Media rappiotilassa

Valtamedia on vajonnut rappiotilaan varsinkin Suomessa. Paniikkiin joutuessaan, sieltä on alettu hyökkäämään somessa käytävää vapaata moniarvoista keskustelua kohtaan. Kolumnissaan Aamulehdessä 28.1.2017 Lännen Median Nadia Paavola neuvoo: ”Opettele edes nämä ennen kuin moitit mediaa”. Hän antaa jutussaan ymmärtää, että valtamedia puhuu totta. Jokainen voi hyvin nopeasti mm. Hesaria ja Aamulehteä lukiessaan tai vaikkapa YLEn pressiklubia katsoessaan todeta median ”totuuden” paikkansapitävyyden. Media ei ole vain tiedotusväline vaan se haluaa tehdä politiikkaa ja vaikuttaa. Ennen peli oli paljon rehellisempää, kun lehdet avoimesti ilmoittivat olevansa jonkun puolueen äänenkannattajia.
Nyt mediassa esitetään asiat täysin mustavalkoisina; asioita ei perustella vaan heitetään toimituksen omia mielipiteitä totuuksina maailmalle. Kaksi pääteemaa toistuu mediassa lähes päivittäin: Juha Sipilän hallituksen ja itse pääministerin rienaaminen sekä Venäjän vastainen kiihotus. Nyt uutena asiana on tullut USA:n presidentin Donald Trumpin halveksiva mustamaalaaminen.
Eikö median olisi pitänyt vähän ihmetellä, kun vihreiden Ville Niinistöstäkin tuli yhtäkkiä yksityisautoilun vankka puolustaja, kun joukolla hyökättiin Anne Bernerin liikenneuudistusta kohtaan. Miksi yhtäkkiä ympäristöasiat saivat väistyä vihreiden agendasta? Miksi suomalaiset alkoivatkin rakastaa autoveroa yli kaiken?
Kun media otti tavoitteekseen Suomen Nato-jäsenyyden, niin itsestään selvä keino oli tietenkin Venäjän vastaisten uhkakuvien maalailu. Media on täysin sulkenut silmänsä USA:n ”hajoita ja hallitse”-politiikan Lähi-Idässä aiheuttamasta katastrofista ja käsittämättömän kauheasta tragediasta. Yhtäkkiä demokratiasta on tullut synonyymi väkivallalle ja tappamiselle. Väitetään, että kymmeniätuhansia tai jopa satojatuhansia siviilejä on kuollut pelkästään Syyriassa, jonka venäjämielistä laillista hallintoa USA ryhtyi kaatamaan rekrytoimalla ja aseistamalla kapinallisryhmiä eli terroristeja. Nyt usean tahon tavoitteena näyttää olevan konfliktin aikaansaaminen Venäjän kanssa. Voiko media olla niin naivi ja ymmärtämätön, että kuvittelee sekasorron synnyttämisen Venäjälle olevan Suomelle edullista?
Virkaanastujaisissaan Donald Trump sanoi fiksusti, että USA haluaa olla kirkkaana esimerkkinä muulle maailmalle ja että se kunnioittaa toisten valtioiden itsemääräämisoikeutta ja heidän etujaan.
18185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Median puhuu ja kirjoittaaa vain islamilaisten asioista. Valeuutisia suomalaisista.
Valeuutisia ulkomaisista Medioista.
Propaganda media suomalaisuutta vastaan.
Mädätystä ja mielivaltaa.
Joukkohulluutta ja mielenvikaista touhua politiikassa ja mediassa.
Maahan päästetty kehittymättömiä islamin levittäjiä joita elätetään suomalaisten eduista piittaamatta. Entisten huijarien lisäksi 90 luvun alusta. Ruotsi on jo pilattu.
Yhä hulluimpia asioita esitetään tv ja julkisuudessa.
Ottakaapa selvää keiden etua ja tarkoitusta palvelemaan EU on päästetyt elintaso ja sekasortoa aiheuttamaan organosoidut miesten invaasiot.

Äänestä

Valtamedia ja varsinkin YLE ja Iltalehti ovat täynnä pelkkää Trumpia ja hänen viimeisintä mamupäätöstään. Ihan kuin jonkun pakkomielteen vallassa!?

Samoin on moni muukin Euroopan valtamedia kuten BBC. Vilkaisin Intian suurimman lehden uutistarjontaa tänään. En löytänyt etusivun kymmenistä uutisista YHTÄÄN Trump-juttua!?

Eli kyse on vasemmistoliberaalien eli kulttuurimarxistien propagandasta. Tuo sakkihan vaivaa lähinnä vain länsimaita.

Ps. Mitä muuten USA:n muslimeita koskeva mamupolitiikka kuuluu Suomelle, että siitä pitää noin paljon uutisoida!!??

Äänestä
  • Tässä media lietsoo vihaa Amerikan kansan toista puoliskoa vastaan. Mutta sehän on sitä hyvää vihapuhetta eikä siitä joudu vastuuseen.

    Äänestä

Hesarin uskottavuus on mennyt ja on tullut kova tarve mainostaa itseään keltaisin kirjaimin tvssä kuviteltua luotettavuuttaaan,hahah. Ei uskota. Kokemukset päinvastaisia.

Äänestä

YLE on ottanut asiakseen vähintäänki yksi matu-juttu päivässä. Tänään 31.1. kiehnäsi nuori tummaihoinen Ghanalaisnainen lapsensa vuoteen ääressä kuinka ihanaa on Suomessa. Puhui siis englantia. Kuinka hän haluaa oppia suomea ja opiskella sairaanhoitajaksi. Olen rehellinen ja sanon, että minua inhotti.

Eilen illalla irakilaistaitelija esitti vastalauseensa maahanmuuttoviraston kieltävään päätökseen. Oli jo toinen kieltävä päätös.

Että silleen sitä matutetaan Suomea.

Äänestä

Erityisesti Yle näyttää yhä vähemmän oikeita uutisia. Eilenkin melkoinen osa tv1:n pääuutisista käytettiin parin pakolaisen esittelyihin sekä haastatteluihin ja ilmeisen maahanmuuttajataustaisen lenkkarikeräilijän ja häntä sponsoroivan firman mainostamiseen.

MTV3 onnistuu täyttämään puolta lyhyemmän lähetysaikansa asialla. Mainittiin muun muassa tärkeä sopimus Uudenkaupungin autotehtaan ja kiinalaisen akkutehtaan välillä.

Äänestä

YLE on multikultin, niin ketkä keksivät multikultin? ja EU propaganda kanava. Kulttuurimarxismia edustava ja ajava EU poliitikkojen pakkovallan äänitorvi. Venäjästä keksitään valheita. Itäisen Euroopan EU maista kerrotaan valheita,siellä kun ihmisiä ei aivopestä omaa kansaa vastaan ja vaietaan heidän vastuksesta EU järjettömästä islamistamisesta.
D.Trumpin vastainen valeuutisointi. Yle toistaa typeränä ja mitä Usan ym isot uutistoimistot,joiden omistus on keskittynyt tiettyjen piirien komentoon.
Yle on täysin suomalaisvastainen nykyään. Yle on tehnyt lukuisia perättömiä ja omituisia juttuja totuudenpuhujista. Miten on mahdollista että meillä,on näin mädäntynyt Media?

Äänestä
  • Media toimii kansan aivopesijänä ja kansa uskoo kaiken propagandan mitä esimerkiksi YLE suoltaa. Vihapuheet Trumpista ovat jatkuvia ja oikein etoo miten alas mediamme päätoimmittajineen on vajonnut omaan paskaansa.

    Äänestä

  • katohan, Venäjä on hyödynnetty määrätyn- intressiryhmän toimesta jo -lähes- kahteen kertaan. Eka kerran kun ryöstettiin omaisuus tsaarilta ja tälle myötämielisiltä. Tsaari kun oli karkoittanut valtakunnastaan tämän intressiryhmän edustajia tuhansittain. Syystäkin.
    Sitten romahdutettiin kommunismi, joka olikin lähtenyt liian innokkaana väärille raiteille hallitsemattomaksi muuttuneen hullun koiran Stalinin eliminoitua määrätyn piirin, ensimmäisinä mm. erään Leo Trotskin alias LEW DAWIDowitsch Bronsteinin, muuten tyyppi, joka halusi valloittaa Suomen.
    Venäjän suuromaisuudet öljystä, kaasusta ja raaka-aineista ja miljooniin kolhoosihehtaareihin alkoi siirtyä superpilkkahintaan "oikeisiin käsiin". Näistä kuuluivat "sattumalta" muuten monet niiille amerikkalaisille ym. , joiden isovanhemmat 3. -4.-polvessa oli tsaari karkoittanut...
    Sitten astui Venäjällä juoppokaartin jälkeen johtoon muuan P., joka haistoi homman ja alkoi laittaa oligarkit järjestykseen. Seurasi kiivas kampanja P. vastaan ja häntä syytettiin mm. "poliittisista" murhista, varsinkin erään (määrättyyn porukkaan) kuuluvan lehtinaisen, miljoonien arvosta poloniumia salakuljettaneen tyypin jne. Media läpätti kiihkeänä mielenosoituksista P. vastaan, joihin osallistui "kymmeniä tuhansia huolestuneita kansalaisia" Nojaa. Näin yhden tällaisen Moskovassa ja median paasaamasta luvusta saattoi ottaa huoletta pois kaksi nollaa...
    Mutta kuten todettukin, itäeurooppalaiset ovat saaneet aivopesusta tarpeekseen, on saavuttu jo siinä suhteessa immuniteetti. Länsieurooppalaiset ovat vielä naiveja ja kokemattomia aivopesun suhteen ja uskovat raukat täydesti kaiken niin joillekin epämiellyttäväksi osoittautuneesta Tr. :stä kuten P.:stäkin.
    79yx

    Äänestä

  • jfldfn kirjoitti:

    katohan, Venäjä on hyödynnetty määrätyn- intressiryhmän toimesta jo -lähes- kahteen kertaan. Eka kerran kun ryöstettiin omaisuus tsaarilta ja tälle myötämielisiltä. Tsaari kun oli karkoittanut valtakunnastaan tämän intressiryhmän edustajia tuhansittain. Syystäkin.
    Sitten romahdutettiin kommunismi, joka olikin lähtenyt liian innokkaana väärille raiteille hallitsemattomaksi muuttuneen hullun koiran Stalinin eliminoitua määrätyn piirin, ensimmäisinä mm. erään Leo Trotskin alias LEW DAWIDowitsch Bronsteinin, muuten tyyppi, joka halusi valloittaa Suomen.
    Venäjän suuromaisuudet öljystä, kaasusta ja raaka-aineista ja miljooniin kolhoosihehtaareihin alkoi siirtyä superpilkkahintaan "oikeisiin käsiin". Näistä kuuluivat "sattumalta" muuten monet niiille amerikkalaisille ym. , joiden isovanhemmat 3. -4.-polvessa oli tsaari karkoittanut...
    Sitten astui Venäjällä juoppokaartin jälkeen johtoon muuan P., joka haistoi homman ja alkoi laittaa oligarkit järjestykseen. Seurasi kiivas kampanja P. vastaan ja häntä syytettiin mm. "poliittisista" murhista, varsinkin erään (määrättyyn porukkaan) kuuluvan lehtinaisen, miljoonien arvosta poloniumia salakuljettaneen tyypin jne. Media läpätti kiihkeänä mielenosoituksista P. vastaan, joihin osallistui "kymmeniä tuhansia huolestuneita kansalaisia" Nojaa. Näin yhden tällaisen Moskovassa ja median paasaamasta luvusta saattoi ottaa huoletta pois kaksi nollaa...
    Mutta kuten todettukin, itäeurooppalaiset ovat saaneet aivopesusta tarpeekseen, on saavuttu jo siinä suhteessa immuniteetti. Länsieurooppalaiset ovat vielä naiveja ja kokemattomia aivopesun suhteen ja uskovat raukat täydesti kaiken niin joillekin epämiellyttäväksi osoittautuneesta Tr. :stä kuten P.:stäkin.
    79yx

    Hyvä kirjoitus. Vanhemmat opiskelleet,kielitaitoiset ihmiset tietää ja tuntee asioita enemmän. Pelkään että osa nuorempia on jo eksytetty totuuksien tieltä tehokkaasti kouluissa ja yliopistossa.Papisto,spr,yk mädättäjiä. Uutisvaleiden määrä kotimaasta ja Usasta on hirvittävä viime aikoina. EU maista vaietaan mitä ihmiset ajatelee muslimitulvasta Puolustusministerinä on Karjalaa takaisin haluava jne... Jotkut luulee että kaikki mitä Yle ym lehdet kertoo on totta. Ulkomaan uutisissa toistetaan se mitä tietyt piirit haluaa.
    Kansalta salataan asioita ns pakolais loisten kustannukset jne.
    Ilävä todeta että Suomi ei ole se maa joksi väitetty. Ei ole hyvinvointi valtio.

    Äänestä

Tuon aloituksen voi allekirjoittaa ,niin totta.Näkyvin media Hesari ja Yle ovat
unohtaneet tyystin asioiden kriittisen tarkastelun.
Joukolla mennään valitun strategian mukaan kuin sopulilauma.
Siinä ei kunnioiteta äänestäjien mielipidettä vaan pyritään koko ajan
tuomaan toimittajien omaa kantaa esille.
Se ei ole mitään tiedonvälitystä vaan silkkaa mielipidevaikuttamista ja
agendat ovat juuri ne,joita aloittaja on tuonut julki.
Ylen toimttajat paheksuvat somekirjoituksia mutta on ainut media,
joka sallii kommentoinnin sivuillaan vain ruotsinkieliselle katsojalle
muu media sentään sallii erimieltä oleva kommentin.

Äänestä

YLEä on ruotsitettu rankasti ja kalliisti. Kirjeenvaihtajina on suomea huonosti puhuvia tekemässä propagandaa jossa jonkun pikkupiirin kapinointia hallitusta vastaan kun on kysymys itäisen tai keskieuroopan maista. Baltiasta oli monta Venäjä vastaista huuhaa juttua. Usa jutut ovat globalisti liberaali demokraattien vähemmistöjå suosivien medioitten kopioita jutuista. Halutaan että Suomi alistetaan Ruotsin vallan alle ja EU vallan alle. Suomenruotsalaisten pinnan alta tulee aina lopilta esiin halveksunta meitä suomalasia kohtaan.

Äänestä
  • Suomi on luvattu Ruotsille jo monta kertaa. Mm. kun Saksa I. maailmansodassa halusi Ruotsin puolelleen Venäjää vastaan. Mannerheim & Knit olivat kuitenkin vakuuttavampia kuin degeneroitunut ja lösähtänyt Ruotsi, saksalaiset tiesivät niin I. kuin II. maailmansodassa, että jos Suomi pettää, niin ryssiä ei pysäytä pohjoisessa enää mikään, eikä varsinkaan Ruotsi.
    79yx

    Äänestä

Rotutieteilijänä tunnettu Å. Freudenthal hän on näitten svedarien esimerkkin luoja ja Suomalaisten halveksija joka kirjoitti että Suomalaiset on tehty jäätyneistä hevosenpaskoista.

Äänestä

Viimeisin YLEn rimanalitus on tämä http://yle.fi/uutiset/3-9437488 ei todellakaan Suomen edun mukaista. YLE on huono häviäjä, sillä uutisankka halutaan Venäjän propagandamedian avulla vahvistaa oikeaksi

Äänestä

Yksi ainoa kysymys ja seuraa Ahaa-elämys: kenen hallussa on media jo lähes ympäri maailmaa....
78yx

Äänestä
  • Miten ne jotka ei vielä tiedä,tajua saadaan ymmärtämään? Keitä ei saa arvostella ja joiden hämäristä touhuista ei kerrota Mediassa.
    Että piti tälläinen aika vielä nähdä ja kokea kun hulluus valtaa maailmaa ja suunnitellusti ja julmasti.

    Äänestä

  • Toden totta Suomi on kaapattu ja isänmaallisia suomalaisia ahdistellaan monin tavoin median toimesta kautta linjan.

    Mätä Yle johtaa tässä kisassa, sillä on maamme monikulttuurisimmat toimittajat ja päälliköt ja ihan liian voimakkaita kanavia soopaa ja mukatotuutta levittämään.

    Tänään sitten Ylellä vihapuhe ilta, mitään uutta se tuskin tuo, mutta Yle pitää kiinni visioistaan Suomen ja suomalaisten alistamisessa!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nadialle kirjoitti:

Valtamedia on vajonnut rappiotilaan varsinkin Suomessa. Paniikkiin joutuessaan, sieltä on alettu hyökkäämään somessa käytävää vapaata moniarvoista keskustelua kohtaan. Kolumnissaan Aamulehdessä 28.1.2017 Lännen Median Nadia Paavola neuvoo: ”Opettele edes nämä ennen kuin moitit mediaa”. Hän antaa jutussaan ymmärtää, että valtamedia puhuu totta. Jokainen voi hyvin nopeasti mm. Hesaria ja Aamulehteä lukiessaan tai vaikkapa YLEn pressiklubia katsoessaan todeta median ”totuuden” paikkansapitävyyden. Media ei ole vain tiedotusväline vaan se haluaa tehdä politiikkaa ja vaikuttaa. Ennen peli oli paljon rehellisempää, kun lehdet avoimesti ilmoittivat olevansa jonkun puolueen äänenkannattajia.
Nyt mediassa esitetään asiat täysin mustavalkoisina; asioita ei perustella vaan heitetään toimituksen omia mielipiteitä totuuksina maailmalle. Kaksi pääteemaa toistuu mediassa lähes päivittäin: Juha Sipilän hallituksen ja itse pääministerin rienaaminen sekä Venäjän vastainen kiihotus. Nyt uutena asiana on tullut USA:n presidentin Donald Trumpin halveksiva mustamaalaaminen.
Eikö median olisi pitänyt vähän ihmetellä, kun vihreiden Ville Niinistöstäkin tuli yhtäkkiä yksityisautoilun vankka puolustaja, kun joukolla hyökättiin Anne Bernerin liikenneuudistusta kohtaan. Miksi yhtäkkiä ympäristöasiat saivat väistyä vihreiden agendasta? Miksi suomalaiset alkoivatkin rakastaa autoveroa yli kaiken?
Kun media otti tavoitteekseen Suomen Nato-jäsenyyden, niin itsestään selvä keino oli tietenkin Venäjän vastaisten uhkakuvien maalailu. Media on täysin sulkenut silmänsä USA:n ”hajoita ja hallitse”-politiikan Lähi-Idässä aiheuttamasta katastrofista ja käsittämättömän kauheasta tragediasta. Yhtäkkiä demokratiasta on tullut synonyymi väkivallalle ja tappamiselle. Väitetään, että kymmeniätuhansia tai jopa satojatuhansia siviilejä on kuollut pelkästään Syyriassa, jonka venäjämielistä laillista hallintoa USA ryhtyi kaatamaan rekrytoimalla ja aseistamalla kapinallisryhmiä eli terroristeja. Nyt usean tahon tavoitteena näyttää olevan konfliktin aikaansaaminen Venäjän kanssa. Voiko media olla niin naivi ja ymmärtämätön, että kuvittelee sekasorron synnyttämisen Venäjälle olevan Suomelle edullista?
Virkaanastujaisissaan Donald Trump sanoi fiksusti, että USA haluaa olla kirkkaana esimerkkinä muulle maailmalle ja että se kunnioittaa toisten valtioiden itsemääräämisoikeutta ja heidän etujaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu