Olen lähiaikoina ollut lähempänä taas vajota sellaiseen masennukseen mistä kärsin joskus vuosi sitten. Tai noh, en siis käynyt missään tutkimassa onko se sitten virallisesti masennusta, mutta huono olo, eikä mikään oikeastaan kiinnostanut.
Nykyään olen taas lähellä sitä että olen sellainen pessimistinen sielu mikä olin tuolloin vuosi sitten ja se pelottaa minua. Oikeastaan ei niin paljoa kuin rakastuminen. Sitä en enää uskalla tehdä, sillä ainoa mitä rakkaus on minulle tuonut on tuskaa, surua ja kaipuuta. Hyviä hetkiä en ole siitä pahemmin saanut. Ja huom, puhun nyt ihmisten välisestä rakkaudesta, seurustelusta, en sellaisesta millä koira voi minua rakastaa...
Olen huomannut että lause "Älä rakenna linnoja pilviin, sillä tuuli ne hajoittaa. Älä katso syvälle silmiin, joita et voi unohtaa." merkitsee minulle aivan muuta kuin ennen... Se on niin ihanan totta. En enää halua katsoa silmiin joita en voi unohtaa, en enää halua katsoa ja ihastua, tai myöhemmin rakastua. Sillä se minkä siitä saan on vain lisää kipua. Elämän ei kuulu olla onnellista eikä mukavaa, nuo asiat kuuluu ansaita, eikä niitä osaisi arvostaa jos elämä ei potkisi kunnolla päähän.
En tajua miksi, mutta nähtävästi taas sain vain murskattua sydämeni. En ymmärrä miten onnistun tässä kerta toisensa jälkeen. Joka kerta tuntuu sattuvan enemmän kuin koskaan ennen. En ymmärrä miksi en turru siihen pikku hiljaa... kumpa tunteisiin voisi turtua...
Nämä ovat pääasiassa tunteitani vuoden takaa, mutta nyt ne ovat taas pinnassa koska taas kerran onnistuin seurustelua harkitsemaan ja kohtaamaan surua. Naiivi kun olin uskoin että toinen olisi myös halunnut jotain, kuten välillä tuntui viestittävän. Ja minä tietty lankesin, vaikka tiesin että ei olisi mitään mahdollisuuksia...
Onneksi on joku joka rakastaa ja kannattaa... Kiitos Jumala, kiitos että sinä lupasit kasteesta asti olla vierelläni, kantaa minua käsivarsillasi kun en enää itse jaksa jatkaa matkaa...
Jos seuraavan kerran taas tulee pettymys niin sitten tämä saa loppua. Sitten siirryn kokonaan ihmissuhteista panostamaan opiskeluun ja hankin laatuaikaa Herran kanssa...
ps. meghan, älä vastaa! En kestä sinun vastauksiasi (ei millään pahalla, ne ärsyttävät todella paljon), haluan vastauksia ihmisiltä joilla ei aina mene niin hyvin. Enkä erityisesti kaipaa sinun sääliäsi.
Nykyään olen taas lähellä sitä että olen sellainen pessimistinen sielu mikä olin tuolloin vuosi sitten ja se pelottaa minua. Oikeastaan ei niin paljoa kuin rakastuminen. Sitä en enää uskalla tehdä, sillä ainoa mitä rakkaus on minulle tuonut on tuskaa, surua ja kaipuuta. Hyviä hetkiä en ole siitä pahemmin saanut. Ja huom, puhun nyt ihmisten välisestä rakkaudesta, seurustelusta, en sellaisesta millä koira voi minua rakastaa...
Olen huomannut että lause "Älä rakenna linnoja pilviin, sillä tuuli ne hajoittaa. Älä katso syvälle silmiin, joita et voi unohtaa." merkitsee minulle aivan muuta kuin ennen... Se on niin ihanan totta. En enää halua katsoa silmiin joita en voi unohtaa, en enää halua katsoa ja ihastua, tai myöhemmin rakastua. Sillä se minkä siitä saan on vain lisää kipua. Elämän ei kuulu olla onnellista eikä mukavaa, nuo asiat kuuluu ansaita, eikä niitä osaisi arvostaa jos elämä ei potkisi kunnolla päähän.
En tajua miksi, mutta nähtävästi taas sain vain murskattua sydämeni. En ymmärrä miten onnistun tässä kerta toisensa jälkeen. Joka kerta tuntuu sattuvan enemmän kuin koskaan ennen. En ymmärrä miksi en turru siihen pikku hiljaa... kumpa tunteisiin voisi turtua...
Nämä ovat pääasiassa tunteitani vuoden takaa, mutta nyt ne ovat taas pinnassa koska taas kerran onnistuin seurustelua harkitsemaan ja kohtaamaan surua. Naiivi kun olin uskoin että toinen olisi myös halunnut jotain, kuten välillä tuntui viestittävän. Ja minä tietty lankesin, vaikka tiesin että ei olisi mitään mahdollisuuksia...
Onneksi on joku joka rakastaa ja kannattaa... Kiitos Jumala, kiitos että sinä lupasit kasteesta asti olla vierelläni, kantaa minua käsivarsillasi kun en enää itse jaksa jatkaa matkaa...
Jos seuraavan kerran taas tulee pettymys niin sitten tämä saa loppua. Sitten siirryn kokonaan ihmissuhteista panostamaan opiskeluun ja hankin laatuaikaa Herran kanssa...
ps. meghan, älä vastaa! En kestä sinun vastauksiasi (ei millään pahalla, ne ärsyttävät todella paljon), haluan vastauksia ihmisiltä joilla ei aina mene niin hyvin. Enkä erityisesti kaipaa sinun sääliäsi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
maailma voi murentua ympäriltä, jätkä senkun porskuttaa!
Paskat siitä mitä on tapahtunut - se on kaikki vaan kokemusta elämästä!
Uskalla, yritä, koita, menesty. Jos ei yritä, ei voi menestyä.
ja enklanniks: Life sucks, then you die.
Älä ota kaikkee ittees, anna palaa ja nauti elämästä.
Juuri tälläistä viestiä hain, en niitä meghanin ärsyttäviä vastauksia...
Kiitti jätkät, te sanoitte ton aika selvästi ja ainakin hetken hymy kareili huulilla... Mutta ehkä jätän tän seurustelun joksikin aikaa (sitten uudestaan ku on tästä toipunu), ja nyt keskityn opiskeluun...
Samoja tuntemuksia minullakin. Tuo lause; "Älä rakenna linnoja pilviin, sillä tuuli ne hajoittaa. Älä katso syvälle silmiin, joita et voi unohtaa." voisi tosiaan olla uusi elämänohjeeni.
Juuri hetki sitten kotiin kävellessäni ajattelin noita sanoja, hieman eri järjestyksessä.
Tunnistan tuon tuskan, sillä olen jo kauan tiennyt mitä rakkaus minulle merkitsee..
yritä siinä nyt sitten olla onnellinen kun sinulta puuttu se mikä olisi koko elämäsi.
Mukava kuulla että ajattelet samoin... Tuntuu varmaan että elämä on pelkkää tyhjyyttä jos ajalla ei ole mitään väliä, se vain kulkee eteenpäin... Onnellisuutta ei oikeastaan ole, mutta ei niinkään surua, millään ei vaan oo väliä...
Noh, toivotaan että sinä löydät sen oikean, sillä ansaitset ihmisen joka rakastaa sinua ja jota sinä rakastat.
Jaksamisia!
...linnoja pilviin, sillä tuuli ne hajottaa. Älä katso syvälle silmiin, joita et voi unohtaa.."
Kuulin tuon lauseen ensimmäistä kertaa, ja se muistutti omaa elämääni paljon.. Ehkäpä minunkin pitäisi keskittyä opiskeluun, mutta unohtaminen on vain niin vaikeaa...