Minulla oli jokin aika sitten lapsi hoidossa. Tässä kerrostalossa ei ole kovin hyvä äänieristys joten äänekäs lapsi varmaan kuului myös naapureille. Alakerran naapuri sitten ilmeisesti jyskytti lattiaamme eli heidän kattoonsa, tai siltä se minun korviini kuulosti.
No eipä siinä, koitin komentaa lasta, mutta hän ei meinannut uskoa. Illan tullen hän kuitenkin väsyi ja meni jo ennen hiljaisuutta nukkumaan. Minua ärsytti alakerran naapurin koputtelu, joten otin lapsen kakkavaipat roskapussin ja heitin ne parvekkeelta alakerran naapurin parvekkeelle. Ihmetelköön niitä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa aikuinen kannanotto. Koputtelu oli kyllä tarpeetonta, koska lapsi ei häirinnyt tahallaan. Kerrostaloissa asuu muutenkin kaikenlaisia koputtelijoita, joita tuntuu häiritsevän aivan kaikki. Sellaisten olisi parasta muuttaa korpeen asumaan. Tervemenoa vaan kyylät.
Niin. On kahdenlaisia lapsia. Niitä, jotka osaavat käyttäytyä ja niitä, jotka eivät osaa. Kumpia sinä kasvatat?