Onko mahdollista saada oikeudessa käsiteltävän asian todisteeksi syytteennostajan aikaisemmin saamaa sakkorangaistusta. Kyseessä aiheeton syyte raiskauksesta ja syytteen nostaja saanut samaisesta aiheesta sakot aikaisemminkin.
Eli voisiko tätä jotenkin käyttää todisteena henkilön epäluotettavuudesta kun samaa on tapahtunut aikaisemminkin. Eli saako asianajajani mitenkään kyseisen henkilön saamaa sakkorangaistusta käyttöömme todisteeksi omassa oikeudenkäynnissäni. Vai onko sakotustiedot henkilösalaisuuden piirissä, mistä niitä poliisi ei rekistereistään voi luovuttaa, kun kyseessä ei ole rikoksesta syytetty vaan rikoksesta syyttävä
sakon käyttö todisteena oikeudessa
3
208
Vastaukset
- jurristi
Suomessa ei yksityishenkilö voi syyttää, eikä nostaa syytettä, se on vain syyttäjän yksinoikeus. Jos syyttäjä ilmoittaa, ettei hän syytettä nosta, tai poliisille tehty rikosilmoitus jää poliisin päätöksellä sikseen, niin vasta sen jälkeen voi syyttää ja nostaa syytteen ns. omalla syytteellä. Lisäksi perustuslain mukaan voi parista asiasta nostaa oman syytteen ilman viranomaisten myötävaikutusta.
Aloittaja ei kertonut, onko sakko oikeudesta saatu, vai poliisilta. Molemmissa tapauksissa kyse on julkisesta asiakirjasta, ellei sitä ole julistettu salaiseksi.
Julkisen asiakirjan saa kuka tahansa, joko maksua vastaan tai ilman sitä.
Oikeudenkäymiskaaressa on lueteltu ne kirjalliset todisteet, joita ei voi käyttää todisteina. Kyseinen sakko ei niihin kuulu. - mahon
Sakko on saatu poliisilta, kun kyseinen henkilö on soittanut poliisit paikalle väittäen, että hänet on raiskattu. Poliisien saapuessa kuitenkin ilmoittanut, että mitään tällaista ei ole tapahtunut ja partio on antanut kyseiselle henkilölle sakot aiheettomasta ilmoituksesta.
- jurristi
Joo, kyse on ollut RL 16:4 §:n mukaisesta niskoittelusta poliisia vastaan, -joka hälyttää aiheettomasti poliisin....
Ilmeisesti sakko on jo saanut lain voiman ja nimimerkillä on edessään kuulustelu. Siinä kannattaa kertoa kyseisestä tapahtumasta ja katsoa myös, että se merkataan kuulusteluun. Poliisin rekisteristä ja arkistosta sakko löytyy, joten se otetaan huomioon viran puolesta.
Jos kuulustelut on jo suoritettu ja juttu on menossa käräjille, niin sakon ja sen myötä todennäköisesti suoritetun esitutkinnan voi tilata poliisilta, julkisia asiakirjoja molemmat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4676644Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1973967Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262070Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1411483Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356- 681186
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te851173- 631115
- 471085