Jos ajan katsastamattomalla ja vakuutuksettomalla autolla parikin vuotta ja en jää kiinni, niin silloin olen ikään kuin voittanut lotossa. Kannattaa siis olla iloinen kepulainen. Muutkin mukaan leikkiin ja kaikki voittavat ja säästävät. Tämä on kepulaista politiikkaa parhaimmillaan, kuten ministeri Bernerin väyläsuunnitelmakin edellyttää.
Käänteinen lottovoitto sysmäläisittäin.
16
843
Vastaukset
- ziggss
Ei sitä nyt lottovoittoon verrata et poliisit tulis sysmässä vastaan..
- WanhaWitsi
Tämä joillekin ilmeisesti elämää suurempi autoasia alkaa olla jo nähty, vaihda levyä. Jankuttaminen ei ole fiksua tai hauskaa eikä edistä asiaa yhtään, mikä se ikinä sitten onkaan.
Katsastamattomalla autolla ajaminen ei tule kalliiksi, mutta vakuuttamattomalla autolla tulee, kun jää kiinni, siitä ei selviä sakolla vaan korotetulla vakuutusmaksulla.
- WanhaWitsi
Pakollinen liikennevakuutus ei normikotteroihin maksa paljon (eikä autovakuutus eli kasko ole pakollinen), joten aika epäuskottavaa, että jollakulla valtuustosta ei olisi liikennevakuutusta omistamassaan autossa. Jota täällä siis on vihjailtu kuukausikaupalla.
- Olikomuuta
Eipähän tuon asian varmistaminen vaadi kuin rekkarinumeron ja muutaman euron tekstiviestin. Sieltähän se selviää. Eurot maksettu ja tieto saatu. Samassa taloudessa molemmilla autoilla sama tilanne. Että silleen.
- lottovoittajakonaapuri
Onhan noita aika uskomattomia tarinoita, mutta TOSIA, että jotkut ajaa vuosikausia katsastamattomalla ja vakuuttamattomalla autolla, jotkut jopa ilman ajokorttiakin kymmenisen vuotta!! Kait niitä voi silloin Sysmässäkin olla, jossainhan niiden täytyy olla, jos lehdestä luemme tämän tästä näistä lottovoittajista... http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululaismies-jai-55-kerran-vuoden-sisalla-kiinni-ajo-oikeudetta-ajosta/692692/
- Novaalittaastulossa
Nyt sä oot asian ytimessä. Hei. Katos kun koulutuksen mukainen ammattipätevyys ilmoitetaan väärin ja muutenkin rikotaan lakia, niin missä uskottavuus on? Hei, haloo, nyt vähän pätkii.
- Hallaatehtyjapaljon
No, vaalit on piakkoin ja ehdokasasettelut vielä kesken. Katsotaan nyt ensin vieläkö pokka riittää lähteä mukaan, vai voittaako järki.
- Pirullinenkylä
Tämä on sitä YksiSysmä henkeä.....
- vieläköpitääjaksaa
YksiSysmä hengestä sai taas lukea Lähilehdestä. Valtuuston II Vpj kirjoitellut omiaan lehteen. Kun ei omat hartiat riitä on tämä kierouden huippu saanut houkuteltua kaksi hyvässä maineessa ollutta entistä poliitikkoa laittamaan nimensä alle.
Käsittämätöntä että tämä kädenvääntö jatkuu ja jatkuu. Toivottavasti riidanhaastaja kepu ymmärtää tällä kertaa olla takertumatta ja antaa näiden kokoomuslaisten tehdä itsensä pelleiksi ihan itse.
Miksi Ihmeessä kumpikaan näiden allekirjoittaneiden jälkeläisistä ei laittanut nimeään alle. He ovat kuitenkin mukana valtuustossa ja tietävät asioiden oikean tilan. Ehkä juuri siksi. Parempi heille etteivät laittaneet, mutta sääliksi käy näitä kahta vanhempaa joita olen suuresti arvostanut eiliseen asti.
- pyllynhajubaari
Sysmäläiset ovat ihan vitun tyhmiä. Täälläkö päätökset teette yhteisvoimin?
- Lotto-Hilkka
Pannaas tästä oikeen kunnon lottovoittoa! Kikkelis Kokkelis - Mitäs läksit
TIEDOTE VANHEMMILLE JA OPPILAILLE 20.12.2016
Korjaustöitä Sysmän yhtenäiskoulussa
Vuokrattavat tilat Sysmän yhtenäiskoululle toimittanut Parmaco Oy on havainnut omassa laadunvarmistuksessaan, ettäkoulurakennuksen alapohjassa olevat ulkolevyt vaativat korjaamista. Levy altistuu tietyissä olosuhteissa kasvustolle.
Parmaco on selvittänyt asiaa yhdessä ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa; kyseessä on ulkolevyn materiaalivaurio eikä rakenteellinen vika. Vauriolla ei myöskään ole vaikutuksia sisäilmaan. Parmaco kantaa täyden rakennusteknisen vastuun rakennusten kunnosta ja korjaustöistä sekä niiden kustannuksista.
Korjaustöillä ei vaikutuksia koulurakennuksen käyttöön
Kaikki alapohjan ulkolevyt vaihdetaan mahdollisimman pian. Korjaustyö ei estä rakennuksessa olemista ja työskentelyä, sillä kaikki työt tehdään ulkotiloissa rakennuksen alla. Korjaustyö saattaa lyhytaikaisesti rajoittaa kulkua koulun pihalla, mutta kaikki haitat pyritään minimoimaan. Korjausten ajankohdasta tiedotetaan lisää heti, kun aikataulu varmistuu.
Yhteystiedot:
Ossi Alastalo, toimitusjohtaja
358 400 634 732
[email protected]- aitouspäät
Noh, eipä se vuodessa mitään mahdotonta kasvustoa kerää, talvella tuskin ollenkaan(?) Ja tähän osaan odottaa jo keuhkovammasten valitusta.
6 ja 6 vuotta molemmissa paiseissa tuli oltua eikä oireen oiretta. PEFfistäkin toissaviikolla tulos 710. Joku kotonaan hometalossa asuva tulee työpaikalle ja hysteria on valmis; alkaa itsekullakin henkeä ahdistamaan ja oireyhtymä on valmis.
- Esimerkillistätoimintaa
Onneksi eivät ole kunnan työntekijät olleet rakentamassa niin ei tarvitse kunnan kaivaa kuvetta.
Koulun toimittaja vastaa kaikista kustanuksista. Näyttää valvontakin toimivan hyvin kun itse huomasivat omat virheelliset materiaalinsa.kijät olleet rakentamassa niin ei tarvitse kunnan kaivaa kuvetta v - Hohhhhoijaaaa
No nythän väännettiin keskustelu ihan uusille urille. Mitäs tämä kuuluu alkuperäiseen keskustelun avaukseen? Kepulaisetko taas asialla?
- kylkyrsii
Voi hitsin hitsi! Menikö nyt sielunelämä sekaisin ja syyket sököks kun mielestäsi loistava mustamaalaus ja selvästikin uuttera vaalipropagandan levitys tuolla tavoin häiriintyi? Kysy vain politrukilta uudet ohjeet, kyl se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit264228Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2993564TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302499Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372439- 1402097
- 551936
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201811Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81535Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21413Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi201328