Lyhyt kommentti H.S. kiinnitti huomioni; "Räsymatosta Suomen kansalliaarre!"---- Miksikäs ei, onhan tuo usein äitien kutomana, joka kodin iloksi levitetty lattialle ihasteltavaksi.
Miten olenkaan itse iloinnut saadessani uuden keittiön maton, nuorena aviovaimona anoppini kutoman, muulloin itse, tai oman äidin valitseman, iloisen kapearaitaisen puuvillamaton.
Ei aikaakaan siitä kun Kesäheinän verannalla oli sinivihreät raikkaat räsymatot, samoin keittiöstä pikisti roosanvärinen kudottu ihanuus.
Olkkarissa taisi olla isompi matto jalkojen lämmikkeeksi, alkukesän viileys kun muuten tuntui varpaissa TV:tä katsellessa.
Miten innokkaasti sitä mattonsa pesikään nuoruuden innoissa. Mäntysuopa tuoksui, harja vaahtosi ja rouskui maton pinnassa ja puhdasta tuli 😅
50-luvulla ei ollut kiellettyä merivedessä huuhdella, joten matot vaan veteen, kun veneen perässä uittamalla ne huuhtoutui 😗
Aidalle valumaan tai saaressa katajistoon, käännellen auringossa, ja ilo oli syksyllä kaupungissa levittää raikkaat mattonsa lattioille! Tuttuako?
Miten olenkaan itse iloinnut saadessani uuden keittiön maton, nuorena aviovaimona anoppini kutoman, muulloin itse, tai oman äidin valitseman, iloisen kapearaitaisen puuvillamaton.
Ei aikaakaan siitä kun Kesäheinän verannalla oli sinivihreät raikkaat räsymatot, samoin keittiöstä pikisti roosanvärinen kudottu ihanuus.
Olkkarissa taisi olla isompi matto jalkojen lämmikkeeksi, alkukesän viileys kun muuten tuntui varpaissa TV:tä katsellessa.
Miten innokkaasti sitä mattonsa pesikään nuoruuden innoissa. Mäntysuopa tuoksui, harja vaahtosi ja rouskui maton pinnassa ja puhdasta tuli 😅
50-luvulla ei ollut kiellettyä merivedessä huuhdella, joten matot vaan veteen, kun veneen perässä uittamalla ne huuhtoutui 😗
Aidalle valumaan tai saaressa katajistoon, käännellen auringossa, ja ilo oli syksyllä kaupungissa levittää raikkaat mattonsa lattioille! Tuttuako?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nauraa sai säätiedostuksen Matti Huutosen todetessa, että "lauhaa on, mutt'ei ne puut viherjöi 😋
---- johan olis' hah haa, tammikuussa !
Säätieteilijä ottaa ilmastonmuuton vakavasti. Tällaisiksi talvet varmaankin ovat muuttumassa. - Sopii minulle!
Mistä saatiin raita tää ja tää...lauloi Ragni Malmsten. Samalla mietittiin eletyn elämän sävyjä ilonkirkkaista suruntummiin. Olen muutaman riepumaton kutonut nuorena rouvana itsekin anoppini kangaspuilla ensimmäiseen yhteiseen kotiin, pessyt juuriharjalla niitä kesäisin mökkilaiturilla, mäntysuovan, Vaskiveden ja tuulen tuoksun tallettanut ikuisiksi mieleeni. Anoppi oli mestarikutoja, puissa syntyi myös damastisidoksia, hienoja pellavaliinoja. Poppanaakin joskus kudoin loimen loppuun , ovat käytännöllisiä pöytäliinoina. Kauneimmat ja muistorikkaimmat vanhat riepumatot ovat vielä uusiokäytössä, olen tehnyt niiden ehjistä kohdista pihakalusteiden pehmikkeitä ja tyynyjä.
Lapsuusmuistoihin liittyy kesäiset rättiköpelöt, matonkuteiden leikkaustalkoot. Piti saada kerralla isompi määrä kuteita, kun äiti halusi teettää kutojalla uudet riepumatot. Naapuruston naiset kokoontuivat meille rantakoivujen varjoon, omat sakset mukanaan. Oli mukava kuunnella puheenkalkatusta ja hereää naurua, kahvi tuoksui, lapsetkin saivat mehua ja pullaa, kaneliässiäkin oli tai serinakakkuja. Välillä pulahdettiin uimaan . Aurinko paistoi, sorsapoikue tuli laiturille kädestä syömään, pääskyt singahtelivat veden yllä. Pientareilta löytyi mansikoita ja mesimarjojakin.
Olihan herttainen näkymä mikä avautui Ramoonan muistoista, mansikat lähes näkyivät ruohon seassa siinä pientareella.
Matonkuteiden leikkamisessa siirryin kaupungin kotiin, missä iltapuhteina leikkelimme talven aikana myös kuteita, Äiti tosin kudotti serkullaan kotitalousopettaja Anna-Liisalla Jämsässä ison siniharmaan ruusupoljenta maton olihuoneeseen.
Joskus myöhemmin sain minä sen Kilon kotiini, jossa se kesti kauan, viimeksi lastenhuoneen mattona.
Vielä Sipoossa osallistuin kylällä muutaman tunnin talkoisiin, kuunnellen auliisti tarjottua paikkakunnan historia samalla.
Kyllä tukeva hyvällä maulla sommiteltu räsymatto on kodikas ja tuttu jokaiselle suomalaiselle, sukupolvesta toiseen. Tekstiilien ekokierrätystä se aikanaan oli parhaimmillaan 🎯 Nykyään on ilmeisesti reunapaloista ja tasoituspinoista jo uutta ja vahvaa kudetta.
Niinpä taakse katsellen aikojen saatossa, on moninaisten maalaispirttien lankkulattioita pukeneet isän sarkahousujen tummat raidat, vieressä äitien esiliinojen ja mekkojen kirkkampia raitoja, menneiden sukupolvien iloksi.
Noista maton raidoista on kirjoitettu monta kaunista runoa, mietin hetken miksi. Lopulta päädyii olettamukseen ( ei siis mitään faktaa), mutta ensin perustelen hieman tuollaista lopputulosta.
Ruotsissa erään kotiseutumuseolla käynnin yhteydessä luin aitan seinällä olevan kertomuksen rengin vuosipalkasta v.1786. Yksi riksdaaleri, saappaat ja kannu viinaa.
Luonnolisesti ruoka sekä majoitus olivat luontaisetuja, joita ei mainittu tuossa listassa. Mutta se riksdaaleri, sellaisen ansaitsi samaan aikaan pyöveli yhdessä päivässä käytyään ruoskimassa hullujenhuoneella olevia "hulluja", neljännesdaaleri jokaisesta ruoskittavasta. Mestauspalkkio oli puolestatoista neljään riksdaaleriin mestaustavasta riippuen.
Näyttää siltä, että rengin, samoin kuin piiankin, oli itse hankittava omat käyttövaatteensa. Siksi jokaista vaatekappaletta käytettiin varmasti mahdollisimman pitkään ja niistä luopumien tuntui raskaalta menetykseltä.
Sama tuska on varmasti ollut yleisesti koettu monessa suomalaistaloudessakin pitkälle jatkosodankin jälkeen, tosin loppuaikana vain eri syystä. Kansanhuollon jakamat ostokortit, ostokset olivat pitkän harkinnan tulos edellyttäen, että kaupasta löytyi sopivaa kangasta. Mutta loppuunkäytetyille vaatteille löytyi vielä käyttöä matonkuteena.
Jokaiseen vaateriepuun liittyi tunnearvo, oikeastaan historia. Tuo tumma raita kun puoliso kuoli, kirkas raita lapsen syntyessä tai ensirakkaus, jokaiseen raitaan sisältyi elämänkokemus, niistä raidoista syntyivät runot.
Eläköityäni vietin noin vuoden käsityöasemalla, sitä olin suunnitellutkin ja lopulta sain toteutettua. Olin leikannut matonkuteiksi kaikki hyljätyt vaatteet kesäisin parvekkeella ja aarteet vein kellarikomeroon sitä mukaan sain jonkun urakan valmiiksi.
Leikattavaa sain myös tutuiltani, tarkkaan oli valittu sen mukaan mitä halusin niiden olevan. Monesti kyllä kävi mielessä onko tämä nykypäivää? Kyllä se oli minun oma haluni tehdä jotain, se oli unelmien täyttymys kuitenkin.
Mattoja valmistui ja osanottajat, mukana olijat saivat omansa, pienen maton
muistoksi.
PS. osa kuteista oli ostettuja niitä sai sieltä paikanpäältä värivalikoima oli melkoinen, saa niitä tilattua suoraankin Tampereelta.
Käsityökeskuksessa oli päivät kuin parlamentissa, parannettiin maailmaa päivittäin , annettiin toinen toisillemme vinkkejä ja jo opittuja neuvoja kaikesta niille jotka tarvitsivat apua ja tukea.
Se oli hienoa aikaa eikä ollut parempia tai muutenkaan luokittelua, oltiin samalla asialla mieleisessä harrastuksessa. Meillä oli hyvä henki ja paras ohjaaja mitä voimme toivoa.
Minun kodissani räsymattoja on edelleen käytössä joihin jokaiseen kuuluu kiinnittynyt muisto jostain hyvästä tai hauskasta tapahtumasta.
Suurin työ oli tyttärelleni häälahjaksi kutoma ruokaliina puhtaasta pellavasta joka riittää isollekin pöydälle.
On ollut antoisaa lukea kokemuksianne, teidän jotka olette itse kutoneetkin mattoja.
Nuo Ramoonan pihatuolien päälliset hyvistä mattojen kohdista, on juuri sellaista käytännön luovuutta, jota ihailen.
Vanhin tyttäristäni on myös taitava käsistään, olin ilahtuneen yllättynyt käydessäni luonaan hiljattain. Oli hän kuvaillut aikaansaannoksiaan, mutta se viehättävä koknaisuus kodissaan kertoi hyvästä mausta ja sommittelutaidoista. Nuorimmainen ei kädentaitoja harrasta juurikaan, vaikkakin koulussa osoitti kykyä metallitöissä (kupari) 😋
Kuuluukohan karjalaisuuteen käsityötaidot? On muistikuva vanhoista kudonnaisista Kansallismuseossa Karjalan väreissä, ja monet pyyhesuojukset, (joku käspakka) olen kuvissa nähnyt kirjailtuna!
Voi miten ennen naiset ompelivat hienoja istuinsuojia, pitsejä, ja ristipistoillakin vaikka mitä!
Kohta muistuu jo mieleen arsenikkiä ja vanhoja pitsejä,...joten reiluun kudottuun mattoon palaan kotoisuuden antajana.