Chihu joka ei tee pentuja

Surullinenmami

Hei, meillä on nyt 4 v Chihutyttö ja olisin aina toivonut että oltaisiin voitu saada pieniä. Meillä kuitenkin polvivika ja hammasongelmia, niin ei siitä mitään sitten tullut.

Tuntuu kuitenkin niin pahalta kun ei tyti saa koskaan kokea äitiyttä. Mikä teidän mielestänne olisi tähän ratkaisu vai onko sitä edes olemassakaan?

Itse mietin että pitäisikö hankkia Chihupentu kaveriksi? Tyti on erittäin kiltti mutta osaa rähjätä vaikkei hampaita mihinkään iske. Rähjää kaikille koirille, tosin joskus tulee sellaisiakin vastaan, että haluaa tutustua. Esin kuitenkin haistelut, sitten räkytys ja sen jälkeen ollaan kuin ei mitään

7

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasd55

      Ei koirat kaipaa mitään äitinä olemista, ihmisten hömpötystä moinen. Mutta hienoa, ettette pentuja teettäneet, kun koira ei ole jalostuskelpoinen. Monesti näkee, että tutkimattomia pikkukoiria pennutetaan vain pennuttamisen ilosta.

      Pennun voi tietysti hankkia kaveriksi, jos tuntuu siltä, että koira kaipaa seuraa. Jos koira on kaikille koirille äksy, on tosin iso riski, ettei se tule toimeen uudenkaan koiran kanssa ja pahimmassa tapauksessa toisesta joutuu jossain vaiheessa luopumaan. Nartuilla keskenään helposti varsinkin kärhämää. Suosittelisin sterkkaamaan narttunne, jotta riski mm. kohtutulehdukseen katoaa, ja hankkimaan uroksen kaveriksi, jos toisen koiran aiotte ottaa.

    • hjjff

      Oma kirjoituksesi kertoo kaiken olennaisen. SINÄ olet aina toivonut pentuja ja SINUSTA tuntuu pahalta kun ei koira pääse pentuja pullauttamaan. Koira ei sellaista kaipaa, joten turhaan inhimillistät koiraa ja ulkoistat omia tunteitasi koiraasi. Steriloi koirasi ja yritä itsekin olla suhtautumatta asiaan noin tunteella.

    • oiuytre

      Koirat eivät osaa surra tai kaivata sitä etteivät pentuja pääse maailmaan synnyttämään ja olemaan äiti. Propsit siitä ettette ole sitä pennuttaneet kun on polvi ja hammasvikaa, monet olisivat viis veisanneet.
      Myös minä kannatan sterilointia. Kaverin jos sille hankitte kannattaa hommata ennemmin uros koska kuten joku jo mainitsikin, nartut helposti kähinöi keskenään, tosin sitten ehdottomasti pitää leikata joko se tai sitten uros ettei niitä oentuja tule

    • Kääpiösusi

      Koiran vuoksi pelkästään ei kannata uutta pentua hankkia, ei se valvo öitä huokaillen että "oispa pentu.." Te ihmiset kuitenkin sen uuden pennun hoitaisitte, päätös on siis teidän. Ihmisten iloksi, ei koiran. Jos kuitenkin toisen koiran haluatte, älkää sortuko harhakuvitelmaan että kaksi koiraa menee samalla vaivalla kuin yksi..

      Sitä paitsi, kahden koiran kanssa toi rähjäystaipumus vain yltyisi (pentu oppii tavan aikuiselta, ja sen jälkeen yllyttävät toisiaan). Samoin käy muidenkin ongelmallisten käytösten, plus pentu tuo omat taipumuksensa soppaan.

    • Surullinenmami

      Kiitos vastauksista. Tutkailemme tilannetta ja nautimme toistemme seurasta :)

    • eiolekoiranetu

      On hyvin yleistä, että omalle koille halutaan pentuja, tai edes koirakaveri.Ihmiset luulee, että niin koira haluaisi.Koirat kuitenkin nauttii siitä, että ovat ainoita koiria, saavat kaiken huomion, eikä tarvitse riidellä,suuasta,herkuista,leluista omistajan huomiosta muiden koirien kanssa.
      Mulla on kaverit ottaneet noita kaverikoiria, ja monella on mennyt sitten tosi huonosti,ovat joutuneet luopumaan toisesta koirasta, kun ei niistä tullut kavereita, eivät edes sietäneet toisiaan,vaan tappelivat jatkuvasti.
      Sisko teetti koiralleen pennut, jätti yhden itelle.Ideana hyvä, mutta se emo, alistaa pentuaan, sen elämä on kurjaa.Joutuu olemaan varpaillaan, emo pitää sille kovaa kuria, näykkii, rähjää, jos käyttäytyy väärin.Surullista seurata niiden touhuja, ilon hetket näkyy siinä nuoressa koirassa, kun on yksin omistajan mukana, ilman määräilevää emoaan.
      Minusta on kurjaa, kun otetaan useita elukoita, ja sitten koirilla on kurjaa, kun ovat toisten komenneltavina, taistelevat kokoajan omistajansa huomiosta, ja arvoasteikosta laumassa.Monelle kahden perheen koiralle koittaa helpotus tilanteeseen, kun se koirakaveri menehtyy, eikä tarvitse enää kilpailla kaikesta.Yksi koira kerrallaan on paras, kevreita se näkee lenkeillä, puistoilemassa, ja sukuloimassa.Mutta saa kaiken huomion omistajaltaan, ja olla rauhassa kotonaan, ilman stressiä.Kaverikoirat ja pennuttamiset on ihmisten hömpötyksiä, koirat on tyytyväisempiä ilman, ja se näkyy siitä,ettei tarvii rähjätä/tapella , voivat vaan olla rauhassa, ja nauttia olostaan.

    • Eienääsurullinenmami

      Moi ja kiitos tosi asiallisesta viestistäsi. Oli mukava lukea kun ei ollut sellainen tulikivenkatkuinen vastaus. Auttoi myös ymmärtämään todella paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2219
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1319
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      810
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe