysymyksiäni ja silitin jopa vaatteeni. Onni tuntui kääntyneen minulle myötäiseksi, nimimerkki Akateeminen työnhakija kertoo lehdessä.

Tilanteen erikoisuutta lisäsi se, että työnhakija on hyvässä kunnossa, mutta nuorempi rekrytoija puolestaan oli ylipainoinen mies.

– Rekrytoija oli noin kolmekymppinen, ylipainoinen mies. Tiukan haastattelun loppupuolella rekrytoija kiinnitti huomiota ikääni, joka asetti kuulemma rajoituksia työnteolle. Hakemani työpaikka oli fyysisesti kuormittava: päivittäin pitäisi kävellä pitkin isoa tehdaskompleksia, ja muutaman kerran viikossa pitäisi sukkuloida yhtiön autolla kaupungin laidoilla sijaitsevissa sivutoimipisteissä.
Kannattaisi mainita työpaikkailmoituksissa yläikäraja”
Hakijaa ihmetytti rekrytoijan epäily, vaikka hän painotti harrastavansa päivittäistä kuntoliikuntaa ja olevansa liikkuvaa ihmistyyppiä.

– Rekrytoijan mielestä en voisi ikäni vuoksi selviytyä kunnialla noin rasittavasta liikkumisesta.

Naisen mukaan hänen kuntonsa on testattu hyväksi.

– Työnhakuni pysähtyi siis ikäni asettamiin rajoituksiin. Oma vikani, sillä järkevänä työnhakijana minun olisi pitänyt muistaa liittää hakemukseeni viime syksynä suorittamani todistus perusteellisesta kuntotarkastuksesta.

Vastaisuudessa rekrytoijien kannattaisi mainita työpaikkailmoituksissaan työhön vaadittava yläikäraja, jota vanhempia hakuprosessissa ei huomioida. Lisäksi työnhakija voisi lisätä hakemukseensa Cooperin testin tuloksen ynnä muuta sellaista, hän tilittää.

Hän kertoo lisäksi, että hänen hakemaansa työtehtävää ei lopulta täytetty, koska sopivaa hakijaa ei löytynyt. Yhtiö päätti kirjoittajan mukaan hoitaa tehtävän sisäisillä siirroillaan.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005051288.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu