Oletteko huomanneet, ettei suomalaisissa muovipakkauksissa ole kierrätysmerkintää, kuten ulkomaisissa? Mistä tämä johtuu? Siitäkö, ettei kehittynyt länsimaa Suomi ole saanut aikaan muovin kierrätystä, joka olisi tärkein ja suurin kierrätettävä materiaali?
Vihreät ovat olleet hallituksessa, mutteivat saaneet aikaan mitään merkittävää ympäristön tai ilmaston suojelussa. He keskittyivät ainoastaan siihen, mitä eri tyyppiset suuntautumiset merkitsevät, vihreän sijaan ruskeita aloitteita. Täten he hukkasivat mahdollisuuden edistää ympäristön suojelua ja vaihtoehtoista energiapolitiikkaa.
muovin kierrätysmerkinnät
8
446
Vastaukset
- ympäristöfani
Pelkkää peräreikä logiikkaa, ei noissa keskieuropan maissa , eli Saksan alapuolella kierrätetä kun paskaa ja pahaa oloa. Suomi on siitin ympäristön ja kierrätksen mallimaa. Vuosia ulkomailla oleskelleena tiedä ihan "aikuisten oikeasti", että nää ns. ihanat väimernmaat eivät välitä ympäristöstö paskaakaan. Pois omista silmistä pois mielestä, niin homma on hoidettu. Kulkukoirat, katit ja loppupelissä rotat senkun levää, repikää siitä. Paska haisee ja banjot soi, se nyt vaan on kylmä totuus, että koko jätehuolto pohjosmaiden alapuolella on hanurista, ja kai sen hoitaa vain ydinpommi, sitä odotellessa
- kuidui
Eipä ole ns. vihreitä vissiin 30 vuoteen enää kiinnostanut muu kuin "sosiaalitanttailu".
- åänwijfujdf
Kestomuoviin lähinnä merkinnät kun voi lähinnä kierrättää jos puhdasta.Taas nuo kertamuovit lähinnä sitten silppuna johonkin toisarvoiseen käyttöön ja lähinnä sitten energiakäyttöön.Muoveihin sitten kuluu 6% maailman öljyistä kun taas suoraan piipusta pihalle ölj lämmitys lähes 50%.
- Totuuskomissio
@kuidui on oikeassa. Vihreät olivat vihreitä vielä 80-luvulla, mutta se loppui, kun puolue perustettiin -88 ja kommunistit valtasivat sen 90-luvulla neukun romahdettua. "Vihreys" jäi vain keppihevoseksi ja savuverhoksi
https://markusjansson.blogspot.fi/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html - nokkoset_kukkivat
Ne kierrätysastiaan laitetut muovit taidetaan polttaa?
- djfjfhf78f
Hulluinta kierrätystä on elintarvikkeisiin pakatun muovin kierrättäminen. Marinadikastikkeiden ja muiden aineiden sotkema muovi pitäisi ensin pestä ennen kuin sen saa laittaa kierrätykseen.
Kuitenkin vettä ei saisi tuhlata. Jonkun gramman painoisen muovin pesemiseen öljyisistä kastkkeista voi kuluttaa jopa litran vettä, joten ihmettelen vaan mistä se säästö oikein tulee.
Omakodissa asuvana maksan itse kaiken veden kulutuksen ja en yhtään ylimääräistä litraa halua käyttää muoviroskien pesemiseen.
Laitan edelleen kaiken muovijätteen sekajätteeseen joka menee lämpöenergiaksi polttolaitokseen.
Biojätteet kompostoin, syksyn lehtien haravointijätteet myös kompostiin.
Kierrätyksessäkin pitäisi käyttää järkeä, mikä kannattaa ja mikä on järjen vastaista.- yrittäjäyläneeltä
Aika samoilla linjoilla. Lisäksi tuo tuo rinki-systeemi vaikuttaa ihan pimeältä ringiltä. Yritys näyttää tekevän sikana rahaa vaikka mainostaa olevansa voittoa tavoittelematon. Kysyin sieltä kerran nöyrimmin, että saisko keräyspisteen täällä vähän järkevämpään paikkaan tai edes siistimmäksi. Vastaus oli suunnilleen että mitäs tänne soittelet, meillä on laki takana eikä lisää pönttöjä tule. Tyydy kohtaloosi urpo. Sen jälkeen on jätteet laitettu meillä polttoon kaikki.
- kupatturehellinen
Joo aika kovasti näyttää Rinki-firma voittoa tehneen vuosia. Minunkin firman fyrkkaa sinne jonki verran on hämärästi kerätty. Saisikohan sitä vaikka joukkokanteella takaisin, koska uskoin ja luotin niiden pyyteettömyyteen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722739Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252488Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422181Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132016Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111507- 1671363
- 521042
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28984IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16798Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99791