Paasaat taas tuttuun tyyliisi, kuinka kaikki on hyvin ja kuinka oletkaan onnistunut, koska Hämeenlinna on mukamas pienin häviäjä muuttotappioissa mitaten Kanta-Hämeessa. Olepa kerrankin rehellinen ja myönnä että ilman sinun ja muun hallinnon haalimia maahanmuuttajia Hämeenlinna olisi heti Forssan jälkeen suurin asukkaidensa menettäjä.
Et ole myöskään puhunut mitään Hämeenlinnan 13 miljoonan valtavasta budjettivajeesta, jonka vuoksi palveluita ajetaan alas ja verot nousevat valtakunnan kärkeen. Olet siitä erikoinen tyyppi, ettet myönnä mitään, vaikka tilastot kertoisivat minkälaisista epäonnistumisista.
Kaunistelet aina mustan valkeaksi, koska et voi myöntää että olet epäonnistunut valtuuston johdossa täydellisesti. Hihkut nyt riemusta muutamasta Hämeenlinnaan nousevasta kerrostalosta, mutta mikä saisi sinut ymmärtämään ettei ne kerrostalot ihmisiä tai rahaa tänne tuo, vaan työpaikat, joiden eteen ei kaupungin organisaatiossa ole pistetty tikkua ristiin(siltä se ainakin näyttää). Katsopa esim. etuovesta, niin huomaat että kaupungissa on tälläkin hetkellä yli 600 kerrostalohuoneista myynnissä.
Eihän tämä tietystikään yksin sinun syytäsi ole, mutta kyllä sinä olet yksi keskeisistä henkilöistä kaupungissa, joiden vastuulla Hämeenlinnan nykyinen huono tilanne on. jos sinussa olisi yhtään miestä, myöntäisit ainakin tosiasiat, kun nyt olet siihen pakastevirkaan itsesi kiilannut.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Osaan kiteyttää asioita todella hyvin, ja siksi tiedän kertoa mm. seuraavaa:
Hämeenlinnasta puuttuu ansaintamahdollisuuksia, joita keinotekoisesti on kavennettu ja kontrolloidaan. Alueella vaikuttaa liian suuri määrä hyväpalkkaisia viranhaltijoita, mikä on nostanut kustannustason reilusti tuottavuustason yläpuolelle.
Tämä yhtälö ei houkuttele paikalle yhtään yksityistä tahoa vastuunkantajaksi. Yhtälö on hyvin helppo ymmärtää mutta äärettömän vaikea ratkaista.
Kuka tahansa yksityinen vastuunkantaja saattaa täällä joutua systeemin suurennuslasin alle, mistä voi aiheutua terveyden, hengen tai toimeentulon totaalinen menetys.
Näillä parametreillä Hämeenlinna on vakava systeeminen riski tietyntyyppisille ihmisille.
Kiemunki ja Rautio etunenässä ovat haaskanneet yli 4 miljoonaa käyttö ja hoitokulut hämeenlinnalaisten rahoja ja rakentaneet niillä ulkomaiselle yhtiölle Live Nationille puiston jossa on käynyt arviolta noin 3000 hämeenlinnalaista yhtenä iltana, osa sentään kahtena. Millä valtuuksin tuohon ja tuolla tavalla voidaan haaskata yli neljä miljoonaa verorahoja. Olisitte vaikka jakaneet 3000 kokispulloa torilla ja lähettäneet siitä hyvästä Coca Cola Companylle nuo rahat niin olisi kaupunkilaisten saama hyöty ollut suunnilleen sama. S******A että kannatti.
Pitäisi perustaa webbisivusto, jossa analysoidaan nimenomaan paikkakunnilla vaikuttavaa systeemistä riskiä - ei niinkään puida jotakin yksittäistä tapausta taikka tekoa, jotka toki ovat systeemiriskin ilmentymä.
Hämeenlinna on vakava terveydellinen ja elintasoriski, josta pitäisi ryhtyä varoittamaan muita paikkakunnalla uhkaavasta hengenvaarasta.
Scc:stä ollaan voitolla ja saatavat saadaan.
Lehmäkin lentää ja vetää Sambian Queenia peräreikeliin.
*Scc:stä ollaan voitolla ja saatavat saadaan. *
Voisitko esittää tuon väittämäsi taustatiedot?
RehellisyydenHuippu olisi nyt vaan myöntää valtavat tappiot!
Eipä näy mitään taustatietoja miten mukamas nuo voittomarginaalit on laskettu!
En yllättynyt kyllä yhtään !
Koska kiemura vetää itsensä kaljuksi lupauksiensa mukaisesti kun sitä SCC:tä ei kai sitten tulekaan vaikkakin se on vain rakentamista vaille valmis. Mutta herran sanomisiin nojatan niin tapaus SCC:stä Hämeenlinna on vieläkin voitolla
K.Ari vedettiin kaljuksi kun joutui selliin scc suhmuroinnista.
K.Pieronki vedettiin naurunalaiseksi ja häpäistiin julkisesti kun joutui selliin scc suhmuroinnista.
Kiemunki nauroi Hämeenlinnan maailmankartalle.
K.Ari nauraa vankilaa maailmankartalle scc rötöksistä.
K.Piironki kehuu suomivankilaa maailmankartalle scc rötöksistä.
"Vartia" nauraa myös, Ritskukin nauraa, hän tosin nauraa vaan vapaalta jalalta "rapakon takaa" Suomi-pojalle, SSC:n yhtiö-ja hallituskumppanilleen, Pienliikemies Piirongille !