Analyysipalvelu Factsetin keräämien ennusteiden mukaan yli puolet pörssiyhtiöistä olisi korottamassa osinkoaan viime keväästä.
http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/osinkokevat-koittaa-katso-kaikki-ennusteet-tasta-6617767
2017 Osinko ennusteet (2016 tuloksesta)
6
292
Vastaukset 6
- osinkojenkerääjä
Aika hyvin osuu yhteen omien arvailujen kanssa.
Nokian ennuste yli 0,17€ olisi toteutuneena iloinen yllätys.
Ramirentilta toivoisin enemmän, mutta ennustettu lienee realismia.
Aktialta odotan enemmän. - dimitri690
Oman salkun osinkoja kun ennustelin niin tuo arvopaperin veikkaus on noin 15% korkeammalla, eli kelpaisi. Telialta odottelen kurssinousua, osinko on kohdillaan, business varmaa ja kovia kertatuottoja tullee kun etisen neukkulan alusmaiden busineksista luovutaan. Vielä kun valtio-omistajat ruotsi ja suomi tajuaisivat luopua niin omistajariskikin pienenisi.
Verokkeihin eli elisaan ja dna:han verrattuna on halpa mielestäni. - Kaktuksellekin_kuivaa
Toisaalta Hesari kertoili joku päivä sitten, että osinkojen kokonaissumma olisi laskemassa viitisen prosenttia. Tosin eihän tällaista ennustetta toteuttamaan tarvita kuin pari isoa yhtiötä. Fortum tulee ensimmäisenä mieleen ja paineita on muuallakin, kun duunariporras varmasti tarkkailee asiaa silmä kovana.
- hjknb
Telia on toinen. Osinko on putoamassa viime vuoden 1,5 1,5 kruunusta 1 1 kruunuun. On sitten euroissa, mitä valuuttakurssi sattuu olemaan. Osinko jaetaan kahdessa osassa.
- syöksylaskija
Nokia, Telia ja Fortum ovat varmoja osingon laskijoita. Reilut 30% laskee jokainen
- lukija-
jaahas. tuo Arvopaperin uutinen, kuten suuri osa muistakin ovat tulleet maksullisiksi. Harmi, mutta varmasti pärjää ilmankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051790
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS491460Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451260Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita176868Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48752
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40656