Matkustan ensimmäistä kertaa Thaimaaseen, kohteena Khao Lak. Lähtö puolentoista viikon päästä. Aloitin maitohappobakteerikuurin eilen ja herkkävatsaisena vatsani on jo nyt sekaisin, olisiko vinkkejä millä sen voi pitää tasapainossa matkan ajan?
Thairuoka ei ole tuttua koska asun pienellä paikkakunnalla missä ei juuri ole mistä valita, mitkä ovat turvallisia mutta kuitenkin eksoottisia valintoja ruokailun kannalta hotellin lisäksi ja mitä pitäisi tilatessa tai ruokavalinnoissa ottaa huomioon? Uskaltaako juomia tilata jäillä?
Hierontaa ajattelin kokeilla koska sitä on näissä keskusteluissa kehuttu paljon, onko jotain hierontapaikkaa jota voisitte erityisesti suositella?
Kaipaisin suositusta/vinkkejä myös aurinkolasien (vahvuuksilla) hankintaan, löytyykö Khao Lakista vai kannnattaako hankkia muualta?
Matkustan yksin, olisiko hyviä vinkkejä illanviettoon löytää suomalaista juttuseuraa, suomibaarera ei ilmeisesti ole mutta onko jotain hotellia/baaria joka on erityisesti suomalaisten suosiossa?
Mausteita kehoitetaan tuomaan tuliaisiksi ja minulla on mausteisten ruokien ystäviä joille niitä voisin hankkia, mikä on paras paikka niiden hankintaan?
Paljon muutakin kysyttävää pyörii mielen päällä mutta aloitan nyt tästä :)
Ensikertalaisen kysymyksiä Khao Lakiin liittyen
16
1354
Vastaukset
Tervetuloa yksin khao lakkiin matkustavien iloiseen ja epämääräiseen joukkoon.
Yleensä paikalliset maitotuotteet toimivat paremmin kuin ostetut maitohappobakteerit. Esim aamiaisen jugurtit. Mut mikään ei estä syömästä niitä maitohappobakteerejakin, jos tykkää.
Ruoasta ei kannata olla huolissaan. Ainahan voi valita ravintolassa vaikkapa priau waan eli hapan imelän ruoan. Som tam salaattia en suosittele, koska sen ideana on olla tulinen aina.
Ruokaa tilatessa voi sanoa *mai phed* Ei tulinen.
Pad thai on hyvää ( paistettua nuudelia) Sen voi monasti valita katkiksilla (kung) kanalla(gai) porsaalla (muu).
khau phad taas on miltei sama ruoka mutta riisillä.
Jos epäilet tilaamasi ruoan olevan tulista, ota sen kanssa aina riisiä. Riisi vie paremmin tulisuuden kuin esim. vesi.
Markkinoilla kannattaa ainakin maistaa friteerattua kanaa. Tosin tarkista että se on taatusti kypsää.
Jauhelihavarras ainoa ruoka jota en ole pystynyt syömään thaimaassa.
Muuten vartaat on markkinoilla usein hyviä. etenkin jos on makeita vartaita saatavana. Niitä voi kysyä.
Banaani pannaria kannattaa ainakin kerran maistaa. Itse otan sen maidolla. (vastaa meidän vaniljakastiketta.) koondensoitua maitoa keitetty kasaan.
Jäitä voi tilata juomaan huoletta. Thaimaassa myydään kahdenlaisia jääkuutioita, toiset on kelvollisia juotavaksi, toiset ei. Niitä ei syötäviä käytettään säilyttämiseen.
Hierontaa kannattaa kokeilla. Itse käyn joka päivä, parhaimpina 2. Oikeasti vaikutukset näkyvät useamman käynnin jälkeen, vaikka kertakin tekee hyvää.
Tosin hieronnan taso vaihtelee. Jos hyvän löytää, käytä samaa. Itse käyn useinmiten komols cornerilla. Sam hieroo minut aina. kerro terveisiä :).
Jos niillä nurkilla vietät lomaasi, comolsilla vo myös syödä edullisesti.
Jos olet hierontaan tyytyväinen ja aijot mennä uudestaan, suosittelen pienen tipin antamista hierojalle (aina suoraan käteen). Palvelu paranee entisestään. Riippuu vähän hotellistasi mitä voisin suositella. Hieronnassakin pätee se että, jos hierojat repii hihasta sisään, se kertonee siitä ettei muuten asiakkaita riitä.
Optikkoliikkeitä khao lakin keskustassa on paljon. Mielikuva kyltistä on pääsääntöisesti vihreä. sieltä saat kyllä aurinkolasit vahvuuksilla.
Mausteita voi katsella markkinoiltakin mutta, hotelli mohin taran ( bang niang markkinapaikalta vielä 1-2km pohjoiseen) nurkilla on katettu tori, jossa on paremmat valikoimat. Thai chilipaprikoita, tuoretta kurkumaa, galangal, sitruunaruohoa, inkiväärin juuria, suosittelen. Sitten marketeista saa kala ja osteri kastikkeita, makeaa soijaa, tummaa soijaa. Myös bad thai kastiketta saa valmiina, mutta itse tehty on parempaa. Sweet chili kastikkeita saa samoja suomestakin.
Maris cafe lopetti vuosikymmenen vaihteessa, joten suomibaaria ei enää ole. Mut suomea aina kuulee, ainakin markkinoilla. usein myös Nang thong marketissa.
Ainahan voi täältäkin kysellä onko muita menijöitä samaan aikaan.
Thaimaalaisten kanssa kyllä ystävystyy helposti. Rantabaareissa, ja hieronnassa yms, on luontevaa jutella heidän kanssaan. Pomoja ja omistajia ei pidä kehua, mut heidän bisnestään voi. Työntekijöitä voi aina kehua, ja kertoa nauttivansa. Siitä se lähtee. Sitten voi kysyä jos useammin käy, jotakin mukaan syömään /neuvomaan chonticha ravintolaan syömään.
https://media-cdn.tripadvisor.com/media/photo-s/09/4d/02/a0/chonticha-mookrata-bbq.jpg
Lupaan sen olevan hinta/ määrä/laatusuhteeltaan paras ikinä syömäsi illallinen. Vaikka maksaisit kolmenkin ihmisen ruoat. 100thb/ hlö. Se on silti alle kymppi suomen rahaa. Ruoka vaihtoehtoja useita kymmeniä. Jätskiä ja sorbettia jälkkäriksi, ne muut jälkkärit on hieman outoja ainakin mun makuun. Mut aina kannattaa maistaa.
Tosin juomat maksavat erikseen. Usein thaikut juovat vettä. Vaikea löytää, ja ekalla kerralla sen grillin käyttö ( mun profiilikuva shontichasta) vaatii opastustakin. Aikaa menee paljon. Normaalisti siinä se 3 tuntia pyörähtää. Siksi yksin ei ole edes kiva mennä. Thaikuista on myös kiva päteä.
Kyllä thaimaassa käydessä pitää myös yksi kuai tiau syödä. Niitä saa kärreistä kaupungilla. Nuudelisoppaa. ei maksa paljon.
Myös hummerit, taskuravut, kalat kannattaa testata, ainakin jokin niistä. Kala on halpaakin. Kannattaa kuitenkin valita siihen ihan meriravintolakin.
Vastailen lisää jos kysyttävää ilmenee. Tosin voi mennä sunnuntaille.
Pitää sitä omaakin matkakassaa kartuttaa :)- Yli15reissuaThaikkuihin
Lopeta maitohappopillereiden syönti. Teet Thaimaahan pidemmän reissun kun pari päivää pitkän. Saat oikean bakteerikannan vatsaasi syömällä Thaimaassa paikallisia maitotuotteita kuten jäätelöä, jugurttia ym.
Hotelleissa usein kaikista kallein ruoka. Thaimaassa usein mitä vaatimattomamman näköinen paikka, sen parempi ruoka. Muovituolipaikat on thaimaassa käsite. Suosittelen ainakin kokeilemaan.
Ja onhan ne elämyksiäkin verrattuna turistiravintolaan.
Toki turistiravintolakin pitää testata, niissäkin on varsin hyviäkin. Hinta vo olla vain moninkertainen samasta ruoasta. Toki ne keskustan liikepaikatkaan ei mitään halpoja ole.
Paikallisten asiakkaiden määrä, usein kertoo ravintolan tasosta paljon.Hotellisuosituksia on vaikea antaa kun, toiveet hotellille jokaisella omanlaisensa.
Itse olen tykästynyt eteläiseen khao lak:n rantaan. Sopivan kokoinen ja rauhallinen.
Alueella kymmenkunta ravintolaa. Pari kolme pientä kauppaa. plus sitten turistimyymälöitä. Kokoajan tulee lisää.
Keskustaan muutama kilometri. Toisaalta aina ei kannata keskustaan suunnatakkaan. Lam kaen on parin kilometrin päässä. Siellä asuvat hotellien ja ravintoloiden henkilökunta. Hintataso sen mukainen. Khao lakin keskusta (bangla on)on kokonaan turismille rakennettua.
Eteläiseltä rannalta voisin suositella esim. Briza hotellia.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11048302/the-briza-beach-resort-khao-lak-ja-tammikuu.
Merlin on myös hyvä. Palvelu astetta parempi. Esim matkalaukut kulkevat autosta huoneeseen. Henkilökunta on pokkuroivaa. Kivaahan se on, jonkin aikaa. Etenkin yksin matkustettaessa aika arvokas.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10308717/khao-lak-merlin-beach-resort
Diamond muutti nimeään Hive:ksi ja nosti hintoja enemmän kuin hivenen :). Tosin suomalaisiin en siellä ole törmännyt.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/9466025/diamond-resorts-amp-spa
Emerald ehkä enempi perhehotelli. Hieman väsähtänyt tunnelma.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14391532/emerald-beac-resort-khao-lak
Jos taas valitset keskustan hotellipaikaksesi. Jos budjetti antaa myöten, laguuna on varsin hyvä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10213719/khao-lak-laguna-resort
Oceanside on kolmentähden hotelliksi, varsin hyvä. Eikä kovin kalliskaan. Hyvällä paikalla, mut omaa rantaa ei ole. Toisaalta vajaa satametriä rannalle.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14146856/hotelli-the-leaf-oceanside
Ihan mututuntumalta suomalaisten suosimia hotelleja khao lakissa muita olisi ainakin:
Sudala, fanari, sensimar, moracea, ban khao lak, centara... ketjuja selaamalla varmaan saa jonkinmoisen käsityksen.- ensikertalaineN41
Kaunis kiitos ajatuksella kirjoitetuista kommenteista MYMmille, tuli kyllä paljon asiaa ja paljon uuttakin vaikka olen noita ketjuja katsellut, sinä kirjoitat oikeasti intohimosta tuohon kohteeseen ja sen aistii. Myös tuo paikallisten maitotuotteiden syönti oli hieno vinkki, Egyptissä aikanaan olin kahden viikon matkalla kaksi päivää terveenä, silloin koitin vältellä varsinkin maitotuotteita eikä kyllä toiminut joten nyt härkää sarvista ja jugurttia nassuun :)
Mainitsit jo hotellini joka on keskustassa, paikallisiin tuskin tulee tutustuttua sen enempää koska en hallitse englantia hyvin, osaan kuitenkin hymyillä ja kiittää että eiköhän silläkin mennä pitkälle :)
Kiusaavatko hyttyset tähän aikaan vuodesta ja onko parempi käyttää hyttyskarkoitetta iholla vai karkoittaa jo ovella? Entä tipit, ovatko ne aina tervetulleita vai voiko tippiä antamalla loukata ketään? Onko ylipäätään ammatteja jossa työntekijä ei saa palkkaa vaan tienesti koostuu tipeistä, heille mielellään antaisi tippiä. Nyt tiedän jo että jos olen tyytyväinen hierontaan annan tipin käteen, kiitos siitä tiedosta.
Paikalliset käsityöt kiinnostaa, laadun osaan kyllä arvioida itse mutta mikä olisi hyvä paikka niiden hankkimiseen? Paljon olen koittanut katsella myös tietoa auringon vaikutuksesta noilla leveysasteilla, se hieman pelottaa ettei ylireagoisi ja käyttäisi liian suuria kertoimia jolloin jää saamatta rusketusta kokonaan.
Mukava olisi olla jutuissa suomalaisten kanssa lomallakin, ehkä juuri siksi etten hallitse kieliä hyvin, enköhän minä teidät löydä kun etsin paikan päällä, jos esim joku pariskunta on menossa samoja aikoja matkalle niin herra voisi mieluusti lainata rouvaansa minulle sen verran että voisimme käydä yhdessä shoppailureisulla Phuketissa:) Aurinkovoiteet kannattaa ostaa suomesta, etenkin jos kielitaito on heikko. Thaimaalaiset haluavat välttää ruskettumista, niin monet voiteet estävät ruskettumisen. Eikä ne aurinkovoiteet ole siellä mitenkään erityisen edullisiakaan.
Kyllä se Thaimaan aurinko ensimmäisellä reissulla etenkin, lyö kuin nyrkki, kun kentältä ulos astut. Ihan on hyvä käyttää suuria kertoimia ensimmäisinä päivinä. Eikä sittenkään ekana päivänä kannata olla suoraan auringossa kovin pitkään. Eikä after sun voidetta kannata etenkään alkuun säästellä illalla.
Jos (ja kun :) ) palaa niin viillentävä geeli tekee hyvää. Sitä saa markkinoilta, kemppareista. Voi olla ihan marketeissakin. säilytä jääkaapissa.
Tarjoilijat , siivoojat, ja vaikkapa hierojat, ovat todella huonosti palkattuja.
Esim jos hieronta maksaa 300thb, hieroja saa siitä 150 thb. Normi päivä ehkä 3 asiakasta. 450 thb. eli noin 11 euroa. Jos ei asiakkaita, ei palkkaa.
Myös siivojalle jos tippaat anna se hänelle suoraan käteen, muuten sen vie joku muu. Älä siis jätä tippiä huoneeseen.
Kännykkään voi ladata sanakirjan, tai jos ostat paikallisen simkortin (reilu 10€) sulla on google kääntäjä aina mukana. Yksittäisiä sanoja sillä voi kääntää, lauseet usein mitä sattuu. Fraasisanakirja maksaa reilun 10euroa.
En minäkään osaa englantia hyvin. Siksi sitten vähän paikallista kieltä tarttunut matkaan. Mut heikko kielitaito tekee matkasta jännempää :). Ei monet thaikutkaan osaa. Minusta tärkeämpää on oma asenne kuin kielitaito.
Jos menee asenteella mä maksan mä vaadin, saa ehkä mitä haluaa. Mut jos menee asenteella, kiitos kun saan olla teidän vieraana, saa ehkä enemmän kuin osaisi vaatia. Opittu kantapään kautta, karvaasti :).
Thaiksi nainen kiittää *khop khun khaa*.
Vaitervehdystä ei kannata tehdä koska, jos et tiedä millä korkeudella kätesi tulee olla, se voi loukata, tai saada vaivautuneeksi. Jos matkit vastapuolta, se menee väärin :) .
Hyttyset (jung) on korkeemman kädessä. Itseä ei ole koskaan vaivanneet mutta, joillekkin ne on ollut riesa, etenkin iltaisin.
Lähes kaikki *käsityöt* ei ole käsitöitä. Ban nam sai:ssa sanotaan olevan paikallisia käsitöitä, mut oikeasti niitä on ollut hyvin vähän. Sieltä kuitenkin saa tietoa missä niitä käsityöpajoja on. Koska ne on auki.
Keskustassa hotelli Suwan palm yhteydessä on varsin hyvä hierontaliike. Käynti kadun puolelta. Ilmastoitu, ja sisällä soi rauhallinen musiikki, hyvin hiljaa. Hierojat varsin hyviä. *On* niminen hieroja teki kipeille jäsenilleni varsin hyvää. Oli oikeasti taitava työssään.
Joo olen minä khao höpö, mitä suurimmassa määrin. Tykkään rauhallisuudesta, eikä tarvitse rannalla väistellä, vesijettejä tai aurinkotuoleja eikä muutakaan. Kuuma hiekka hieroo jalkapohjia, eikä ole kiire minnekään. Yksin matkustaessa, voi tehdä juuri miltä itsestä tuntuu. Jos haluaa olla yksin, voi olla. Jos haluaa juttuseuraa, sen saa lähes mistä tahansa. Baarista, hotellista, hieronnasta.
Jos haluaa lähteä jonnekkin, menee, jos ei, ei mene.
Iltaisin voi mennä herkuttelemaan pienestä kojusta pikkurahalla, tai valita meriravintolasta herkun tuoreena, joka pakastettunakin suomessa maksaa maltaita.
Tai mennä livebaariin kuuntelemaan musiikkia. Tosin oma suosikki baari ei sijaitse turistialueella.
Tai sitten vaan olla. Ottaa vaikka rentouttava kylpy.
Kun matkustan sesongin ulkopuolella, ja valitsen vielä jo muutenkin rauhallisen rannan, josta 100m päässä on vielä rauhallisempi ranta, saan usein koko rannan yksityiseen käyttöön :) . Henkiökunnallakin on enemmän aikaa, niin baareissa kuin hotellissakin.
Voin keskittyä vain minuun, välittämättä töistä tai, muiden mielipiteistä. Onhan se hienoa olla muiden passattavana :).
On vaan hyvä jos kaikki voisivat nauttia matkoistaan mahdollisimman paljon.- Gilipollas
Miksi suomalaiselle on vaikea ymmärtää, että se on Thaimaa, josta jokaisen pitäisi tajuta, että siinä on sana maa, kuten muissakin kielissä. Espanjaksi Tailandia, englanniksi Thailand ym.
- Khaolak
Hei m.y.m :)
Paikan asiantuntijana niin onko sinulla tämän hetkistä tietoa Bang Niang alueelta, lähinnä sen ranta-alueelta? On kuulemma viimeisetkin kippolat ja kuppilat hävinnyt. Majoitumme The Waterssiin ja siitä toki olisi mukava mennä rannalle auringonlaskua katselemaan ruokaillen. Kuinkahan kauas joutuu menemään ja kumpaan suuntaan jotta ilman omia eväitä onnistuisi :)? Onhan hotellien rantaravintolat varmaankin normaalisti auki.
Watersista ei omia kokemuksia ole. Mut mikään ei estä menemästä muidenkin hotellienkin ranta ravintoloihin.- Täällä-ollaan
Khaolak...
Rannassa on yksi kuppila, nimeltään Nong Prew. Ensin Bang Niang beach road alas ja juuri ennen merta eli viimeinen tie oikealle, se tie loppuun niin saavut ravintolan pihaan. Hyvä ruoka ja ihan rannassa.- Khaolak
Kiitos näistä, laitetaan kokeiluun tuotapikaa.
- Huipati
Pakko oli provosoitua :O
Khao Lakin rannoilla on monta ruokapaikkaa. Siis ei vain yhtä. Osa on hotellien ravintoloita ja osa ihan kuppiloita. Kannattaa kulkea rantaa pitkin niin löytää parhaiten. Tosin nyt on ollut niin paljon sateita ja vuorovesi on voimakas, niin että kaikkiin ei ole ihan helppo kävellä.
Aurinkovoiteet kannattaa ostaa paikan päältä. Laadukasta Niveaa Suomen hintoihin, ja eipä tarvitse kanniskella. Ja taatusti kunnollista, koska tuotantopäivä on mainittu toisin kuin Suomessa. Vaalentavat voiteet on mainittu erikseen. Minimikerroin läpi matkan 20, saksalaiset käyttävät yleisesti 30 ja ovat ihan paahtuneita silti.
Monet suomalaiset haluavat olla rauhassa lomallaan. Emme me ainakaan halua shoppailla tuntemattomien kanssa tai muutenkaan tykkää jos tungetaan seuraan.
Loma kannattaisi käyttää hauskanpitoon eikä optikoilla ja räätäleillä ravaamiseen. Ihme että on varaa ostaa loma ja sitten ravataan hankkimassa aletavaraa. Mutta kukin tyylillään.
Waters on ihan ok tasoinen mutta rantahotellien takana eli rannalle on käveltävä aika pitkä matka eikä ole merinäkymiä. Lähin ruokapaikka rannalla on Chong Fah eli ihan rantaan menevän kadun päässä oikealla. Rantaa vasemmalle löytyy useampi kuppila 1-2 kilometrin säteellä. Oikeallakin monta, mutta vuorovesi voi sulkea reitin. katua pitkij kyllä pääsee niihinkin.- Khaolak
Kiitos näistäkin. Rantaa vasemmalle lähdettäessä kuulemma iso hotellityömaa jonka takia joitain ranta "muovituoli" kuppiloita joutunut lopettamaan. Mutta eiköhän etsivä eväspaikan löydä. Ja oma kysymykseni liitttyi juuri lähinnä olevan rannan tilanteeseen, muualla tietysti käydään kunhan saadaan vaihdettua toppatakit kesävaatteisiin :)
- Huipati
Varmasti näin. Juuri tuolla yiime vuonna yhden ravintolan omistaja arvelikin että lähtö tulee työmaan alta. Ilmeisesti oli siirtymässä etelämmäs toiseen paikkaan. Pienen joen ylittämällähän pääsee muihinkin rannan paikallisiin ruokapaikkoihin. Tietysti Watersistakin tulee hiukan enemmän matkaa. Mutta ruoat ovat kyllä ihania kuin maisematkin.
- Otan_rennosti
Chong Fa, yksi kerta käyty ja oli Khao Lakin huonoimmat sapuskat. Useita henkilöitä seurueessa, kaikki oli samaa mieltä. Maisemat kyllä hyvät.
Provosoitujalle aivoja, missään ei lue että olisi ainoa rantabaari. Yksi.
Anna muiden tehdä lomilla mitä haluavat, ei ole sinulta pois. Suomalainen kateus... Kyllä minäkin alkuun vieroksuin Thaimaassa seuraani tuppautuviin tuntemattomiin ihmisiin. Mut sitten kun opin siihen että, ne kuuluu asiaan, se on ihan kivaakin.
Itsekin olen ollut vuorostani bilettämässä mulle tuntemattomien kotona. Myös minut on kutsuttu usein syömään tuntemattomien kotiin. Sellainen vain kuuluu thaikulttuuriin.
Häissäkin olin, vaikken tuntenut parista kumpaakaan. Kutsun sain kun muitakin kutsuttiin. Minusta ne teekee matkoista paljon antoisampia.
Joskus olin sitä mieltä että, onnistuneeseen matkaan kuuluu ainakin yksi yö viettää petonilattialla viltillä nukkuen vaikka, hotellihuone olisikin maksettu.
Jotkut tavat ovat toki minulle outoja, mut ne vaan on otettava kokemuksena. Esimerkiksi tulee mieleen kun, tarjoilija teki myös itselleen drinkkejä tilaamistani juomista. Paikassa muutenkin tarjoilija istui meidän pöydässä, pystyäkseen palvelemaan meitä nopeammin. Aina kun lasi on puolillaan se täytetään. Ei tarvitse tarjoilijaa paljon etsiskellä. Kun pullo hong thongia ja 5 pulloa soodaa maksaa 400thb, eli kympin euroina, ne tarjoiljan drinkit ehkä maksoivat maksimissaan 2 euroa. Jäitä kun käytetään paljon.
Illan päätyttyä lasketaan tyhjät pullot, ja lasku tulee sen mukaan. Jos vie oman pullon, siinä pitää olla kotelo mukana, muuten se laskutetaan. Tarjoilijat siis tekevät drinkkejä asiakkaankin pullosta. Kokemus sekin.
Samoin jos juomaa jää, ne voi ottaa mukaan. Itse en ota, mut aina joku tarvitsee :)
Samaisessa baarissa tuntemattomat ihmiset ovat tarjonneet minulle drinkkejä omasta Hon thong sooda juomistaan. Johon sitten tietenkin vastataan tarjoamalla samaa juomaa takaisin omasta pullosta. Saapahan kilistellä.
Kadulla sitten minulle tuntemattomat ihmiset kutsuvat minua nimeltä ja kyselevät kuulumisia. Mikäs siinä.
7/11 myyjä kassalla alkoi selittää kun olin edellisenä iltana ollut thaikaraokessa laulamassa.
Mun matkoille kuuluu aina myös tuntemattomia ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899