Jahtikauden 2016 huvimetsästäjä valittu

JahtikaudenHuvimetsästäj

Jahtikauden 2016 huvimetsästäjän tittelistä käytiin jälleen kova kamppailu.

Tavanomaisen rikollisuuden piirissä kuvottavampia salametsästystapauksia oli koloon ajetun pienen ilvesnaaraan rääkkääminen polttamalla eläintä bensalla ja tappamalla eläinparka suurella joukolla ja reuhtomalla jo elotonta ruhoa. Muistakaan inhottavista rikoksista ei tullut pulaa.

Vahvaa näyttöä esitti myös metsästäjä, joka piipahdettuaan luonnossa eläimiä ahdistelemamassa sitoi koiransa auton vetokoukkuun, unohti piskin ja lähti ajamaan….

Surkeaa oli myös lukea metsästäjästä, joka ampui kaverinsa kauriina….

Vuoden huvimetsästäjäksi nimitettiin kuitenkin hemmo, joka jahtikauden kääntyessä lopulleen murtautui sikalaan, riisui housunsa ja kyykistyi 250 kg karjun astuttavaksi. Paineet olivat tietysti kasvaneet, kun poikien ”sorsajahdin” suhinat olivat taas päättyneet.

12

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heh heh.....Hyvin on raati onnistunut valinnassaan. On tietysti valitettavaa kun eläimet kärsivät näissä metsästäjien sekoiluissa ja leikeissä, mutta hirnumatta näitä juttuja ei voi lukea. Kuten jo mainitsemissani lakipykälissä (metsästyslaki uusiksi) ehdotin, niin metsästäjän kamppeet tulisi vaihtaa pelleasuun.

      • Riittäisi_sitten

        sateenkaarimetsästäjälle "metsästystamineita", eikö vaan?

        Mutta eikö ole mukavaa kun itse kysyy ja itse vastaa, niin aina saa mieleisensä lopputuloksen?


      • Heh heh, sinähän pelkäät minua ihan yhtä paljon kuin tuommonen hysteerinen apina pelkää sutta. Selitetäänpä tollolle pikkusen, jotta ymmärtää mitä tarkoitan:

        Sinä siis pelkäät sutta hysteerisesti ja paskot heti housuihisi nähtyäsi mitä tahansa jälkiä metsässä luullessasi niitä suden jättämäksi. Samalla tavalla jos tänne kirjoittaa joku muukin fiksu kuin minä, niin tuommonen pallinaamaraukka heti luulee pelottavan Susianalyytikon olleen asialla. Ja pelkosi minua kohtaan johtuu vajavuuden tunteesta, koet itsesi riittämättömäksi aistiessasi ylivertaisen älykkyyteni sinuun verrattuna. Kiitokset vielä ketjun aloittajalle, mainio avaus.


      • HyväHuomio
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, sinähän pelkäät minua ihan yhtä paljon kuin tuommonen hysteerinen apina pelkää sutta. Selitetäänpä tollolle pikkusen, jotta ymmärtää mitä tarkoitan:

        Sinä siis pelkäät sutta hysteerisesti ja paskot heti housuihisi nähtyäsi mitä tahansa jälkiä metsässä luullessasi niitä suden jättämäksi. Samalla tavalla jos tänne kirjoittaa joku muukin fiksu kuin minä, niin tuommonen pallinaamaraukka heti luulee pelottavan Susianalyytikon olleen asialla. Ja pelkosi minua kohtaan johtuu vajavuuden tunteesta, koet itsesi riittämättömäksi aistiessasi ylivertaisen älykkyyteni sinuun verrattuna. Kiitokset vielä ketjun aloittajalle, mainio avaus.

        Hyvä huomio. Todella naurettavaa, että huvimetsästäjät pelkäävät susianalyytikkoa samalla primitiivisellä tavalla kuin he pelkäävät sutta....

        Huvimetsästäjille susi on luonnon järjestys, jota he vastustavat sekä järki, jota he eivät ymmärrä. Susianalyytikko on ylivoimainen kriitikko joka käy yli mestsästäjän älyn ja iskee siksi hupiukon hermoon.


      • Edelleen_siis

        kun itse kysyy ja itse vastaa, niin saa aina mieleisensä lopputuloksen.


    • assssssssdasasaasassa

      Jaa se analyytikko on tänne siirtynyt. Raukka ei pystynyt vastaamaan kysymyksiin siinä uusi aselakikeskustelussa... lähti pakoon kun hänen mietteitään kyseenalaistettiin.... ÄLÄ SAATANA JÄTÄ JUTTUA KESKEN SENKIN RUMPPAKULLI.

      • Heh heh, apinahan on ihan hysteerinen. Älä nyt kuiteskaan housuun pasko jos kissan tai koiran jäljet hangella näet.


      • assssssssdasasaasassa2

        Mitä ajattelit saavuttaa noilla vuodesta toiseen jatkuvilla paskakirjoituksilla. Ne on niin paskaa tekstiä, että jos ne julkaistaisiin joskus paperilla (mitä ei ikinä tapahdu) tulisi siitä niin paska kirja, ettei se kelpaa edes perseen pyyhkimiseen..

        Ahahahahhaah muista kyykyttää anaalisutta.


    • onneaneuvokselle

      Assssd...... hyvä kysymys, kyllä meriiteillä Huvimetsästysneuvoksen arvonimi on saavutettu.
      Perusteita en kehtaa kirjoitella, ne voitte listata vaikka tähän ketjuun.

      • Huvimetsästysneuvoksen

        Arvonimestä:
        2013 se tapahtui, kun lyyti toisen nimimerkin suojalla tuli kaapista ulos ja paljasteli poitsukaveriensa kanssa harrastamiaan ampuma-aseettomia puuhia huvimetsästyslaavuillaan. Poitsujen puuhailut on naamioitu "metsästykseksi", vaikka kyseessä on ryhmän intiimit leikit eli homostelurietastelu.
        2013 jälkeen vuosittainen vuoden huvimetsästäjän statukseen yltäminen on ollut katkeamaton, niinpä Huvimetsästysneuvos-arvo on vähintä, mitä saavutuksista voidaan myöntää.


    • huvisuojelija

      Kukahan se tai ketkä ne rakastaa ja tykkää eläimistä enemmän kuin metsästäjät? No metsästyksen vastustajat ym. eläinten ja susien suojelijat, joten suuremmalla todennäköisyydellä navetassa on käynyt joku eläinten ystävä, joka on tykännyt eläimistä todella paljon :) ?. Epäilen kovasti, että susien suojelija on maakuntamatkallaan pistäytynyt navetassa käydäkseen tekemässä susia metsästävän maalaisisännän karjalle kuisaa, mutta houkutus on käynytkin isoksi, oli tarjolla kunnon karjua ja koko homma päättyi sitten nolosti?

      • Anonyymi

        Kysessä oli maitofirman maalaismannekiini. Sellaista on elämä susipelkureiden takamailla...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      914
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      858
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      788
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      467
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe