Yle säästää nykyään. Asiaohjelmia lopetetaan tiuhaan. Tännehän voi nyt perustaa uuden kuluttajaohjelman kun meidän suurten ikäluokkien sanotaan olevan rahassa kylpeviä (joopa joo, sanon).
Puhutaan nyt tuotteista, hoidoista tai matkoista, mistä huvittaa.
Puhutaan nyt tuotteista, hoidoista tai matkoista, mistä huvittaa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voisin kehua eräitä pallon muotoisia aurinkokennovaloja. Ne palavat jo tällä muutaman tunnin valolla aamuun saakka, heikosti myöhemmin, mutta valo on. Ovat lisäksi kauniin rosoisia.
Voisin kehua hurjan montaa tuotetta. Meillä on kaikki kestänyt enemmän kuin tarpeeksi, eli 5-10 v käytön jälkeen olen heittänyt ehjänä roskiin.
olen ostanut n 18 uutta autoa ja ajanut jokaisella yli 180 000 km tai yli 10 vuotta. On autoja joissa ei ole ollut yhtään ongelmaa koko käyttöaikana.
Viimeinen, vuoden ikäinen uutena ostettu autoni on huonoin kauppani.
Onneksi olkoon suomen vanhin ihminen.
Olet noin 180 vuotias.
Vai laskinko väärin?
Pitkälti yli sadan joka tapauksessa.
1965-2016
Siitäs sait, olet tuhlannut maapallon varoja jo aivan tarpeeksi!
Olen kanssa pannut merkille tuon ohjelmamuutoksen.
Asiaohjelman teko vaatii vaivaa ja faktojen tarkista, eli väkeä.
Hömppää voi tehdä vähemmällä ja aina löytyy porukkaa, joka lähtee vaikka ruokapalkalla mukaan, kun saa naamansa telkkariin.
Nykyään haastatteluohjelmissakin pyörii enimmäkseen viihteen tekijät ja urheilijat.
Samoja ohjelmia pyöritetään kymmeniä kertoja kanalta toiselle.
Olisikohan+kysymys+jostain+muustakin+kuin+Ylen+säästötoimista?+Jo+vuosikausia+olen+ollut+Kuluttaja+lehden+tilaaja.+Kuningaskuluttaja+ohjelman+aiheet+ja+niihin+sisältyvät+vertailut,+testitulokset+ja+erilaisten+asioiden+esille+nostamiset+olivat+samat+kuin+Kuluttaja+lehdessä.+Muistaakseni+niin,+että+Kuningaskuluttaja+esitettiin+hieman+aikaisemmin+kuin+tilattu+lehti+(44+euroa/v.,+8+1+numeroa,+sis.+digilehden).+Irtonumerosta+(6,90+euroa)+en+tiedä.
Mielestäni+lehden+julkaisija+oli+aikaisemmin+Kuluttajavirasto+(oli+ihan+varmasti+silloin+kun+aikoinani+päätin+lehden+tilata).+Nyt+se+näkyy+olevan+Kuluttajatietoisuuden+Edistämisyhdistys+ry,+ja+kun+tein+haun+'kuluttajavirasto',+niin+huomasin+sen+olevan+nykyään+Kilpailu-+ja+kuluttajavirasto.+
Lehti+on+edelleen+hyvä+ja+asiallinen,+jos+televisio-ohjelma+kenties+oli+joskus+hieman+sensaatiohakuisen+tuntuinen,+niin+lehdestä+en+niin+voi+sanoa.
Tässä+uudessa+numerossa+on+mm.+seuraavaa:+TESTIT:+jääkaappi-pakastimet+(Testin+kalleimmassa+laitteessa+on+huonoin+viilennysteho).+Testissä+on+19+jääkaappipakastinta.+Hintaero+"Testivoittaja"+ja+"Hyvä+ostos"+laitteen+välillä+300+euroa,+molemmilla+4+tähteä.+Suurin+painoarvo+45%+annetaan+suorituskyvylle,+käyttömukavuudelle+20%,+sähkönkulutukselle+20%,+melulle+10%+jne..
Ulkoiluvillasukat+(merinovillan+määrä+ei+vaikuta+sukkien+lämpimyyteen).+Testivoittaja+maksaa+14,90+ja+"hyvä+ostos"+3,90.+Testiä+pohjustava+tekstiosuus,+2+sivua,+antoi+paljon+uutta+tietoa+minullekin,+vaikka+villasukka+tietoa+(parhaat+vaellussukat+yms.)+on+karttunutkin.+
Puhelimet+(hyvästä+puhelimen+kamerasta+saa+maksaa+viisisataa+euroa).+Testissä+34+puhelinta.
ARTIKKELEISSA+JA+VERTAILUISSA+mm.+seuraavat+Liha:+(sianlihan+Laatuvastuumerkki+ei+kerro+juuri+mitään+eläimen+tuotanto-oloista+jne.)+Säilyketölkkien+kemikaalit+(Selvitimme+onko+säilyketölkkien+kemikaaleista+haittaa+terveydelle.)+
Konfliktimineraalit:+(Selvitimme+onko+eettistä+puhelinta+mahdollista+ostaa)
Mutta+siis,+hyvä+ja+asiallinen+lehti,+olettaisin+sen+kuuluvan+kirjastojen+lehtivalikoimaan.
Kiitos tiedosta bessie- !
Kodinkoneet saksalaisia(M), auto ruotsalainen (V), kaikki huonekalut suomalaisia (Ar).
Vaateet (G<) tai (Bu) kestää ikuisuuden, lenkkivaatteet (Hag) ihan mielettömät.
Ja rahaa ei ole mennyt yhtään enempään, kuin niillä, jotka ostavat ***kaa.
Huonekalut on pitänyt hankkia vuosien mittaan, sillä ne maksaa, mutta innostuin niistä kun kävin erään sisustussuunnittelija kotona vuosia sitten ja tietenkin retki Villa Maireaan kruunasi päätöksen. Karuselli-tuolia varten säästin lähes kaksi vuotta, kesäkuussa se täyttää 7-vuotta "meilläoloa".
"Karu selli on minun seuranain kun kotona vietän pitkää iltaani ja ikkunassa on vanhat pimennysverhot..."
Tuota se on perisuomalaisen elämä, ei siinä tuolit helpota tai siis sama millä tuolilla istuu.
" Karhunpentu sairastaa, häntää hellii käärme".
Minua ärsyttää se, että mediaa yritetään myydä turvattomuuden tunteen avulla. Paikallislehdistö julkaisee ilmaisia vajavaisia vihjailevia otsikoita joistain poliisin tekemistä havainnoista ... ja siihen se sitten jääkin. Eikä tällainen viranomaistiedotus ole vastuutonta?
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/23/pelko-myy-mutta-mita-meidan-oikeasti-pitaisi-pelata
Noilla tilastoilla voi pyyhkiä peräänsä. Ei lohduta hetkeäkään, kun tapahtuma osuu omalle kohdalle.
Poliisin tekemä vihjailevakin etukäteishavainto mahdollisesta tulevasta on tärkeä tieto.
Jos siellä lukee esim. : "On havaittu, että tietyllä seudulla ovia on merk...", ja siis itselläni on jo turvalukko, -ketju ja ties mitä, niin minäkö teen näitä tuotteita myyvän firman puolesta vielä sen markkinointityönkin levittämällä tietoa eteenpäin? Mutta ostakoon vapaasti lehden, kuka haluaa ja miettiköön mikä on tarpeen. Selviää siitä edes se seutu tarkemmin.
Ei sinun tarvitse markkinoida mitään eteenpäin ellet halua.
Sinä pidät seudulla liikkuvia ihmisiä tarkemmin silmällä tuntemattomien varalta. Otat ylös mahdollisia tuntomerkkejä ja kantamiaan kasseja tai kuvaat ( työmiehen näköisiäkin ). Tuntemattomien autojen rekisterinumeroita. Epämääräisiä jalanjälkiä tarkkailijoista erikoisessa paikassa lumessa/seisoskeltu paikoillaan pitkään, tupakantumppeja enemmän jossain paikassa...
Sinulla saa olla melkoset laitteet töllissäsi, että kaikki kulkutiet ja huoneet on valvonnassa. Vartijakin tulee hälytyksestä vasta puolen tunnin päästä, jolloin popula on jo kaukana. Kamera on kuvannut huputettuja jätkiä, jotka on kääntäneet takkinsa keikan jälkeen ja kadonneet seuraavaan kuntaan.
Tekijöillä ei ole varastettua tavaraa mukanaan poistuessaan Suomesta Tallinnan-laivalla. Tavara kerätään useammilta kilikalimiehiltä yhteiskätköön Suomeen ja Suomessa pysyvästi asuvat hoitavat tavaran myynnin eteenpäin Suomessa ettei tarvitse jäädä kiinni tullissa.
Kerrostaloon keikkoja tehdään vähemmän, mutta niitäkin on keskellä päivääkin.
Eiköhän tämä riitä tästä...
Olen laittanut itseni likoon vain siltä osin, että minä myöskin käytän tätä turvalukitusta lähes päivittäin, vaikka pidettäisiin hulluna. Päättelen, että ne tulevat halutessaan sisään myös saranapuolelta, koska minulle saatiin kaupaksi myös turvasaranat edellisessä kerrostalohuoneistossani jo yli kymmenen vuotta sitten.