Työttömyystuelta sairauspäivärahalle?

Olen työtön työnhakija, saan ansiosidonnaista päivärahaa ja mietin siirtymistä sairauspäivärahalle. Taustalla traumaperäinen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Varatessani aikaa lääkärille tämä ehdotti sairauslomaa. En sanonut vielä juuta enkä jaata, mutta kerroin että voimme keskustella asiasta paikan päällä kun minulla on siellä aika.

1. Olen lukenut täältä muutamia kauhutarinoita, joissa työkkäri on tulkinnut työttömän sairaaksi ja lyönyt liinat kiinni työttömyystuelle samalla kun Kela on antanut kieltävän päätöksen sairauspäivärahalle. Eikö tuollaisessa tilanteessa tulisi saada edes jompaa kumpaa rahallista turvaa elämiseen?

2. Olenko oikeutettu työttömyystukeen (ansiosidonnainen) sairauspäivärahan karenssin aikana? Mikäli en, voiko lääkäri kirjoittaa sairauspäivätodistuksen esim. viikon päähän, ettei se katkaise keskeltä seuraavaa työttömyysturvajaksoa? Näin äkkiä järkeiltynä voisin kuvitella että se vähintään pidentäisi päätösaikaa maksettavasta ansiosidonnaisesta.

3. Minulla on ensi kuussa työkkärille puhelinaika. Mitä käy työkkärin jäsenyydelle tulevalle puhelinajalle jos päädyn sairauspäivärahalle?
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siinä mielessä siirtyminen sairauspäivärahalle kannattaa, että silloin ansiosidonnaiset päivärahat säästyvät mahdollista tulevaa tarvetta varten(ku eihän sitä makseta kuin 500 pv). Mutta jos oikeesti haluat töitä, niin kantsii pysyä työttömänä työnhakijana ja olla ansiosidonnaisella. Sairauspäivärahan karenssi = omavastuuajalta maksetaan työttömyysturvaa. Eiköhän sun kannata säilyttää työkkärin asiakkuus ja tuleva puhelinaika. Jos sillä työkkärin neuvojalla ois jotain ehdottaa...vaikka työnhakijaksi vajaakuntoisten puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyvä0494404 kirjoitti:

Olen työtön työnhakija, saan ansiosidonnaista päivärahaa ja mietin siirtymistä sairauspäivärahalle. Taustalla traumaperäinen masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Varatessani aikaa lääkärille tämä ehdotti sairauslomaa. En sanonut vielä juuta enkä jaata, mutta kerroin että voimme keskustella asiasta paikan päällä kun minulla on siellä aika.

1. Olen lukenut täältä muutamia kauhutarinoita, joissa työkkäri on tulkinnut työttömän sairaaksi ja lyönyt liinat kiinni työttömyystuelle samalla kun Kela on antanut kieltävän päätöksen sairauspäivärahalle. Eikö tuollaisessa tilanteessa tulisi saada edes jompaa kumpaa rahallista turvaa elämiseen?

2. Olenko oikeutettu työttömyystukeen (ansiosidonnainen) sairauspäivärahan karenssin aikana? Mikäli en, voiko lääkäri kirjoittaa sairauspäivätodistuksen esim. viikon päähän, ettei se katkaise keskeltä seuraavaa työttömyysturvajaksoa? Näin äkkiä järkeiltynä voisin kuvitella että se vähintään pidentäisi päätösaikaa maksettavasta ansiosidonnaisesta.

3. Minulla on ensi kuussa työkkärille puhelinaika. Mitä käy työkkärin jäsenyydelle tulevalle puhelinajalle jos päädyn sairauspäivärahalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu