Suorastaan kassan tyhjentävä........
- Osakekohtainen tulos oli 0,56
- Fortumin hallituksen osingonjakoehdotus vuodelta 2016 on 1,10 euroa osakkeelta
....paljonko jää ensivuodelle....0,45€
Fortumilta yllätysosinko
4
333
Vastaukset 4
- Pääomistaja_on_köyhä
Sinänsä ihan oikea periaate, että jaetaan voittovarat omistajille, kun järkeviä sijoituskohteita ei löydy. Onneksi ei sentään tuupata kaikkea Venäjälle. Kassaahan riittää vielä muutamaksi vuodeksi tällä tahdilla, mutta hyvä olisi keksiä jotain ostettavaa, jotta tulevaisuudessakin saadaan rahaa sisään.
- yllätysmomentti
hyvä päivä osinkojen suhteen, kun Fortumin lisäksi Capman jakaa oletettua enemmän. Vaikkei näistä tule pienelle sijoittajalle kuin muutama satanen lisää käteen, niin hyvä kuitenkin.
- Voimaaa
Jättikassasta riittää, talous erinomainen. Tuloskäännettä 2017-2020 parempaan päin. Sähköautot 2020-luvun iso juttu, robotiikkaa, esineiden internet, kiertotalous. Sähköä tarvitaan lisää ja lisää. 5g on 2018 jo ovella.
- Fummmm
Aallonpohja 2016-2017 taittumassa, 2018-2019 varoen uutta nousua? Sijoittaminen ei ole hätäisen hommaa. Ostaa lisää jos dippaisi vielä esim. alle 13 euron. Voittoa tulee kohta reilummin, pari vuotta malttia vielä. Iso ja hieno yhtiö. Venäjän kohentuvat lukemat jokerikorttina.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.851239Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27779- 13767
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.34726- 90695
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl16672- 46668
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.76663Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27627- 58618
- 62586
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan85585- 41571
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47546- 43534
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa54528Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13502Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31475Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27467