Anteeksi nyt vaan. Jatkan kumminkin.
Luonnollisestikin vierailin jatkossa Moilasen antikvariaatissa aika polttelevissa tunnelmissa. Tutkaillessani hyllyjä katselin usein syrjäsilmällä rouva Moilasta ja mietin, olisiko hän todella voinut nuoruudessaan osallistua eroottisiin kuvauksiin. Mitenkään mahdottomaltahan ajatus ei tuntunut, sillä rahapula voi saada ihmiset tekemään monenlaista. Jotkut taas nauttivat katseen kohteena olemisesta sinällään.
Vähin erin uskaltauduin ikään kuin liittyä antikvariaatissa runsaasti aikaa viettävään sisäpiiriin. Aloin istuskella tiskin luona kahvikupin äärellä ja jutustella parhaan taitoni mukaan kirjoista muutaman vanhan kanta-asiakkaan, sekä herra ja rouva Moilasen kanssa. Olin kuitenkin melko ujo esittämään mielipiteitäni kirjoista. Havaitsin myös, että kirjalliset intressinit olivat aika suppeat ja yhtyivät melko vähän muiden keskustelijoiden kanssa. Aloin kuitenkin painaa mieleen kirjailijoita ja kirjoja, joista etenkin rouva Moilanen puhui mielellään. Apunani oli lähinnä kirjasto, sillä havaitsin hyvin pian, että rouva Moilasen suosittelema kirjallisuus oli joko kallista tai sitten muuten vaan tavattoman hankalaa löytää antikvariaateista.
Pian huomasin viettäväni yhä enemmän aikaa Moilasen antikvariaatissa. Huomasin myös, että minua alettiin arvostaa ihan mukavasti keskustelukumppanina. Tai sanoisinko sittenkin, että enemmän kuuntelijana. Paremman tutustumisen myötä rouva Moilanen osoittautui sangen lämpimäksi ja puheliaaksi naiseksi, joka oli enemmän kuin mielissään siitä, että hänellä oli innokas kuuntelija. En tiedä miltä tilanne näytti sivullisten silmissä, mutta monta kertaa havahduin siihen, että tajusin istuvani rouva Moilasen tiskin äärellä ikään kuin palvova koira. Silloin minua alkoi hävettää suuresti. Etenkin kun muistin kuinka olin taas edellisenä iltana masturboinut nuorta Moilasta esittävien kuvin äärellä.
Syksyn tullen elämääni tuli uusi vaihe. Ensiksi kävi niin, että muuan antikvariaatin kanta-asiakas järjesti minulle opettajan sijaisuuden eräästä koulusta. Arkeni sai aivan uuden aikataulun. Myös elintasoni koki valtaisan muutoksen. Merkillinen sattuma johti minut myös yhteen erään hieman itseäni nuoremman naisen kanssa. Hän oli kohta kolmekymppinen matematiikan opettaja, Hanna nimeltänsä. Hän oli herttainen luonnovaalea nainen: keskimittainen, lanteiltaan runsas, rintavarustukseltaan pieni. Ennen kuin tajusinkaan, tämä aktiivinen nainen oli sitonut minut tiiviiseen seksisuhteeseen. Melko pian joulun jälkeen havaitsin yllätyksekseni vastaavani kyllä, kun tämä naisystäväni kysyi muuttaisimmeko aikamme kuluksi yhteen.
Elämä Hannan kanssa oli helppoa, ja seksi oli runsasta ja tyydyttävää. Hän oli erittäin määrätietoinen ja ennakkoluuloton nainen kaikilla elämän osa-alueilla. Suhdettamme ei varmastikaan olisi syntynyt, jos sen rakentaminen olisi ollut minun aktiivisuuteni varassa. Hanna oli tarkemmin ajateltuna aivan liian hyvännäköinen minulle. Häntä asia ei kuitenkaan vaivannut. Kuulin toisinaan vanhojen kavereideni suusta ihmettelyä, kuinka olimme ylipäätään päätyneet yhteen. En osannut selittää. Tiesin kyllä itse, että minulla oli vahvuuteni sängyssä, mutta tuskinpa sekään oli syy miksi Hanna oli yllättäen valinnut minut. Hannalla toki oli muutamia salaisia traumoja mielensä lokeroissa, ja vastaus saattoi piillä näissä asioissa. Niistä en kuitenkaan puhu kenellekään.
Vaikka olinkin nyt pysyvässä parisuhteessa, ja sain seksiä yleensä jopa useita kertoja päivässä, en kuitenkaan lopettanut masturbointia. Tuo yksi tietty lehti oli minulla kätkettynä varmaan paikkaan. Aina kun tilaisuus koitti, kävin katsomassa tuttuja kuvia ja masturboin. Mieleni olisi tehnyt usein lähteä käymään Moilasen antikvariaatissa, mutta siihen ei tuntunut olevan nykyään enää aikaa. Työpäiväni olivat pitkiä ja vähin erin aloin huomata, että Hanna halusi viettää sangen tiiviisti aikaa seurassani iltaisin ja viikonloppuisin. Tavaksi alkoikin muodostua, että kävin Moilasen antikvariaatissa vain lauantaisin ja tällöin Hanna oli melkein aina mukanani.
Olin ehkä jollain tavalla pettynyt, kun huomasin, että Hannakin viihtyi Moilasen antikvariaatin keskustelupiirissä. Jotenkin hänen ainainen läsnäolonsa muutti omaa käytöstäni. En enää saanut muodostettua rouva Moilaseen samanlaista yhteyttä kuin aiemmin. Ongelma oli ehkä pääni sisällä. Rouva Moilanen puhui aivan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta nyt hän kävi usein dialogia Hannan kanssa. Hanna ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta, mutta osasi yhtä kaikki keskustella sujuvasti monenlaisista asioista.
Jossain vaiheessa aloin nähdä merkillisiä unia. Unissani toistui usein seksikohtaus, jossa Hanna rakasteli rouva Moilasen kanssa. Koko ajatus oli järjetön, mutta jäi yhtä kaikki vaivaamaan minua hereilläollessani. Katsellessani Hannan ja rouva Moilasen sanailua minä huomasin ajattelevani miltä tuntuisikin nähdä Hannan yllättäen suutelevan Moilasen aistikkaita huulia, hieraisevan tämän runsaita rintoja. Tällaiset ajatukset tuntuivat sangen ristiriitaisilta. Monesti tajusin tuijottavani antikvariaatin lattiaa ja miettiväni, ketä ja mitä oikeasti halusin. Halusinko Hannaa? Halusinko tuota unelmaa, joka oli olemassa vain vanhan lehden sivuilla? Vai halusinko tuota noin 50-vuotiasta rouva Moilasta?
Oli taas myöhäinen ilta ja valot oli himmennetty. Muutama pieni kynttilä valaisi heikosti asuntoamme. Hanna oli polvillaan edessäni ja minä katsoin itseäni kuin vierasta olentoa. Liutin kaluni Hannan sisälle, tartuin kaksin käsin hänen lihaisaan takamukseensa ja aloin työnnellä välillä hitaasti, välillä erittäin kiivaasti. Välillä lopetin melkein kaiken liikkeen ja sivelin hellästi hänen ristiselkäänsä, valtoimenaan olevia vaaleita kiharoita. Sitten tartuin taas rajusti häneen kiinni, suljin silmäni ja työntelin itseäni niin syvälle, että hän joutui ähkäisemään kivusta ja nautinnosta. Mietin mielessäni, tuntuisiko rouva Moilaseen tunkeutuminen yhtä nautinnolliselta, vai olisiko totuus jotain aivan muuta. Hanna piti pientä vikinäänsä niin kuin aina. Hänen sormensa olivat liukuneet klitoriksen kimppuun. Minä hillitsin vauhtiani, avasin silmäni ja tuijotin ristiriitaisten tunteiden vallassa hänen nuorta, kalvakkaa ja kiinteää vartaloaan. Hän oli vartaloltaan niin kovin kaunis. Hän oli älykäs ja hän piti minusta. Miksei se riittänyt minulle? Miksi mieleeni kohosivat rouva Moilasen vanhat kasvot? Hänen ilkikuriset vihertävät silmänsä. Hänen tummat, mutta selvästi harmaantuneet hiuksensa, hänen leveä, aistikas suunsa, hänen miellyttävät, mutta peruuttamattomasti rypistyneet kasvonsa.
Hannan taitavat sormet saivat hänet laukeamaan taas kerran. Hän supisteli rajusti ja miellyttävästi ympärilläni. Tämä innosti minut tarttumaan entistä lujemmin häntä lanteista ja survomaan kiivasta tahtia niin syvälle kuin mahdollista. Laukesin rajusti ja puristin silmäni yhteen. Ajattelin vain rouva Moilasta. Hetkeä myöhemmin avasin silmäni, irrotin otteen Hannasta ja annoin tämän kierähtää voipuneena selälleen sängylle. Katselin merkillisen haikeuden vallassa hänen sopusointuista kauneuttaan. Laskeuduin hänen kiinteiden reisiensä väliin, katselin aivan läheltä hänen liki posliinista vaginaansa. Sekin oli kaunis. Juuri sellainen, jollaisesta olin aina pitänyt kuvia katsellessani: runsaat, todella runsaat häpyhuulet ja selvästi tavallista suurempi klitoris. Sivelin Hannan vaginaa hellästi sormellani ja huomasin miettiväni minkä näköinen rouva Moilasen vagina mahtaa olla. "Mitä mietit?" Hanna kuiskasi. "Elämän merkillisyyttä", huokaisin ja kohottauduin. Annoin Hannan käpertyä kainalooni.
Anteeksi kiireeni. Jatkan sitten kun jaksan.
T. Äijä

Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin pitikö sut savustaa ulos seuraavaksi? Tee yleinen palvelus ja lähetä juttus Reginaan.
Oletkos Reginassa töissä?
Kato, joku alkoi leikkimään -JX- ää täällä. Huomaa kyllä heti jo tekstistä ettei ole älyllisesti ihan samalla tasolla kuin original -JX-! :)
Kyllähän sitä tosiaan näkee tekstin asiasisällöstä ja kielivirheistä, kuka siellä nimimerkin takana oikeasti luuraa.
Kuten minut kin tunnistatte! Kiäh... :)
Ettäs tiedät!
Laitahan lisää.
On aika niukasti aikaa kirjoitella jatkoa. Kiinnostaako ketään ylipäätään?
Toivomme kovasti Sinun jatkavan hienoja tarinoitasi. Ja nythän olemme jo saaneet hieman vihjausta siitä, että antikvariaattin Anna astuisi lopullisesti tapahtumiin mukaan.
Lupailit hänen olevan poikkeuksellisen runsasmuotoinen, kypsä nainen ja toivon Sinun paneutuvan hänen ulkoisen olemuksensa kuvantamiseen mahdollisimman monisanaisesti. Ehkäpä hän voisi olla myös luonnollisen runsaskarvainen..?
Pikaista jatkoa odotellen ja inspiraatiota toivotellen,
Fanisi
jatka mutta ei helvetissä mitään karvasia apinoita
Hyi hitto! Käytä vähä aikasi johonkin muuhun. Meitä lähinnä nauratti, säälinsekaisesti.
Nauru joka tapauksessa pidentää ikää.
pakko olla
mikähän sulla on niinku tarkotus kun eihän tää kiihota mitenkään. ei heilauttanut pätkääkään jormaa
jaaritelet vaan menemääm
täytyy sanoa edelliseen, aaaaa, että vaikka ei minullakaan heilauttanut jormaa, niin kylläpä kutitti korvien väliä
epäilen että aaaaa:lle ei ole sille kohtaa siunattu kovin paljon luonnonlahjoja
mutta ikä auttaa
kunhan pääset ohitse murrosiästä, huomaat kivoja asioita tapahtuvan yläpäässäsikin
äitisi
minullakin on ollut aika lämpimiä
suhteita parhaisiin vuosien mittaan
kertyneisiin kuvasarjoihin...
ne on ollut hyää seuraa silloin kun
on joutunut olemaan kauan ilman naista..
nuorempana katsoin paljon ginger lynin
elokuvia ja ekat tyttöystäväni oli
sitten sellasia gingerin näkösiä...
sen oon huomannut että naiset ei tykkää
jos niille kertoo nainnin aikana
että ajattelee muita naisia niinku
vaikka naapuria tai kamun vaimoa...
Tämä on roskaa.
Siellä on oikea asenne. Panoa!
Sinähät voit, poitsu, sulavasti ohitella tämän kirjoittajan tarinat - eikös vain. Meitä on monta, jotka nauttivat näistä, kuten palautteesta olet huomannutkin. Siispä jos sinua ei kiinnosta tämän tyyppiset jutut, niin tarjontaa lienee löytyy ihan tarpeeksi muualta.
"Panoa"-tyyppiset kommenttisi kertovat sinusta enemmän kuin voit koskaan edes kuvitella. Siispä: älä enää vaivaudu kommentoimaan yhtä latistavan typerästi. Äläkä etenkään vastaa edes tähän viestiin. Kommenttisi lähinnä huvittavat, joten jos tunnet pakkomielteenomaista tarvetta vielä lähestyä viestilläsi, niin hauskuus on meidän puolellamme.
Kerro noi runkkauksesi ihan vain pöytälaatikollesi. Yök!
Jään pohtimaan sanojanne.
Ihan kivaa stooriahan tämä on. Miksi moisia tunteenpurkauksia?
Ninaa varmaan "vituttaa" kun ei saa melaa mekkoon..
Hyvä, hyvä!
Jatka vaan Äijä samaan tapaan, älä yhtään anna periksi.
Toivoo vanha kommunisti.
Eläköön erotiikka ja luokkataistelu!