Minkä ikäinen Ash Ketchum on?

Matikkapää

Tämä on aihe jota suomessa on käsitelty vähän jos nyt ollenkaan, mutta kansainvälisesti se on saanut suurtakin huomiota.

Aloitetaan siis ensin perus asioista eli ensimmäinen Pokemon animen jakso julkaistiin 1997 jolloin sarjan alkaessa 10 -vuotias yli-innokas pojan nulikka. Sittemmin vuosina 1997-2016 on tullut ulos jo 962 jaksoa ja 20 elokuvaa. Kaikki nuo jaksot ja elokuvat usein käsittelevät noin 1-3 päivän ajan jaksoa vaikka sarjaa on tullut jo liki 20 vuotta (täydet pyöreät se täyttää vasta 1. huhtikuuta 2017). Näistä tiedoista voidaan toisaalta laskea että animessa aikaa on kulunut vasta noin 5-6 vuotta eli yksinkertaisimmillaan Ash on XYZ -kaudella 16 kynnyksellä oleva murkku.

Aika siis kulkee animessa hitaammin kuin meidän todellisuudessamme. Pokemon mestaruutta Ash tuskin kuitenkaan ihan heti tai muutenkaan helposti onnistuu saamaan, sillä olen näin ymmärtänyt että ensin on voitettava jokaisen alueen mestaruus ja niitä Ash on onnistunut saamaan vasta kolme. Matka siis on vielä pitkä ja joskus tulevaisuudessa ehkä vielä palataan vanhoille alueille joilla Ash ei aiemmin ole mestaruutta ole onnistunut saamaan? Hyvä puoli sentään on että Ketchum on ajan myötä kehittynyt ja muuttunut allittelevasta pokemon kouluttajasta joliidavaksi valmentajaksi nuorille lahjakkuuksille. Toisin sanoen Ash on nykyisin samassa asemassa ryhmässä kuin Brick ensimmäisellä kaudella.

Kuittenkin jos aika kuluu pokemon animessa, Ash täyttää 20 -vuotta vasta 2030 -luvulla. Toinen vaihtoehto on se että aika on sarjassa kokonaan pysähtynyt eivätkä sen hahmot vanhene, mutta aikanaan se sitten nähdään. Mitäpä siis sanotte?

Ps. tiesittekö muuten että kun vertaa kuvia joissa Ash Kethum seisoo rakettiryhmän vieressä, on Ash XY-kaudella noin 20 cm pidempi kuin mitä tämä oli alussa Indigo League -kaudella. Voi myös olla että kyse on piirtäjien epähuomiosta sattuneesta epätarkkuudesta.

6

1403

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieras23

      11v

    • Eks_A

      Eikös se teoria mene niin, että aina jokaisen sukupolven Ash on eri aikajanasta, tai vaihtoehtoisesta todellisuudesta.

      Tai että saman tyyppisiä teorioita on muunmuassa Legend of Zelda-sarjasta. Siinäkin on jokin tietty aikajana jonka vain Nintendo tietää.

    • Luulenpa, että hahmot eivät animessa vanhene. No sarjan ensimmäinen jakso ekalta kaudelta "Minä valitsen sinut" Ash on täyttänyt 10, mutta Unova saagan ensimmäisen jakson alussa. Kertoja kertoo, että Ash on 10-vuotta :)

      • Nik0025

        Kyllä Minä valitsen sinut jaksossa ash on 10v mutta ensimmäisen kauden loppu puolella sanottiin EP63 Merkin herruus jakson ensimmäisillä minuuteillella ash sanoo että oliko siitä vuosi kun olimme täällä viimeksi? ja PK07 Pikachu & Pichu (2000) siis mikä oli lyhkäri joka löytyi kolmannen leffan kassa samasta paketista alku palana siinä sanottiin että juhlimme tätä päivää joillain vuosiasitten minä ja pikachu ystavystyimme.

        Sanoisin että nyt ne joka kerta kuin sarjan alue vaihtuu niin ash palaa 10-vuotiaaksi
        esin unovan alussa ash on selvasti nuoremman näkoinen kuin sinnoh liigan lopussa ja sama tapahtuu myös XY & Z kaudella selvästi vanhemman näköinen kuin sun and moon kauden alussa.


    • YuotubeKertoo

      Misty ja Brock palaavat Ashin kumppaneiksi, Youtube on väärällään videoita.

    • dkopdso

      Hauska sinänsä, sillä jo ensimmäisen kauden jaksossa sanotaan kuluneen vuoden, siitä kun Ash aloitti matkansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      931
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 45
      454
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe