Vuosien saatossa rantasaunassa on ollut Narvi, Kastor ja Harvia kiukaita, joiden ominaisuudet ovat lähes yhdenvertaisia ja kestävät meidän käytössä 2-3 vuotta. Keväällä rantasaunaan vaihdamme Sydän-kiukaan.
Lähinaapurin kanssa olemme innokkaita saunan ystäviä koska molemmilla saunat lämmitetään lähes joka ilta. heidän innoittamana mekin rakensimme asuinrakennuksen viereen pihasaunan, josta kuistin kautta on kulkuyhteys päärakennuksen pesutiloihin.
Naapurit oli meille usein kiroillut elämänsä huonointa ostopäätöstä, koska oli mainosten uhrina ja vaimon toivomuksesta ostanut kalliin katiskakiukaan pihasaunan kiukaaksi.
Siispä etsin pihasaunaan mahdollisimman hyvää kiuasta netistä ja oli onni että törmäsin Sydänkiukaan kotisivulle. Testivoittajana Sydän-kiuas kiinnosti erityisesti, sillä nuohoojana ja entisenä muurarina huomasin heti, että kysymyksessä on kiuas jossa oli mietitty ja huomioitu kaikki se mitä hyvältä kiukaalta voidaan odottaa, vaikka täällä eräät haukkuvat aiheetta sitä tosi rumasti.
Pidemmän aikaa vaimoni kanssa kehuimme naapureille pihasaunamme ylivertaisista käyttöominaisuuksista ja onnistuneesta Sydän-kiuas hankinnasta.
Viime perjantaina Naapuri soitti, että oli vaihtanut katiskan Sydän-kiukaaseen ja aikoi saunoa sillä jo samana iltana. Esitin onnittelut uudelle Sydän-kiukaan omistajalle. Jo saman iltana kello 22.35 meidän ovelle koputettiin. Naapurihan se siellä, ryntäsi tukka märkänä ja onnen huumassa kiittämään ja kehumaan miten hyvä sauna heillä nyt on.
Ei ole sama mikä siellä saunassa pöhisee, Sydän-kiuas on enemmän kuin muut yhteensä.
Sydän-kiuas palautteita
2
191
Vastaukset
- avioerotakuu
Jos rouva valitsee katiskakiukaan ei sitä korvata ilman avioeroa esteettisesti yhdellä rumemmista peltilaatikoista mitä markkinoilta löytyy. Taisi naapuri koputella oveen kiittääkseen vaimosta eroon pääsemisestä? Sitähän se laatutakuu tarkoittaa. Jos ei akka lähde saat rahasi takaisin?
- Naapurihan_se
Vai että muurari jonka asunnossa ei ole hormia kiukaalle ja joka laittaa nuohoajana pihallensa pihasaunan metallihormilla ammattilainen kun on? Muurari nuohoaja joka polttaa kiukaansa puhki parissa kolmessa vuodessa vaihtaen kiukaaseen jota ei voi nuohota. Miten meni niinku omasta mielestä? Lähes yhtä hauska tarinaa kuin naapurien innoittamana pihasauna koska naapurit kehui miten paska se on. Himosaunojia molemmat jotka saunoo paskasaunoissa päivittäin jep jep.
Ihan kiva ja kovasti oli taas pientä päätä vaivattu minkälaiseen muotoon kiuasmainoksen tällä kertaa laittaisi muiden vastaavien jatkoksi mutta. Jos pyyntöjä saa esittää olisiko mahdollista että seuraavasta sydänmainoksestasi jättäisit jo ne naapurit pois? Tähän asti naapurit ovat sinua ohjeistaneet kerta toisensa jälkeen vaihtamaan katiskan tms. sydäriin mutta tällä kertaa sinä ohjeistit naapuria. No käyhän se vaihtelusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604693Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville744481Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.143596Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1373193- 1912909
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa401855- 741604
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621535Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211311IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih191212