Tasoryhmät.

Se, että seurat nyhtävät rahaa lasten haaveilla on kieltämättä väärin. Tasan menevät seuramaksut ymmärtäisin, jos valmentajat olisivat samaa tasoa. Ykkösjoukkueen alapuolelle ei vaan koskaan riitä hyviä valmentajia. Jos joku paljastuu hyväksi valmentajaksi odottaa seuraavalla kaudella komento ykkösryhmää valmentamaan.

Isoihin seuroihin kannattaa menmä ainoastaan, jos on mahdollista harjoitella ja pelata ykkösporukan kanssa. Muuten edessä on taantuminen ja lompakon keveneminen turhaan.

Tasoryhmäläiset treenaa vähintään kolmesti ja pelit päälle. Sitten kesällä vastaan asettuu URHEILULLISESTI paremmat jääkiekon harrastajat, jotka koko talven harjoittelemalla pelissä voittavat futarit aika helposti, vaikka ykköslaji on jääkiekko. Mitä tämä kertoo tasoryhmien todellisesta tasosta? Ts. Suuremmat seurat eivät panosta kunnolla lahjakkuuksiin vaan keräävät rahat ylisuurina kuukausimaksuina/ turnausmaksuina ykkösjoukkueiden menoihin, eikä se koske vain nk.haastaja ryhmiä. Harjoitus ei tuota pelaavaa yksilöä vaan lajia opitaan pelaamalla. Kuuntelin yhtä nuorta, joka harrasti molempia lajeja niin sanojensa mukaan lätkää ja futista ei voi edes kunnolla verrata kun harjoitusten sisältö on ihan toista luokkaa,..joskus kesken harkan kun kaikki toimi niin valmentaja usein keskeytti " älä tee näin" ja treenistä hävisi kaikki into ja ilo, vaikka kaikki menikin ihan hyvin. Näin jaliksessa. Myöhemmin sitten Valitsi lätkän kun tuli pieni näkemysero joukkuepelistä.

Kannatan tasoryhmiä, joissa tietysti joustoa kun kehittyy. Motivaatio ja halu oppia fudista niin etenee. Sama homma koulussa. Tasoryhmät ja työrauha.

Tasorymät on hyvä. Osaa höntsää osa pelaa. Ei vanhempien ajattelu tässä ratkaise vaan lapsen taidot.

Realismus mee hoitoon oot joku valmentaja joka luulee että poikas pääsee ammattilaiseksi.. vaikka on täys haastepelaaja