Moicca tötterönenät

Kävin tossa, tällä kertaa Pirkanmaalla aiheuttamassa thahierojalle muutaman organismin. On ne koulutettua jengiä... Matematiikka vähän hukassa, niinkuin matalaotsaisilla pienikasvuisilla yleensä tuppaa olemaan.

Soitan aina ensiksi. Onko rakastelu, hieronta, anaali 120e? " On on hyvä hinta, missä sinä olet?" 10 min ja olen siellä. " No hyvä nahdaan" Pääsin paikanpäälle ja "koulutettu ja hoikka nero " alkoi laskemaan puhelimessa sovittua hintaa.. 2x seksi= 270e? Sanoin siinä tapauksessa ottavani 2 puolentunnin aikaa? Säästäisin 70e? Korkeasti koulutettu selvästi punnitsi mahdollisuuksia? Haistatin vitut ja lähdin pois. Saan 200e pari kertaa. puolta nuorempaa samantien, 3 minuutin ajomatkan takaa. 45 vuotias ei taipunut. Eikä tarvi ikinä ainakaan minulle taipua. Ostan vähän parempaa, vähän halvemmalla. Rahasta asiat ei minulla ole kiinni, silti en tumppaa satasia kukkaruukkuihin.
13220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ole eläissäni käynyt Suomessa thaihieronnassa. Maksullisuus ei minua haittaa. Suurin syy siihen etten käy, on siinä että minä valitsen seuralaiseni itse, enkä anna kenenkään päättää sitä puolestani. Mestat on liian pieniä ja kälyisiä ja naiset joko liian vanhoja tai sitten viidakosta revitty tyttö, joka herättää vain isällisiä tuntemuksia. Vertaisin tuota suomalaista thaihierontaa hammaslääkäriin. Kiusallisia ja steriilejä hommia molemmat.

Nyt minulla on suomalainen kakskakkonen opiskeleva elätti, joka tyydyttää sen tietyn tarpeen Suomessa ollessani. Kolmenkymmenen vuoden ikäero ei haittaa häntä lainkaan. Samanverran kuin Niinistöllä morsionsa kanssa. Vaimoksi en tuota kuitenkaan ota, koska haluan säilyttää kauan tavoitellun vapauteni.

Äänestä
  • Joo o. Itse minäkin päätän kuka mua hieroo? Ne vanhat tai viidakosta revityt on muuten jonkun " playboyn" tänne tuomia koulutettuja ja hoikkia hyvännäköisiä naisia, jotka eivät vanhene ja näyttävät 60vuotiaanakin kaksvitosilta, mitä täältä olen lukenut?

    Avaatko vähän mitä tarkoittaa Suomalainen thaihieronta?

    Minkälainen mies vertaa hierontaa hammaslääkäriin?

    En varmaan hirveesti mene metsään kun arvaan, että jos runkkaamista ei lasketa rakasteluksi, olet rakastellut hyvin vähän elämäsi aikana? Itelläni kaunis ja koulutettu thai vaimo 3-5 aktia joka päivä jo 6 vuoden ajan aamuiset suihinotot. Virtaa minussa riittää muihinkin ja rahaa on tarpeeksi, joten huvittelen noin kerran pari viikossa randomien kanssa rahasta, elän elämää josta tykkään. Vaimoni tietää että mullan muitakin. Ei ole vielä ainakaan lähtenyt. Thaikku kun on niin se raha sitoo kummasti. itse en kattelis muijaani päivääkään jos se toimisi niinkuin minä. Hän tietää senkin. Hyvää kesän odotusta ja kireitä porno klippejä sinulle. T. Tomi

    Äänestä

Miter tötterön ripulit jaksaa ?

Äänestä

Toi tötterönenä aiheuttaa hymyilyä, mutta loput onkin sitten sen verran perseestä, että ei aiheuta mitään.

Äänestä
  • Heppu heittää amistyyliin sovinistista ja rasistista shittiä ja naureskelee näiden koulutuksille ja matematiikasta. Millainenhan mahtaa olla kyseisen miehen oma koulutus ja otsan korkeus noin käyttäytyessään ja kierrellessä etsimässä kaupungin halvinta ostopersettä ovelta ovelle ja käy puhelimessa liikeneuvotteluja asiasta?

    Äänestä

  • Onko perseen ostaminen 20e Pattayalla jotenkin hyväksyttävämpää kun kohtuu hintaisen perseen etsiminen Suomessa? Vai mitä yrität piipittää.

    Äänestä

  • clawboy kirjoitti:

    Onko perseen ostaminen 20e Pattayalla jotenkin hyväksyttävämpää kun kohtuu hintaisen perseen etsiminen Suomessa? Vai mitä yrität piipittää.

    Ei mutta jättäisin sinuna ihan omaan tietoosi nuo retket, jotka lienee mielikuvitusta ja noloja.

    Äänestä

  • Ritolatti kirjoitti:

    Ei mutta jättäisin sinuna ihan omaan tietoosi nuo retket, jotka lienee mielikuvitusta ja noloja.

    Sinua vaan vituttaa kun ei raha riitä itselläsi panoihin.

    Äänestä

  • Sinuna ja monena muunakin jättäisin fantasiat ja mielikuvitus jutut kokonaan pois. Mutta ymmärrät varmaan, että tämä suomi24 osio olisi aika tyhjä, jos näin toimittaisiin.

    Äänestä

  • HupaisaMoicca kirjoitti:

    Heppu heittää amistyyliin sovinistista ja rasistista shittiä ja naureskelee näiden koulutuksille ja matematiikasta. Millainenhan mahtaa olla kyseisen miehen oma koulutus ja otsan korkeus noin käyttäytyessään ja kierrellessä etsimässä kaupungin halvinta ostopersettä ovelta ovelle ja käy puhelimessa liikeneuvotteluja asiasta?

    Jos pano maksaa 100e. Haluat panna 2 kertaa, jos hinta on silloin 270e? niin sinä pidät minua tyhmänä?? Melkoinen Jeesus? Tuollaisien tötterönenin kanssa Pattayan tytöt asioivat joka päivä.

    Äänestä

Empä ole itsekään koskaan kotimaassa thaihieronnassa käynyt.

Kerran takavuosina Jyväskylässä soitin sihteeriopistossa mainostaneelle thaimaalaiselle ja sovittiin tapaaminen, mutta pyörsin ovelta kun ei ulkonäkö vastannut kuvia.

Äänestä

Tötterön tyyli vastaa Sika Amalian provoja

Äänestä
  • Tuolla toisessa ketjussahan tämä sama sankari myösi, että keksittyjä on nämä tarinansa, joissa hän paneskelee kaikkien suomalaisten miesten thaivaimot, jotka kaikki on huonosti koulutettuja hieromapaikan työntekijöitä ja sitten tämä sankari nauraa niille miehille yhdessä sen huonosti koulutetun matalaotsaisen thainaisen kanssa, joka todellisuudessa haluaisi naida tämän sankarin, mutta sillä on vielä kupattavaa siltä vanhalta pallomahaiselta mieheltään, niin se ei voi ihan vielä dumpata sitä pallomahaa. Silkkaa sika-amalian satua.

    Ei kukaan oikea Pattayan matkailija hauku thainaisia, eikä tämä palsta ole minkään thaihieromon asiakkaiden kohtauspaikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


senytonihansama kirjoitti:

Kävin tossa, tällä kertaa Pirkanmaalla aiheuttamassa thahierojalle muutaman organismin. On ne koulutettua jengiä... Matematiikka vähän hukassa, niinkuin matalaotsaisilla pienikasvuisilla yleensä tuppaa olemaan.

Soitan aina ensiksi. Onko rakastelu, hieronta, anaali 120e? " On on hyvä hinta, missä sinä olet?" 10 min ja olen siellä. " No hyvä nahdaan" Pääsin paikanpäälle ja "koulutettu ja hoikka nero " alkoi laskemaan puhelimessa sovittua hintaa.. 2x seksi= 270e? Sanoin siinä tapauksessa ottavani 2 puolentunnin aikaa? Säästäisin 70e? Korkeasti koulutettu selvästi punnitsi mahdollisuuksia? Haistatin vitut ja lähdin pois. Saan 200e pari kertaa. puolta nuorempaa samantien, 3 minuutin ajomatkan takaa. 45 vuotias ei taipunut. Eikä tarvi ikinä ainakaan minulle taipua. Ostan vähän parempaa, vähän halvemmalla. Rahasta asiat ei minulla ole kiinni, silti en tumppaa satasia kukkaruukkuihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu